Sivu 1/4

Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 11:21 am
Kirjoittaja Marokonsoturi
Poliisikoira hyökkäsi lumenauraajan kimppuun Hämeenlinnan poliisitalon pihalla - verta vuotavat haavat reiteen ja käteen, kaksi viikkoa sairauslomaa
Tänään klo 8:58
Tapaus sattui poliisiaseman sisäpihalla. Lumitraktorilla liikkeellä ollut yksityisen firman auraaja oli mennyt valvomoon pyytämään, että sisäpihan portti avattaisiin.

Lumet pitää kuljettaa ulos poliisitalon sisäpihan portista. Kuvituskuva. HEIKKI TYYNYSNIEMI/ SKA

Samaan aikaan pihalla talutettiin poliisinkoiraa.

– Kai sitä oltiin viemässä pissalle. Hihnasta huolimatta koira kuitenkin pääsi karkaamaan työntekijän päälle, kertoo koneurakointiyhtiö Hakuko Oy:n toimitusjohtaja Olli Harjula.

Puremat olivat vakavia. Työntekijä sai verta vuotaneet haavat käteensä ja reiteensä.

– Poliisit toimittivat hänet sairaalaan. Hän sai kahden viikon sairausloman. En tiedä tarkemmin hänen tilastaan.

Hämeenlinnalainen Hakuko Oy on hoitanut poliisiaseman aurausta ennenkin. Paikka oli haavoittuneelle työntekijälle tuttu.

– Hänellä on sinne turvaluokituskin, toteaa toimitusjohtaja Harjula.

Poliisitalon sisäpiha on umpinainen. Sinne pääsee ainoastaan lukittavasta portista.

– Lumet pitää kuljettaa portista ulos.

Hämeenlinnan poliisiaseman toiminnasta vastaava komisario Ari Turunen totesi aamukahdeksalta, ettei ole vielä kuullut tapauksesta.

– Tulin juuri viikonloppuvapaalta. Selvitän asiaa. Iltapäivällä olen viisaampi.

Poliisikoirat koulutetaan käyttämään tarvittaessa myös leukaperiensä voimaa. Kuvassa saksalainen poliisikoira harjoituksissa. ALL OVER PRESS
Oli kytkettynä ja pääsi karkuun, näitä on ollut ennenkin ja eihän se koira mihinkään karkuun pääse, jos on kytkettynä ja poliisi olisi pitänyt hihnasta kiinni. Epäilemättä on taas olleet kädet jossain kännykän kimpukassa tinderiä selaamassa, tai otettu selfietä. Ei tuollaista muuten pääse tapahtumaan.

Videota tapauksesta emme tule ikinä näkemään, ettei totuus paljastu siitä kuinka koira pääsi irti. Poliisiaseman sisäpiha on 100% varmasti kameravalvonnan piirissä.

Re: Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 11:39 am
Kirjoittaja ReissuLasse
Minkä rotuinen oli koira? Miksi tätä tietoa ei kerrota?

Re: Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 11:45 am
Kirjoittaja tötterö
Tyhmä koira kun puree ihmistä vaikka poliisit komentaa muuta.
Jos koira on niin tampio että puree kaikkia liikkuvaa kun hihnasta lipeää niin ei kuin jauhelihaksi.

Re: Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 12:15 pm
Kirjoittaja Marokonsoturi
tötterö kirjoitti:Tyhmä koira kun puree ihmistä vaikka poliisit komentaa muuta.
Jos koira on niin tampio että puree kaikkia liikkuvaa kun hihnasta lipeää niin ei kuin jauhelihaksi.
Koira on tasan yhtä fiksu kuin sen kouluttaja. Sisäpiha on ollut koiran reviiriä ja koiraa ulkoiluttaneella ei ole ollut mitään auktoriteettia koiran suhteen.

Se tilanne, kun koira pääsi irti olisi mukava nähdä. Mistä syystä ja miksi näitä tapahtuu vuosittain poliiseilla, vaikka koirat ovat aina muka kytkettyinä.

Re: Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 12:38 pm
Kirjoittaja CSI
Olipa syy mikä tahansa ja taluttaja kuka tahansa, niin ainoa oikea ratkaisu on sakot taluttajalle, kirjaus virkavirheestä nimikirjaan, alennus alikonstaapelin juoksupojaksi seuraavaksi 2 vuodeksi ja juoppoputkan siivousvuoroa putkeen joka kerta plus lopuksi 9 mm jälkiruokapapana tälle nohevalle polizei-koiralle, joka on selvästikin kaartiin kelpoista valiosertiluokkaa sekä käytökseltään että tottelevaisuudeltaan.

Re: Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 6:57 pm
Kirjoittaja Alibion
Ei ole koiran vika jos puree ketä sattuu. Syy löytyy hihnan päästä ja koiralle ei ole annettu kunnon koulutusta. Jos poliisikoira on koulutettu oikein paino sanalla oikein niin se ei käy kehenkään kiinni jos omistaja/kouluttaja ei sitä erikseen käske.
Näitä näkee paljon siis kurittomia ja käyttäytymishäiriöisiä koiria ja luullaan että se on koiran vika.Ei ole. Se on koulutuksen puutetta.

Re: Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 10:28 pm
Kirjoittaja Chikatilo
Poliisikoira pitäisi siis ”kotouttaa” kunnolliseksi?

Re: Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 11:32 pm
Kirjoittaja damfin
Minua joskus pikkupoikana puri jokin susikoira nilkkaan, poliisi kävi kuulemma lopettamassa koiran koska heidän mielestään sivullista ihmistä purrut koira tulee aina lopettaa... näinköhän pätee tähän tapaukseen.

Re: Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 11:36 pm
Kirjoittaja Ryder
ReissuLasse kirjoitti:Minkä rotuinen oli koira? Miksi tätä tietoa ei kerrota?
Oliko belgian paimenkoira malinois? Saksanpaimenkoiran ohella yleinen poliisikoirarotu.

Re: Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: Ti Tammi 22, 2019 12:59 am
Kirjoittaja sikakoira
^
Luultavasti,Belgit ovat hyvin suojelevia isäntäväkeään kohtaan :lol:

Re: Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: To Helmi 07, 2019 7:24 pm
Kirjoittaja JosefMengele
Lumenauraajaa purreen poliisikoiran tapaus ei johda esitutkintaan
Julkaistu: 7.2. 16:20

Hämeenlinnassa poliisilaitoksen pihalla aura-auton kuljettajaa purreen poliisikoiran tapauksesta ei aloiteta esitutkintaa.
Asiaa esiselvitettiin mahdollisena virkavelvollisuuden rikkomisena ja vammantuottamuksena.

Tutkinnanjohtajana toimineen kihlakunnansyyttäjän Laura Sairasen mukaan ei ole syytä epäillä, että poliisikoiraa ohjannut poliisimies olisi rikkonut tai laiminlyönyt ohjeita tai lakia.

Valtakunnansyyttäjänviraston ratkaisun mukaan koira pääsi puremaan kuljettajaa, kun poliisimies oli aikaisin aamulla poliisilaitoksen pihalla lähdössä koiransa kanssa kotiin työvuoron päätyttyä. Hän ei osannut odottaa, että kuljettaja oli noussut autostaan soittamaan poliisilaitoksen valvomon ovikelloa.

Koira ehti puremaan kuljettajaa kahdesti, ja poliisimies sai sen hallintaansa hyvin nopeasti tämän jälkeen.
STT

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005993262.html

Re: Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: To Helmi 07, 2019 9:42 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Suosittu poliisikoirarotu suurennuslasin alla Norjassa – Suomessa seurataan tilannetta
Belgianpaimenkoira malinois -koirien testaaminen työkäyttöön on väliaikaisesti keskeytetty Norjassa. Syynä on rodun yksilöiden poikkeava, aggressiivinen käytös. Suomen poliisikoiralaitos seuraa tilannetta, mutta ei ole seuraamassa norjalaisten esimerkkiä.
Kotimaa 29.3.2016 klo 07:12

Norjan poliisikorkeakoulu on päättänyt lopettaa väliaikaisesti belgianpaimenkoira malinois -rotuisten koirien testaamisen poliisin työkoirakäyttöön. Päätöstä on perusteltu sillä, että rodun yksilöitä on poliisin testeissä ja koulutuksessa todettu käytökseltään poikkeaviksi. Koirat ovat purreet ihmistä ilman mitään näkyvää tai ilmeistä syytä.

Tiedossa on myös vahinkopurutapauksia, kun koiria on pidetty koiratarhoissa ja ohjaajan kotona. Henkilövahinkoja kerrotaan tapahtuneen (sekä Norjassa, Ruotsissa että Suomessa. Työryhmä selvittää kesään mennessä, onko malinoisilla Norjassa tulevaisuutta poliisikoirana. Norjalaiset viittaavat tutkimustietoihin (siirryt toiseen palveluun), joiden mukaan poikkeava aggressiivinen käyttäytyminen liittyisi dopamiinin kulkeutumista säätelevään geeniin.

Tilanne on suomalaiset poliisikoirat kouluttavan Poliisikoiralaitoksen tiedossa, kertoo laitoksen johtaja Pekka Kokkonen.
– Me on seurattu Norjan tilannetta hyvin tarkasti. Näyttää siltä, että taustalla on kaksi vahinkopurutapausta, mutta meillä ei ole tiedossa, mikä on ollut ihmisen rooli näissä, miten koiraohjaaja on näissä toiminut tai millainen koira on ollut yksilönä.

Suomessa ei nähdä tarvetta sulkea pois poliisikoirakäytöstä yksittäistä koirarotua Norjan ratkaisun perusteella.

– Rodusta on löydetty geeniä, joka altistaa väkivaltaiselle käyttäytymiselle, mutta samaa geeniä näyttää olevan myös muissa koiraroduissa.

– Me seuraamme asiaa hyvin tarkasti, ja pidämme huolen siitä, että meidän omat testausmenetelmämme ovat kunnossa ja koiranohjaajilla on hyvä koulutus koiran käyttämiseen ja hoitoon. Yritämme sillä tavalla reagoida heti, jos jotakin ongelmia ilmenee jonkin yksittäisen koiran tai rodun tasolla laajemminkin, mutta tällä hetkellä meillä ei ole mitään syytä lähteä malinoisia sulkemaan pois poliisikoiratoiminnasta.

Vahinkoja myös Suomessa

Suomessa on tällä hetkellä työkäytössä noin 260 poliisikoiraa. 153 niistä on belgianpaimenkoira malinois -rotua. Seuraavaksi yleisin on saksanpaimenkoira, joita on 90. Poliisikoirina toimii myös labradorinnoutajia, bordercollieita, englanninspringerspanieleja sekä sileäkarvainen noutaja ja parsonrussellinterrieri.

Kokkonen kertoo, että myös Suomessa on ilmennyt poliisikoirien vahinkopuruja.

– Meillä on vuosien varrella ollut hyvin vähän vahinkopurutapauksia, niitä on muutamia ja ne ovat yleensä olleet hyvin lieviä.

– Niihin on hyvin tarkasti selvitetty taustasyyt. Useimmissa tapauksissa kyse on ollut ihmisen omasta toiminnasta, ei niinkään, että koiran luonteessa olisi ollut jotain ongelmaa, vaan koira on toiminut niin kuin se on koulutettu ja niin kuin rodulle on tyypillistä näissä tilanteissa. Yleensä ne ovat ihmisen toiminnasta tavalla tai toisella aiheutuvia, nämä vahinkopurut.

Kuitenkin esimerkiksi vuonna 2007 belgianpaimenkoira malinois -poliisikoiran ohjaajan vaimo ulkoilutti koiraa, kun se puri häntä ranteeseen aiheuttaen vakavia vammoja. Koira lopetettiin.

Koira on silti edelleen poliisin korvaamaton työkalu, muistuttaa Pekka Kokkonen.

– Meille koira on ennen kaikkea yksi työkalu. Koira on yksi tärkeimmästä päästä nimenomaan hajuaistinsa takia. Näen, että tulevaisuudessa koirankäyttö nenänkäytön suhteen laajenee entisestään siitä, mitä se tällä hetkellä on.

Kasvatustyön suunta?
Valtaosa suomalaisista poliisikoirista tulee suomalaisilta kasvattajilta. Suomen Belgianpaimenkoirayhdistyksen puheenjohtaja ja malinoiskasvattaja Susanna Korri kertoo, että belgianpaimenkoira ei ole joka ihmisen koira lähinnä vilkkautensa takia.

– Yhdistyksessä olemme tietysti kiinnostuneita malinoistutkimuksesta, ja olemme kääntämässä tämänkin tutkimuksen suomeksi ja seuraamme asiaa. Välittömiä varotoimenpiteitä ei Suomessa ole tarvinnut näiden tietojen vuoksi tehdä.

Jalostuskoirien geenitestausta tehdään monissa roduissa eri sairauksista eroon pääsemiseksi. Pitäisikö geenitestejä hyödyntää myös luonneominaisuuksien parantamiseksi?

– Jos on mahdollista tehdä jalostustyötä testaamalla koirat, niin aina se avaa uudenlaisia väyliä. Geenitestille ei mielestäni ole suurta tarvetta Suomen kannassa, mutta jos niin saa pipipäät pois, se on aina hyvä asia.

Malinois on virkakäytön lisäksi erittäin suosittu myös suojelu- ja palveluskoiraharrastuksissa. Toimittajalle on esimerkiksi kerrottu koirasta, jota ei voi aggressiivisuuden takia pitää perheen parissa ja joka ei pysy hallinnassa.

– Itse harrastan suojelua eikä omassa tuttavapiirissäni ole tällaisia, ehkä olen yhdestä tai kahdesta kuullut. En tiedä ketään, joka haluaisi käyttää sellaista koiraa jalostukseen. Täysipäisiä ja hyvähermoisia koiria halutaan niin virka- kuin urheilukoirakäyttöön. Kyllä normaali koira osaa erottaa onko esimerkiksi lapsi uhka vai ei, jotain vikaa siellä täytyy silloin olla, jos näin ei ole, sanoo Susanna Korri.

Päivitetty 31.3.2016 klo 10:08: Täsmennetty sanamuotoa "Kentillä kuulee kerrottavan koirista" muotoon "Toimittajalle on esimerkiksi kerrottu koirasta, jota".
JUTUSSA LINKKEJÄ, JOISTA LISÄTIETOA/OAK
Yle


Meillä täällä Suomessa on käytössä järjestelmä, jossa niinku tasantarkkaan pystytään seulomaan jokainen sekopäinen rotujaloste ammattikoirista toisin kuin rupumaa Norjassa, mikä ei tätä Suomen järjestelmää jostain syystä ota käyttöön. Tai sitten kyse on vaan kansalaisten erilaisesta arvostamisesta?

Re: Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: Pe Helmi 08, 2019 1:01 am
Kirjoittaja Mies77
Alibion kirjoitti:Ei ole koiran vika jos puree ketä sattuu. Syy löytyy hihnan päästä ja koiralle ei ole annettu kunnon koulutusta. Jos poliisikoira on koulutettu oikein paino sanalla oikein niin se ei käy kehenkään kiinni jos omistaja/kouluttaja ei sitä erikseen käske.
Näitä näkee paljon siis kurittomia ja käyttäytymishäiriöisiä koiria ja luullaan että se on koiran vika.Ei ole. Se on koulutuksen puutetta.
Meinaatko että koiraan saa opettamalla 100 prosenttisen luoton, ettei pure missään tilanteessa väärin?

Re: Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: Pe Helmi 08, 2019 5:07 am
Kirjoittaja DemlaMinfo
Jännä homma, ettei mitään syytettä (Ei oikeasti mitään yllättävää. Laki on sama kaikille, mutta sitä tulkitaan eritavalla eri ihmisryhmien välillä). Kytkemätön koira puree duunaria. Onkohan vaan lyöneet yläfemmoja asemalla ja syöneet donitseja tapahtuman kunniaksi?

Re: Poliisikoira puri pihansiistijää poliisiasemalla

Lähetetty: Pe Helmi 08, 2019 6:18 am
Kirjoittaja jepulis82
DemlaMinfo kirjoitti:Jännä homma, ettei mitään syytettä (Ei oikeasti mitään yllättävää. Laki on sama kaikille, mutta sitä tulkitaan eritavalla eri ihmisryhmien välillä). Kytkemätön koira puree duunaria. Onkohan vaan lyöneet yläfemmoja asemalla ja syöneet donitseja tapahtuman kunniaksi?
Juu, kaikki on samanarvoisia kuulemma Suomessa. Sitähän luulisi että vähintään sakkoja tulisi jos poliisikoira puree jotain random työntekijää yhtäkkiä.

Jaa, että tapausta ei tutkita. Perin yllättävää. :roll: