Saksan maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: To Elo 01, 2019 8:01 pm
Vien nyt Silliltä kunnian ja perustan ketjun hänen miettimältään aiheelta. Kuten Ruotsissa niin myös Saksassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, joten olkaapa hyvä!
Aloitan ketjun seuraavalla teemaan sopivalla jutulla:
Aloitan ketjun seuraavalla teemaan sopivalla jutulla:
https://www.kansalainen.fi/saksassa-asu ... lastoissa/Saksassa asuvat ulkomaalaiset ovat pahasti yliedustettuina rikostilastoissa
1.8.2019 19:26
Saksan liittovaltion poliisin tilastot avaavat näkymän maahanmuuttajarikollisuuteen ja sen laajuuteen.
Vuoden 2017 tilastojen mukaan Saksan väestöstä 11,5 prosenttia väestöstä eli noin 10 miljoonaa on ulkomaalaisia.
Liittovaltion poliisin tilastot paljastavat, että Saksassa asuva ulkomaalaisväestö on pahasti yliedustettuna rikostilastoissa, kertoo Tagesspiegel.
Vuonna 2018 rikoksista epäiltyjä ulkomaalaisia oli 708 380 kaikista noin kahdesta miljoonasta rikoksista epäillyistä. Ulkomaalaisten osuus oli näin ollen 34,5 prosenttia, mikä tarkoittaa kolminkertaista yliedustusta verrattuna heidän osuuteensa maan väestöstä.
Yliedustusta esiintyi kaikissa rikostyypeissä.
Väkivaltarikoksissa ulkomaalaisten osuus oli 38,6 prosenttia, raiskausrikoksissa 38,5 prosenttia, murhissa ja tapoissa 43 prosenttia sekä ryöstöissä 40,6 prosenttia.
Autovarkauksissa ulkomaalaisten osuus oli 40,5 prosenttia, petoksissa 34,3 prosenttia, taskuvarkauksissa 71,3 prosenttia ja huumerikoksissa 43,6 prosenttia.
Lasten seksuaalisissa hyväksikäytöissä osuus oli ”vain” 19,1 prosenttia.
Kyseessä lienee vain jäävuoren huippu, sillä vaikka enemmän kuin joka kymmenes maassa asuva on ulkomaalainen, neljännes maassa asuvista henkilöistä ja saksalaisiksi laskettavista on ulkomaalaistaustaisia.