KRP:n Suomen etsityimpien lista 2019 - 2023
Lähetetty: Ma Elo 05, 2019 11:43 pm
Ketjua ei tainnut tästä aiheesta vielä olla.
Näitä kymmentä etsintäkuulutettua poliisi etsii: KRP pyytää yleisövihjeitä henkilöistä, jotka saattavat oleskella Suomessa – taustalla useita törkeitä rikoksia
Keskusrikospoliisi pyytää yleisövihjeitä yhteensä kymmenestä etsintäkuulutetusta henkilöstä, joista on annettu eurooppalainen pidätysmääräys.
Kyseisiä henkilöitä etsitään syytetoimia ja suorittamatta jääneitä vankeusrangaistuksia varten. Etsintäkuulutettujen joukossa on useita törkeistä rikoksista tuomittuja henkilöitä, jotka saattavat poliisin mukaan oleskella tai lomailla Suomessa.
Rikoskomisario Ritva Santtila KRP:stä sanoo, että vastaavia listoja julkaistaan aina silloin tällöin ja ainakin kerran kesässä.
– Näistä on ollut ehdottomasti hyötyä. Viime vuonnakin julkaisimme kesällä kahdeksan etsintäkuulutetun listan, ja heistä enää kolme on karkuteillä, Santtila kertoo.
– He jäivät kiinni vähintään yleisövihjeiden avustamana, ja yksi rikoksista epäillyistä ilmoittautui nähtyään oman kuvansa lehdessä. Näillä voi olla myös tällainen vaikutus.
Santtila muistuttaa, ettei etsintäkuulutetun nähdessään tätä ei pidä itse lähestyä.
– Jos jonkun listan henkilöistä näkee, ehdottomasti yhteys poliisiin soittamalla hätänumeroon.
Tietoja ja havaintoja henkilöistä voi toimittaa Keskusrikospoliisiin myös sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai puhelimitse +358 50440 1800.
Alla on poliisin antama lista etsintäkuulutetuista.
Janne Petteri Tranberg, s. 1974, Suomen kansalainen, 180 cm
Tranbergiä etsitään suorittamaan 649 päivää vankeusrangaistusta ja vastaamaan syytteisiin yhteensä 25 törkeästä veropetoksesta.
Pekka Johannes Kora, s. 1979, Suomen kansalainen, 180 cm
Koraa etsitään talousrikostuomion täytäntöönpanoa varten. Hänellä on suorittamatta vankeusrangaistusta yksi vuosi ja kahdeksan kuukautta.
Hayder Abduljabbar Saddam Al-Hmedawi, s. 1985, Irakin kansalainen, 168 cm
Al-Hmedawin epäillään syyllistyneen kahteen murhan yritykseen, kolmeen törkeään pahoinpitelyyn ja laittomaan uhkaukseen. Al-Hmedawi on etsintäkuulutettuna myös Europolin European Most Wanted -sivustolla.
Toni Henri Mikael Florin, ent. Heikkilä, s. 1989, Suomen kansalainen, 184 cm
Florinia etsitään suorittamaan yli kahden vuoden täytäntöönpanokelpoista tuomiota muun muassa tapon yrityksestä, ampuma-aserikoksista sekä ryöstöstä. Florin on jäänyt palaamatta Sukevan vankilaan poistumisluvalta määräaikaan mennessä.
Jukka Tapio Annunen, s. 1966, Suomen kansalainen, 183 cm
Annusta etsitään suorittamaan lähes kolme vuotta vankeusrangaistusta muun muassa törkeistä petoksista ja törkeistä kirjanpitorikoksista.
Tuomo Antti Ahonen, s. 1977, Suomen kansalainen, 181 cm
Ahosta etsitään neljän vuoden vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten sekä vastaamaan syytteisiin yhteensä 32 eri talousrikoksesta, muun muassa useista törkeistä petoksista.
Niina Elisa Keituri-Ben Mabrouk, s. 1985, Suomen kansalainen
Keituri-Ben Mabroukia etsitään vastaamaan syytteisiin törkeästä vapaudenriistosta. Epäilty rikos on tapahtunut vuonna 2012, ja Ben-Mabrouk on ollut etsintäkuulutettuna siitä lähtien.
Jeremias Emil Olavi Värtinen, s. 1993, Suomen kansalainen, 179 cm
Värtisestä on syyttäjän antama eurooppalainen pidätysmääräys. Hän on epäiltynä kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta.
Jari Juhani Kovanen, s. 1984, Suomen kansalainen
Kovasesta on annettu kaksi eurooppalaista pidätysmääräystä. Hänen epäillään syyllistyneen useisiin eri rikoksiin, ja hänet on jo tuomittu kolmen vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä huumaus-ainerikoksesta.
https://www.ksml.fi/incoming/ei9bmx-819 ... 5B1%5D.jpg
Vinh Tuong Dinh Ba, s. 1984, Suomen kansalainen, 167 cm
Dinhia etsitään vastaamaan syytteisiin törkeistä talousrikoksista, muuan muassa viidestä törkeästä veropetoksesta ja viidestä törkeästä kirjanpitorikoksesta.
https://www.ksml.fi/kotimaa/N%C3%A4it%C ... ia/1400674
Kuvien kokoa kohtuullistettu. Tranbergin kuva jätetty pois. Hänestä kuvia JR-ketjussa ja jäänyt jo kiinni. Otsikkoa täydennetty. Ketjuun yhdistetty ketju Pekka Koran löytymisestä Espanan Torreviejasta kesäkuussa 2023. Otsikkoon muutoes 2020 2023
-NILS-