Sivu 1/1

Anna Purran murha - Tampere 1969

Lähetetty: Ma Elo 26, 2019 6:21 pm
Kirjoittaja L'amourha
Ovikello soi yllättäen lauantai-iltana – pahaa aavistamaton Anna ei arvannut, että oven takana oli välitön kuolema


Julkaistu: 25.8. 8:01


Avunhuudoista ikkunassa käynnistyi hirvittävä tapahtumasarja.

KAIKKI sai alkunsa avunhuudoista. Ne kuuli konstaapeli, joka oli vartiovuorossa Hämeenkadulla Tampereella.

Oli lauantai 15. maaliskuuta 1969. Kello oli noin puoli kahdeksan illalla.

Konstaapeli kohotti katseensa ja huomasi, että kuudennen kerroksen ikkunassa oli apua huutava nainen. Konstaapeli yritti saada selville, mitä oli tapahtunut, mutta liikenteen melu peitti alleen naisen vastaukset.

Hän kiiruhti B-rappuun, ajoi hissillä kuudenteen kerrokseen ja painoi ovikelloa. Oven avasi hämmentynyt nuori mies, joka vakuutti, ettei heillä ainakaan ollut tapahtunut mitään. Konstaapeli tarkisti vielä huoneiston ennen kuin vakuuttui, että näin todella oli.

Hän soitti rapun toista kelloa. Siellä oli hiiren hiljaista. Kukaan ei tullut avaamaan ovea. Avaaminen olisi voinut johtaa hengen menetykseen, mutta sitä poliisi ei vielä tiennyt.

Hän soitti vielä kolmannen asunnon ovikelloa. Sieltäkään ei avattu, joten hän palasi hissillä ensimmäiseen kerrokseen.

Vastassa olivat pikkupojat, jotka kertoivat, että nainen huusi yhä. Pojat vakuuttivat, että huuto kuului kuudennesta kerroksesta. Konstaapeli käski poikia hälyttämään paikalle lisää poliiseja.

Hän lähti kiipeämään portaita pitkin. Toisen kerroksen tasanteella häntä vastaan tuli mies, jolla oli kädessään pistooli.

Mies käskytti poliisia: ”Kädet ylös!”

KONSTAAPELI nosti kädet, laski ne sitten alas ja yritti rauhoitella pistoolimiestä puhumalla: ”Pankaa ase pois. Mennään katsomaan, mitä siellä on tapahtunut.”

Uhkaavan ja äreän oloinen mies hermostui lisää ja käski poliisin kävellä alas. Mies uhkasi, että jos poliisi ”temppuilee”, hän ampuu.

Konstaapeli piti viisaampana totella, sillä miehellä oli koko ajan sormi liipaisimella. Hän laski, ettei ehtisi ottaa asetta pois. Konstaapelilla oli itsellään ase povitaskussa. Hän oli siirtänyt sen sinne housuntaskusta, kun oli lähtenyt tarkastamaan avunhuutoja.

Konstaapeli päätti, että hän on rauhallinen, ettei mies ala kadulla ammuskella. Mies sanoi, että hän tähtää koko ajan.

Mies pakotti poliisin täysin tuntemattoman miehen, rakennusmestari Veikon autoon.


Mies uhkaa minua pistoolilla, me tulemme molemmat tähän autoon.

Veikko havahtui, kun yhtäkkiä hänen pysäköintiruudussa olleeseen autoonsa tuli kaksi miestä, joista toinen sanoi: ”Mies uhkaa minua pistoolilla, me tulemme molemmat tähän autoon.”

Rakennusmestari huomasi kauhukseen, että siviilipukuisella oli pistooli. Tilanne oli niin eriskummallinen ja pelottava, että hetken rakennusmestari ajatteli, että molemmat miehet ovat rikollisia, joista toisella oli yllään poliisin asu hämäyksen takia.

Veikko päätteli, että on parempi totella. Siviilipukuinen kiroili ja äyski ja poliisinpukuinen yritti rauhoitella. Rakennusmestari vakuuttui, että poliisi oli pakkotilassa ja pistoolimies rikollinen. Pistoolimies antoi ajo-ohjeet.

Konstaapeli pyysi ajamaan varovasti, koska Kaakontiellä oli lapsiakin leikkimässä.

Pistoolimies totesi kylmästi:”Ajetaan yli.” Kuljettaja ei piitannut hyytävästä käskystä, vaan ohitti lapset varoen.

Päämääränä oli Kaakontie 6. Pistoolimiehen panttivankina olleet poliisi ja rakennusmestari eivät tienneet, miksi.


Mies pakotti poliisin ja Veikon kävelemään edellään. Rakennusmestari yritti päästä erilleen, mutta pistoolimies huomasi aikeet ja potkaisi Veikkoa.

Siellä Kaakontie 6:ssa lauantai-iltaa viettivät rauhallisesti entinen kuorma-ajuri Svantte,73, ja hänen vaimonsa, Anna, 77. He istuivat keittiössä, kun ovikello soi.

Pistoolimies pakotti poliisin soittamaan ovikelloa.

Anna meni avaamaan.


Svantte kuuli laukauksen. Vaimo perääntyi ja kaatui keittiön lattialle. Svantte säikähti niin, ettei heti tajunnut, että vaimoon oli osunut. Hän luuli vaimonsa vain pelästyneen ja saaneen ”huimauskohtauksen”.

Veikko ehti nähdä ihmisen hahmon ilmestyvän oven taakse, kun pistoolimies ampui aivan poliisin takaa. Konstaapeli tarttui aseeseen, se laukesi uudelleen ja osui jonnekin eteiseen. Konstaapeli yritti edelleen vääntää asetta miehen kädestä. Kamppailun tiimellyksessä ase laukesi. Poliisi haavoittui vatsaan.

Vielä kerran ase laukesi. Poliisi kehotti rakennusmestaria tarttumaan aseeseen, sillä panokset olivat loppu. Rakennusmestari lähti kohti ulko-ovea tarkoituksenaan heittää ase hankeen.

Poliisi pyysi: ”Älkää jättäkö minua, minuun on osunut.”

Yhdessä he saivat raivoavan ja rimpuilevan miehen otteeseensa.

– Tämä on ihan hullu mies, tuokaa narua, he kehottivat Svanttea.

Svantte vastasi, ettei hänellä ole köyttä. Haavoittunut poliisi taltutti miehen voimakeinoin.

Kun vaimo nostettiin lattialta paareihin, Svantte huomasi, että lattialla oli verta. Apuun rientänyt naapurin pariskunta tajusi heti asian todellisen laidan: Anna oli kuollut.

Ampuja ei ollut Annalle ja Svantelle tuntematon. Hän oli heidän entinen vuokralaisensa, 38-vuotias varastomies. Mies oli muuttanut pois jo vuosia sitten, ja Anna ja Svantte olivat huokaisseet sen johdosta helpotuksesta.

He olivat pitäneet miehen käytöstä omituisena. Mies oli rähjännyt kaikesta. Viimeisimpänä tekonaan ennen lähtöä mies oli kaatanut Svantten lattiaan.

Kaikessa hiljaisuudessa varastomies oli kantanut kaunaa entiselle vuokraemännälleen. Vuokra-asuntoon liittyi sekin asia, mistä koko karmea tapahtumaketju Hämeenkadulta lähti liikkeelle.

Työkyvytön varastomies oli suuttunut, kun Hämeenkadun vuokraemäntä, Vieno, halusi miehen muuttavan pois. Vieno oli alkanut pelätä miestä tämän omituisen käyttäytymisen vuoksi eikä huoneen miehen kanssa jakanut asuintoverikaan halunnut enää asua miehen kanssa.

Vieno päätti illanistujaisten päätteeksi käydä sanomassa miehen ylös. Hänen vieraansa, jo hieman juovuksissa ollut romukauppias Eino kävi vielä sanomassa samasta asiasta ja kertoi tulevansa miehen tilalle asumaan.

Tunnelma oli kireä, sillä mies ei suostunut lähtemään. Kinaa tuli irtisanomisajasta. Mies otti matkalaukustaan pistoolin ja latasi sen.

Kiihtyneessä mielentilassa hän ampui. Laukaus osui Einoa keskiruumiiseen. Eino pakeni viereiseen huoneeseen ja lukitsi sinne johtavat kaksi ovea. Vieno huusi ikkunasta apua.

Siihen pyyntöön konstaapeli vastasi kohtalokkain seurauksin.

Konstaapelin ja Einon vammat olivat hengenvaarallisia, mutta he selviytyivät.

Oikeudessa varastomies vetosi fyysiseen sairauteensa, joka oli tehnyt hänet välinpitämättömäksi. Henkisen tilansa takia hänet katsottiin ymmärrystä vailla olevaksi ja jätettiin rangaistukseen tuomitsematta murhasta, tapon yrityksestä, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, vaikean ruumiinvamman tuottamuksesta, aseella uhkaamisesta, pakottamisesta, ampuma-aseen ja tarpeiden luvattomasta hallussapidosta.

Poliisivankilassa mies rikkoi valaisimen lasin ja viemäriputken. Siitä tuli vielä yksi rikosnimike, vahingonteko.


Syyttäjä yritti hakea muutosta hovioikeudesta. Syyttäjän mukaan kukaan ymmärrystä vailla ei voinut tehdä näin harkittuja, kylmäverisiä rikoksia.

Syyttäjän valitus ei mennyt läpi. Hovioikeuskin passitti miehen hoitoon ja vahvisti raastuvanoikeuden päätöksen.

Mieheltä kysyttiin poliisitutkinnassa, katuiko hän tekojaan.

– Ei se ainakaan katumisesta enää parane, mies tokaisi.

Täysin yllättäen leskeksi jäänyt Svantte purki tuntojaan Helsingin Sanomien toimittajalle kaksi päivää tapahtuneen jälkeen.

– Tässä meillä on ollut mukava asua. En olisi uskonut, että kumppanini näin äkkiä lähtee, Svantte totesi lohduttomana.

Ilta-Sanomat kertoo tänä kesänä 50 vuotta sitten tapahtuneista henkirikoksista. Tämän jutun lähteet: HS:n arkisto ja oikeudenkäyntiasiakirjat.

Sari Autio
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006213721.html


Jutussa mainittu, kuskiksi pakotettu mies oli rakennusmestari Veikko Pajunen, haavoittunut poliisi oli konstaapeli Kalervo Suoniemi.
HS 04.10.1970 Simo Luhtanen.jpg
HS 04.10.1970 Simo Luhtanen.jpg (230.55 KiB) Katsottu 4786 kertaa

Re: Anna Purran murha - Tampere 1969

Lähetetty: Ma Elo 26, 2019 11:38 pm
Kirjoittaja mikko1979
Tuntuu joka Sunnuntai löytyvän Iltasanomien sivuilta jokin mielenkiintoinen rikostarina 50 vuoden takaa.

Re: Anna Purran murha - Tampere 1969

Lähetetty: Ti Elo 27, 2019 12:10 am
Kirjoittaja L'amourha
Paccasucco hieman valottikin tätä 50v-juttusarjaa tuolla selvittämättömien puolella.
Hieno juttusarja ollut, toivottavasti jatkoa piisaa.

Re: Anna Purran murha - Tampere 1969

Lähetetty: Su Syys 15, 2019 11:10 pm
Kirjoittaja mikko1979
Ilmeisesti kaikki vuonna 1969 tapahtuneet henkirikokset on kerrottu Ilta-Sanomien sivuilla kun ei yhtään tapausta ole enää tullut lehden nettisivuille Sunnuntaisin.

Tappo Tampereella 15.3.1969

Lähetetty: Ma Huhti 07, 2025 1:41 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Tragedia

Oli lauantai 15. maaliskuuta 1969.
Pahaa-aavistamaton Anna Purra istui kotonaan pöydän ääressä aviomiehensä Svante Purran kanssa. Ovelta kuului koputus. Anna sattui olemaan lähempänä ovea, joten hän meni avaamaan.
Kuului kova pamaus.
Svante tuli perässä eteiseen ja näki Annan ja kolme painivaa miestä.
Svante koputti naapurin seinään ja naapuri tuli apuun auttamaan Annaa sängylle. Oli kuitenkin myöhäistä auttaa Annaa.
Niin 77-vuotias Anna Purra menetti henkensä pitkäaikaisessa kodissaan. Hänet oli ammuttu.

Mies oli aloittanut ampumisen jo aiemmin lauantai-iltana asunnossa Tampereen Hämeenkadulla. Ampuja oli saanut häädön asunnostaan ja haavoittanut uutta alivuokralaista asunnossa. Vuokralainen pakeni ampujaa oven taakse ja huusi kadulle apua. Hän sai osuman rintaansa, mutta selvisi.
Sitten ampuja pakeni paikalta. Hän hyppäsi Tuomiokirkon­kadulle pysähtyneeseen autoon ja pakotti kuljettajan viemään hänet Nekalaan entisen vuokranantajansa luokse.
Hämeenkadun asunnolle oli hälytetty konstaapeli. Ampuja pakotti myös konstaapelin autoon. Kuljettaja kertoo vanhassa lehti­artikkelissa, että ampuja piti pistoolia konstaapelin kyljessä matkan ajan.

Nekalassa mies ampui oven avanneen naisen.
Eteinen 1969.jpg
Eteinen 1969.jpg (192.56 KiB) Katsottu 1037 kertaa
Autoon pakotettu konstaapeli taltutti ampujan ja autoa kuljettanut mies sai lopulta aseen haltuunsa. Käsikähmässä poliisi kuitenkin sai luodista. Autoa kuljettanut mies talutti ampujan pois talolta.
Kadulla olleet pikkupojan hälyttivät paikalle poliiseja ja ambulanssin. Konstaapeli selvisi vammoistaan, mutta Annaa ei voitu enää auttaa.
Poliisin kuvissa näkyy eteisessä ammutun luodin reitti väliovesta seinän kautta lattialle.

Mitä heistä tiedetään?
Anna Purra ehti asua Nekalan Kaakontiellä lähes 20 vuotta. Asunnosta löytyvien asukaskirjojen mukaan Svante jatkoi asumista asunnossa vielä useita vuosia vaimonsa kuoleman jälkeen.
Svante oli alueella tunnettu hevosmies.

Anna Purran kuolemasta uutisoitiin aikanaan tiuhaan. Svante Purra kertoi perheen elämästä Helsingin Sanomille pian henkirikoksen jälkeen.
Svante Purra kertoi työskennelleensä laivurina Näsijärvellä ennen sotia. Anna taas piti kotonaan pienimuotoista pesulaa 1920-luvulla Osmonmäellä.
Sekin tiedetään, että Anna joutui toisinaan ikäviin tilanteisiin, koska hänen veljensä olivat pelättyjä rikollisia. Esimerkiksi Helsingin Sanomat tituleerasi yhtä veljeä suurrikolliseksi, kun hän jäi vuosien pakoilunsa jälkeen kiinni.
Svante kertoi lehdelle, että 1920-luvulla pariskunta muutti poikansa kanssa Kanadaan. Sieltä he palasivat 1950-luvulla takaisin Tampereelle.
Ampuminen tuli täysin yllättäen. Entinen vuokralainen ei ollut Svanten mukaan käynyt asunnolla useaan vuoteen.
”Tässä meillä on ollut mukava asua. En olisi uskonut, että kumppanini näin äkkiä lähtee”, Svante kertoi Helsingin Sanomille.
Anna Matilda Purra.jpg
Anna Matilda Purra.jpg (122.75 KiB) Katsottu 1037 kertaa
Huhtikuussa 1969 Aamulehdessä julkaistiin Annan kuolinilmoitus.
”Jäi työsi ahkera muistoksi meille,
jalon sydämes siunas elomme teille.
Kaikkesi uhrasit, et vaatinut mitään
unesi olkoon kaunista pyhää.”
Anna Purra kuvassa oikealla.jpg
Anna Purra kuvassa oikealla.jpg (147.47 KiB) Katsottu 1037 kertaa
Vanha mustavalkoinen kuva, jossa kaksi naista poseeraa kameralle koneiden ja lankarullien keskellä.
Kehräämön työntekijät Lapinniemen puuvilla­tehtaalla. Anna Purra on kuvassa oikealla. (Vapriikin kuva-arkisto)
Kuvausajaksi on merkitty vuosi 1926.
Anna oli kuvassa noin 34-vuotias.

https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000011055215.html

Tappaja oli: Simo Viljami Luhtanen, 39.

Re: Tappo Tampereella 15.3.1969

Lähetetty: Ma Huhti 07, 2025 1:57 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
HS 17.3.1969.jpg
HS 17.3.1969.jpg (488.98 KiB) Katsottu 1024 kertaa
HS 17.3.1969b.png
HS 17.3.1969b.png (59.54 KiB) Katsottu 1024 kertaa
HS 4.10.1970.jpg
HS 4.10.1970.jpg (344.69 KiB) Katsottu 1018 kertaa