Tampereen Kalevassa uhattiin aseella 5.9.2019
Lähetetty: To Syys 05, 2019 7:20 pm
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/534e ... a4ecc3f1a5
Huomiota herättävä poliisioperaatio Tampereella: Silminnäkijä kuuli laukauksia ja näki veressä makaavan miehen - ”Lapsia oli lähellä ja tilanne vaarallinen”
Tänään klo 18:42
Poliisi vahvistaa, että operaatio liittyy väkivaltaiseen vastustamiseen ja haitantekoon.
Tampereella on ollut torstaina hieman ennen kello 18 alkanut huomiota herättävä poliisioperaatio.
Rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista vahvistaa, että Takojankadulla on meneillään poliisioperaatio.
– Meillä on siellä käynnissä operaatio. Siihen liittyy väkivaltainen vastustaminen ja haitanteko, mitkä ovat nyt meillä tutkinnassa.
Iltalehden paikalla olevan toimittajan mukaan Takojankadun toinen puoli oli seitsemän aikaan suljettu kevyeltä liikenteeltä.
Paikalla oli edelleen useita poliisin yksiköitä, mukana todennäköisesti myös teknistä tutkintaa tekeviä poliiseja.
Yhdelle pihalle pääsy oli estetty Takojankadun puolelta.
Laukauksia ammuttiin?
Töistään lähdössä ollut mies kertoo nähneensä kaksi miestä Kalevan Takojankadulla hieman ennen kuutta. Poliisimaijat olivat tavallisia, tunnuksilla varustettuja autoja.
– Poliisi haki autosta automaattiaseen näköistä asetta, tähtäili senioritalon pihalle ja sitten kuului laukauksia. Ilmeisesti poliisi ampui ensin, mies kertoo.
– Sitten näin kun kolme poliisia alkoi vyöryä kilpien kanssa sinne pihalle ja poliisi makasi mustiin pukeutuneen äijän päällä. Vieressä oli ihan selvästi verilammikko.
Miehen mukaan tilanne vaikutti todella vaaralliselta.
– Ruuhka-aika, vilkas liikenne. Lapsiakin oli paljon lähistöllä, hän kuvailee.
Iltalehti ei tavoittanut toistaiseksi Sisä-Suomen poliisia kommentoimaan, eikä asiasta ole tiedotettu.
Otsikkoa monipuolistettu
-NILS-