Sivu 1/1

Väkivaltarikollinen on kelpo järjestyksenvalvoja

Lähetetty: Ma Marras 18, 2019 10:27 am
Kirjoittaja palokirves
Ministeri Ohisaloa ei tälläinen varmaan huoleta, tärkeintä on varmistaa, ettei irakilainen joudun Irakissa henkirikoksen uhriksi.
HS: Järjestyksenvalvojien valvonnassa puutteita, monilla lupa pysyy voimassa väkivaltarikoksista huolimatta

Poliisi ei läheskään aina peruuta järjestyksenvalvojan lupaa, vaikka tämä olisi syyllistynyt rikokseen, kertoo Helsingin Sanomien selvitys.

Osa järjestyksenvalvojista oli saanut luvan, vaikka heidät oli jo tuomittu esimerkiksi väkivaltarikoksista. Osan lupa pysyi voimassa tuoreesta tuomiosta huolimatta. Edes tuomio murhan yrityksestä ei aina vienyt lupaa.

HS kävi läpi vuonna 2014 järjestyksenvalvojaluvan saaneiden 6 431 henkilön rikostaustan. Heistä 96 on tuomittu rikoksista, jotka ovat selvästi ristiriidassa yleisten lupaperiaatteiden kanssa.

Lupia ei saada tarkistetuksi riittävän usein
Tulosta selittää ainakin se, että luvat tarkistetaan liian harvoin. Vakavista rikoksista tuomituillakin lupa voi olla voimassa vielä vuosia tuomion jälkeen.

Lupa on voimassa viisi vuotta. Usein tuomitut narahtavat lupaa uusiessa, mutta eivät aina. Poliisilaitos voi evätä tai peruuttaa luvan, jos henkilö ei enää täytä sen edellytyksiä.

Poliisiylitarkastaja Marko Rahikainen Poliisihallituksesta arvioi ongelman olevan siinä, että peruspoliisityö ontuu. Tarvittavat tarkistukset ovat usein jääneet tekemättä.[/quote]
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hs- ... #gs.grq94z

Re: Väkivaltarikollinen on kelpo järjestyksenvalvoja

Lähetetty: Ma Marras 18, 2019 1:27 pm
Kirjoittaja ReissuLasse
Homma mihin ei välttämättä edes tarvita ihmistä. Luparekisteri tarkistaa rikosrekisteristä onko merkintöjä ja peruuttaa sitten luvan, tarkistus voi mennä vaikka joka päivä. Sama pitäisi olla järkkärilupaa hakiessa, tunnistaudu, sitten tarkistetaan rikosrekisteri, jos merkintä ei lupaa.

Re: Väkivaltarikollinen on kelpo järjestyksenvalvoja

Lähetetty: Ma Marras 18, 2019 2:24 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
ReissuLasse kirjoitti: Ma Marras 18, 2019 1:27 pm Homma mihin ei välttämättä edes tarvita ihmistä.
Mutta kai siihen ihmistä yhä tarvitaan, että voidaan valvoa luvattomien olemassaolo ovella, järkkäri-kyltti on helppoa pistää rintaan, vaikka ei olisi kursseista kuullutkaan. Mutta tuo on kyllä suuri moka maailman parhailta, ettei järjestelmä liputa ihmisiä, jotka tehtävään eivät sovellu (murhaa yrittäneet esim.).

Nuo tuomitutkin pitäisi käydä kuitenkin läpi tapauskohtaisesti, koska tuo merkintä tulee melko helposti vaikka mentyäsi väliin tilanteeseen tai jopa itsepuolustustilanteista!

Re: Väkivaltarikollinen on kelpo järjestyksenvalvoja

Lähetetty: Ti Marras 19, 2019 3:02 am
Kirjoittaja Fire
Itse luulen että ainoastaan tietyn väristen ja taustaisten ihmisten tarkistukset eivät kulje tarpeeksi nopeaa tai unohtuvat kokonaan. Kyllä suomessa on tähän täydet mahdollisuudet jos vain tahtoa riittää. Ei tätä voi selittää oikein mitenkään.

Mutta varmasti saamme sisäministeriltä kommentin tähän mitä pikimmiten!