Sivu 1/6

Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 1:39 pm
Kirjoittaja Haibox
Soldiers of Odin -kulkueen vastamielenosoittajille vaaditaan ehdollista vankeutta väkivaltaisen mellakan johtamisesta

Syyttäjä vaatii kahdelle Soldiers of Odin -kulkueen vastamielenosoittajalle ehdollista vankeutta väkivaltaisen mellakan johtamisesta. Yhdelle vaaditaan lisäksi sakkorangaistusta väkivaltaiseen mellakkaan osallistumisesta. Pirkanmaan käräjäoikeus tiedotti tänään, että oikeudenkäynti alkaa huomenna.

Kaikki kolme kiistävät syyttäjän mukaan syytteet, vaikka myöntävätkin olleensa paikalla.

Äärioikeistolainen Soldiers of Odin -järjestö piti mielenosoituksen Tampereella viime toukokuussa, kun vastamielenosoittajat puuttuivat kulkueen liikkumiseen ainakin huutelemalla ja ärsyttämällä. Poliisi esti tilanteen eskaloitumisen varsinaiseksi yhteenotoksi, mutta tilanteessa heiteltiin kiviä ja kananmunia.

Syyttäjä Olli Sulkosen mukaan Soldiers of Odin -kulkue osoitti mieltä luvallisesti, eikä varsinaisessa kulkueessa tullut esiin ongelmia.

– Vastaryhmittymä toimeenpani oman mielenosoituksensa ilmoittamatta asiasta viranomaisille, ja ryhmittymät olivat kohdata fyysisesti Tammerkosken rannalla, mutta poliisi esti tilanteen eskaloitumisen. Muuta väkivaltaa ei tehty kivien ja kananmunien heittämisen lisäksi. Mitään vammoja ei aiheutunut tilanteessa.

Aamulehti: Syytettyjen joukossa klovnipartioon kuulunut mies

Asiasta aiemmin uutisoineen Aamulehden mukaan ainakin yksi mielenosoittajista on ollut aktiivinen toimija Loldiers of Odin -ryhmässä, joka on tehnyt katupartiojärjestöstä pilkkaa esiintymällä klovniasuisina Soldiers of Odinin aiempien mielenosoitusten yhteydessä.

Johtamisesta syytetyt ovat syyttäjän mukaan järjestäneet vastamielenosoittajia paikalle esimerkiksi sosiaalisen median kautta ja olisivat omilla huudoillaan provosoineet omaa ryhmittymäänsä väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Toiselta johtamisesta syytetyistä myös takavarikoitiin reppu, jossa oli kiviä.

Soldiers of Odin -katupartioryhmän jäseniä ei epäillä väärinkäytöksistä keväisessä mielenosoituksessa. Katupartiojärjestö on perustettu yhdistysrekisterin mukaan vuonna 2016 Kemissä. Viime itsenäisyyspäivänä sen mielenosoituksessa marssi myös väliaikaiseen toimintakieltoon määrätyn uusnatsijärjestö PVL:n jäseniä ja myös järjestön sivuilla kuvissa liehuu Kohti Vapautta -liikkeen lippu. Poliisi epäilee, että PVL on jatkanut toimintaansa Kohti Vapautta -liikkeen nimissä.


https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sol ... ta/7720770

HA, HA, HA ANTIFA!

Re: Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 2:41 pm
Kirjoittaja poikani
MTV kirjoitti:– Vastaryhmittymä toimeenpani oman mielenosoituksensa ilmoittamatta asiasta viranomaisille, ja ryhmittymät olivat kohdata fyysisesti Tammerkosken rannalla, mutta poliisi esti tilanteen eskaloitumisen. Muuta väkivaltaa ei tehty kivien ja kananmunien heittämisen lisäksi. Mitään vammoja ei aiheutunut tilanteessa.

- -

Toiselta johtamisesta syytetyistä myös takavarikoitiin reppu, jossa oli kiviä.
Hmm... Missäs muualla onkaan tullut vastaan kivenheittäjiä, joilla on vaikea älyllinen kehitysvammaisuus...?

Kuva
Kuvalähde: The Times of Israel

Re: Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 3:02 pm
Kirjoittaja Haibox
Lisätään lainaus ja linkki aamulehden juttuun:

Loldiers of Odiniksi itseään kutsuva ryhmä, joka tuli julkisuuteen tammikuussa 2016 ja sai nopeasti valtavasti julkisuutta Suomessa ja maailmalla tehtyään pilkkaa Soldiers of Odinin katupartioinnista. Ryhmä pukeutui klovniasuihin ja pyrki Soldiers of Odinien ympärillä tanssahtelemalla ja meluamalla tekemään ryhmän naurunalaiseksi.

Sen jäsenistöön kuului vasemmistoaktiiveja ja myös anarkistista maailmankuvaa kannattavia henkilöitä.

https://www.aamulehti.fi/a/056566b1-9b7 ... e92bc25a81

Toivottavasti oikeus muistaa kivittäjiä kunnon sakoilla eikä millään pelkällä ehdollisella. Sakkoja sosku ei maksa, mutta maksaako näiden joku soma Lii A tms?

Re: Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 3:33 pm
Kirjoittaja Iivis
Hieno homma :D

Re: Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 3:40 pm
Kirjoittaja sikakoira
Hohoho,juuri näin .Loistavasti toimittu SOO porukalta kun ei provosoiduttu yrityksistä huolimatta.Pelleporukalle ehtoollista ja kunnon päiväsakot päälle
:lol: :lol: :lol:

Re: Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 4:08 pm
Kirjoittaja hutkivajournalisti
On ihan normaalia kulkea kivillä varustetun repun kanssa kaupungilla. Heitelleet kanamunilla? Kas kummaa, etteivät viime keväänä poliisit puuttuneet kun nämä samat elämänkoululaiset heittelivät kanamunilla SKE:n vaalitilaisuudessa.Puuttuisiko poliisi toimintaan jos joku menisi heittelemään kanamunilla Kokoomuksen tai Vihreiden vaaliteltalla? Kohtahan asiaa voisi testata kunnallisvaalien tiimoilta. Ei pitäisi puuttua, kuten poliisi totesi, ettei vaalitapahtuma nauti mitään erityissuojelua,poliisin silmissä kuulemma ihan sama kuin makkarakoju.

Re: Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 7:32 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Toiselta johtamisesta syytetyistä myös takavarikoitiin reppu, jossa oli kiviä.


Pitää muistaa miten näitä samoja Loldiers of Odin tyyppejä raahattiin Ylen aamutvseen. Samoin videoita jaettiin kaikissa valtamedioissa, vaikka katsomiskertoja ei ollut ollenkaan.

Kivien heittelemistä on tapahtunut myös muissa miekkareissa, mutta usein tapaukset on jätetty uutisoimatta. Mutta tässä yhteydessä ei ole ainoastaan heitetty kiviä, vaan varustauduttu miekkariin täydellä kivirepulla.

Soldiers of Odinien tapauksissa puhuttiin noin 5-10-vuotta sitten sattuneista rikoksista. Soldiers of Odinin nimissä ei ole tehty rikoksia. Heidän piti lopettaa kuukauden kestänyt vanhusten auttamistyö, koska toimittajat ja varisverkostolaiset pitivät älämölöä asiasta. Sen sijaan näiden tahojen vastustajat ovat selvästi varustautuneet pahoinpitelyihin.

Re: Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 7:34 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
hutkivajournalisti kirjoitti: Ma Helmi 10, 2020 4:08 pm On ihan normaalia kulkea kivillä varustetun repun kanssa kaupungilla. Heitelleet kanamunilla? Kas kummaa, etteivät viime keväänä poliisit puuttuneet kun nämä samat elämänkoululaiset heittelivät kanamunilla SKE:n vaalitilaisuudessa.
Puuttuisiko poliisi toimintaan jos joku menisi heittelemään kanamunilla Kokoomuksen tai Vihreiden vaaliteltalla? Kohtahan asiaa voisi testata kunnallisvaalien tiimoilta. Ei pitäisi puuttua, kuten poliisi totesi, ettei vaalitapahtuma nauti mitään erityissuojelua,poliisin silmissä kuulemma ihan sama kuin makkarakoju.
En muista tarkkaan kuka kävi ostamassa kananmunia, mutta ostajilla oli jotakin poliittista taustaa.

Re: Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 7:35 pm
Kirjoittaja Porin
poikani kirjoitti: Ma Helmi 10, 2020 2:41 pm
Kuvalähde: The Times of Israel
Eikös nuo äärivasemmistolaiset ja silakat vihaa Israelia?

Re: Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 7:40 pm
Kirjoittaja sikakoira
^
Viha on ehkä väärä sana mutta minäkään en pidä Israelin harjoittamasta politiikasta ja erityisvapauksista mediassa ja maailmalla yleensäkin. :lol:

Re: Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 7:47 pm
Kirjoittaja poikani
Porin kirjoitti: Ma Helmi 10, 2020 7:35 pm
poikani kirjoitti: Ma Helmi 10, 2020 2:41 pm
Kuvalähde: The Times of Israel
Eikös nuo äärivasemmistolaiset ja silakat vihaa Israelia?
Kyllä. Mitä sitten?

Re: Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 8:37 pm
Kirjoittaja Averell
Loldiers of odin tyyppiset järjestöt vihaavat kaikkea länsimaalaista paitsi toisiaan. Samanlaista ajatusmaailmaa kuin WWF tai jotkut muut vastaavat joiden johtotähtenä on vastuun välttely omasta toiminnastaan.
Enempi vähempi punaviherkommunistista ajattelua.
Ihan pikkuisen olen ollut töiden vuoksi Israelissa enkä niin kauheasti sitä valtiota tai oikeammin sen kansalaisia kunnioita.
Ai niin,,, joku päivä Leon Urisin kirjoja varmaan poltetaan😂

Re: Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 8:46 pm
Kirjoittaja Chikatilo
Ovat nuo äärioikeistolaiset julkeaa porukkaa. Ensin ollaan Soldiers of Odin mielenosoittajia ja kiihotetaan kansanryhmää vastaan. Sitten ollaan Soldiers of Odin vastamielenosoittajia ja kanniskellaan heittokiviä repussa.

Uutinen on kuin se on kirjoitettu. Me nopeat ja ikääntyneet lukijat näemme vain Soldiers of Odinin kaiken häiriön alkuna ja juurena... Soldiers vai loldiers, kielipuolelle ja ikänäköiselle ihan sama.

Ei - en ole SOO-fani, mutta olipa ovelasti kirjoitettu uutinen taas kerran.

”Muuta väkivaltaa kivien heittämisen lisäksi ei tehty”... Tämän saman voisi lisätä uutisiin erään maailmankolkan erään ”lain” mukaisten tuomioiden täytäntöönpanosta mm. avoirikoksesta syytettyjä naisia ja uskonnolliseen kerettiläisyyteen hairahtuneita kohtaan. Vain kiviä heiteltiin, so not, sanois Matti.

Re: Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 9:03 pm
Kirjoittaja Averell
Samaan kastiin menee Juice juttu tältä päivältä missä toimittaja käytti surutta palstatilaa kertoakseen kuinka Juicea voi tulkita ennustajana ”natseja” vastaN

Re: Loldiers of Odin tuomiolla Tampereella

Lähetetty: Ma Helmi 10, 2020 9:31 pm
Kirjoittaja Untersturmführer
Teemu Kukka, Jeremias Lahtinen, Dimitri Ollikainen. Perus silakoita, vaikka toki ovat tehneet välillä ihan hyviäkin juttuja mm. Terrafamen ja avohakkuiden vastustusta.