Työteliäs ja vaatimaton, kylällä pidetty 44-vuotias mies,
Paavo Olavi Kiminki ilmoitettiin kadonneeksi torstaina 15.10.1998. Vahvin epäily oli, että mies oli tehnyt itselleen jotain. Kyläläisistä koottu etsintäryhmä löysi ruumiin.
Veljeksiä oli alunperin neljä, joista yksi muutti jo 70-luvun alussa kuntakeskukseen, yksi veli kuoli ja vanhempien kuoltua tilalle jäi asumaan kaksi veljestä. Toinen veljeksistä toi taloon sitten emännän, jonka kanssa tämä sittemmin kadonnut veli, Paavo, ei tullut toimeen. Oli pelko siitä, että emäntä jopa myrkyttää kahvin koska haluaa hänestä eroon. Lopulta avioitunut veli muutti vaimonsa kanssa muualle.
Neljä vuotta ehti kulua, kunnes... Kylän hirviporukkaan yhä kuuluva ja vaimonsa muualle muuttaneen veljeksen piti olla mukana etsinnässä perjantaina, mutta muihin kiireisin vedoten ei sitten ehtinyt mukaan. Outoa käytöstään veli selitti vatsakivuilla.
Poliisi löysi kuolleen miehen Maaningalla
MAANINKA-Poliisi löysi lauantaina Maaningan Kurolanlahdesta kadonneeksi ilmoitetun miehen, jonka kuolemaan sen mielestä saattaa liittyä rikos.
44-vuotias mies asui yksin, ja hänen ilmoitettiin kadonneen torstai-iltana. Poliisi käynnisti etsinnät perjantaina. Niihin osallistui enimmillään melkein sata henkeä. Mies löydettiin kuolleena vajaan kilometrin päässä kotoaan. (HS)
Julkaistu: 19.10.1998 3:00
Kuulusteluissa hän sanoi, että oli nähnyt veljensä viimeksi 11.10.1998 klo 15:30 aikoihin huoltoasemalla. Hän kertoi myös käyneensä kotitilallaan tiistaina 13.10. aamulla kahdeksan aikoihin, mutta ei nähnyt silloin veljeään. Käräjäoikeus vangitsi hänet Syytä epäillä -perustein. Veli kiisti surmanneensa veljensä Paavon.
Tutkinta siirtyi Kuopion rikospoliisille, jolloin suuremmat resurssit antoivat mahdollisuuden perusteellisempaan tutkimukseen maastokäynteihin yms.
Lopulta selvisi, että tämä veli oli myynyt kaiken oikeutensa kotitaloonsa ja oli salannut tämän vaimoltaan, joka taasen luuli, että he vielä joskus voisivat muuttaa sinne. Kävi ilmi, että puheissaan ronski vaimo oli soittanut tutulleen perjantaina 16.10. ja kun tuli puhetta aviomiehen veljen katoamisesta, niin vaimo oli sanonut, että löytyisipä se kuolleena.
Lauantaina 17.10. veli soitti kaverilleen, että Paavo on löytynyt ja ammuttu haulikolla. Se oli mielenkiintoinen tieto, sillä missään vaiheessa ei ulkopuolisille kerrottu millä uhri oli ammuttu.
Todistajaksi veljen kyläilyyn Paavon luona löytyi eräs kuorma-autoilija, joka oli ajanut tilan ohi pariinkin kertaan mahdollisena katoamispäivänä ja nähnyt muualla asuneen veljen auton seisseen talon pihassa molempina kertoina. Tieto oli ristiriidassa veljen omiin puheisiin nähden. Enää ei epäilty veljen vaimoa, eikä sitä jo ammoin tilalta pois muuttanutta veljeä.
Maaningan henkirikoksesta epäilty vangittiin
NILSIÄ-Nilsiän käräjäoikeus on määrännyt vangittavaksi 51-vuotiaan miehen, joka pidätettiin Maaningalla paljastuneen henkirikoksen tutkinnan yhteydessä.
Maaninkalainen 44-vuotias mies katosi viime viikolla. Hänet löydettiin maastosta kuolleena laajojen etsintöjen jälkeen. (STT)
Julkaistu: 22.10.1998 3:00
Käräjäoikeus katsoi, että veli surmasi veljen ampumalla metsäkävelyn aikana. Omasta osuudestaan "liian halvalla" luopuminen ja tilan lohkominen aiheutti tunnepiikin, ts. vitutuksen.
Veli tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen. Tuomio perustui aihetodistuksiin, sillä veli ei koskaan tunnustanut surmaa.