Sivu 1/1

Tampereella palaneesta rivitalosta löytyi ruumis

Lähetetty: Su Touko 24, 2020 10:03 am
Kirjoittaja Maukka Peruslätkä
Varsankadulla sijaitseva neljän asunnon rivitalo syttyi palamaan lauantai-iltana.

Tampereen Takahuhdissa, Varsankadulla, syttyi suuri tulipalo lauantai-iltana. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman ennen iltayhdeksää.

Pelastuslaitoksen mukaan tulessa oli neljän asunnon rivitalo. Palo sai alkunsa yhdestä huoneistosta, josta se levisi rivitalon ullakolle. Huoneisto, josta palo sai alkunsa, tuhoutui täysin. Muut kolme huoneista paloivat asuinkelvottomiksi. Asukkaat hakeutuivat väliaikaiseen majoitukseen.

Lauantaina iltakymmeneltä pelastuslaitos kertoi, ettei tulipalossa tullut henkilövahinkoja. Palopaikan raivauksen yhteydessä löytyi kuitenkin vainaja. Tutkinnanjohtaja, komisario Markku Laakso ei täsmennä, mistä huoneistosta vainaja löytyi.

– Nyt alkaa kuolemansyyn tutkinta ja palonsyyn tutkinta. Koetetaan selvittää, mihin henkilö on menehtynyt, ja mistä palo on saanut alkunsa.

Myöskään vainajan henkilöllisyys ei ole vielä tiedossa.

Poliisi tiedottaa lisää tutkinnan edetessä.

Kuva
Varsankadun rivitalo syttyi tuleen lauantai-iltana. [Lukijan kuva]

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/be8a ... 7669f2f32c

Tampereella palaneesta rivitalosta löytyi ruumis

Lähetetty: Su Touko 24, 2020 10:22 am
Kirjoittaja Geissimummo
Voi voi. :( Ekana tottakai tulee taas mieleen, että jossain asunnossa on juopoteltu, sammuttu tupakin kanssa sänkyyn tai kesken ruuanlaiton tmv.

Kaikesta huolimatta ikävä tapaus kaikin puolin.
Osanotot omaisille! :cry:

Re: Tampereella palaneesta rivitalosta löytyi ruumis

Lähetetty: Ma Touko 25, 2020 1:45 am
Kirjoittaja Rundi
Geissimummo kirjoitti: Su Touko 24, 2020 10:22 am Voi voi. :( Ekana tottakai tulee taas mieleen, että jossain asunnossa on juopoteltu, sammuttu tupakin kanssa sänkyyn tai kesken ruuanlaiton tmv.

Kaikesta huolimatta ikävä tapaus kaikin puolin.
Osanotot omaisille! :cry:
Uusi epäilys viallinen sähkölaite josta palo alkanut. Hella tai joku muu.
Mutta miten se on vaikuttanut siihen, että kokkaajasta tuli vainaja?
Jospa pohjalla onkin rikos ja tekijä hoiti sytytyksen? Ei ehkä, mutta mahdollista?

Re: Tampereella palaneesta rivitalosta löytyi ruumis

Lähetetty: Ma Touko 25, 2020 7:42 am
Kirjoittaja damfin
Poliisilla vankka arvio yhden ihmisen kuolemaan johtaneen tulipalon syttymissyystä Tampereen Takahuhdissa

Kahdeksan asunnon rivitalo paloi lauantai-iltana asuinkelvottomaksi.

Tampereen lauantaisen rivitalopalon arvioidaan saaneen alkunsa ruuanlaittoon käytetystä sähkölaitteesta, kerrotaan Sisä-Suomen poliisista.

Takahuhdin kaupunginosan Varsankadulla paloi kahdeksan asunnon rivitalorakennus. Yhdestä asunnosta löytyi sammutus- ja raivaustöiden yhteydessä vainaja. Hänen epäillään olleen asunnon asukas, ja tulipalon epäillään alkaneen kyseisestä asunnosta.

Poliisi on aloittanut syttymissyyn selvittämisen ja kuolemansyyn tutkinnan. Tänään on kuultu tulipalosta havaintoja tehneitä ihmisiä ja tehty paikkatutkintaa palopaikalla.

Tulipaloon tai kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen rakennuspalosta hieman ennen kello yhdeksää lauantai-iltana.

Ilmoitus palosta tuli pelastuslaitokselle hieman ennen iltayhdeksää. Palo oli levinnyt yhdestä huoneistosta koko rakennuksen ullakolle. Palon leviäminen muihin rakennuksiin saatiin estettyä, mutta talo paloi asuinkelvottomaksi.

Talon asukkaat pääsivät väliaikaiseen majoitukseen. Palosta syntyi runsaasti savua, joka levisi Takahuhdin ja Ruotulan suuntaan. Ihmisiä kehotettiin tarvittaessa siirtymään sisätiloihin, sulkemaan ikkunat ja ilmastointi.
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 17545.html

Palon siis epäillään saaneen alkunsa ruuanlaittoon käytetystä sähkölaitteesta, mutta ei tuossa ainakaan viallisesta mitään puhuta, eli vikahan on voinut olla siinä sähkölaitteen käyttäjässäkin, eli jospa siellä on perinteiseen tyyliin sammuttu tai nukahdettu kesken ruuanlaiton.

Re: Tampereella palaneesta rivitalosta löytyi ruumis

Lähetetty: Ma Touko 25, 2020 9:14 am
Kirjoittaja VastarannanKiiski
damfin kirjoitti: Ma Touko 25, 2020 7:42 am

Palon siis epäillään saaneen alkunsa ruuanlaittoon käytetystä sähkölaitteesta, mutta ei tuossa ainakaan viallisesta mitään puhuta, eli vikahan on voinut olla siinä sähkölaitteen käyttäjässäkin, eli jospa siellä on perinteiseen tyyliin sammuttu tai nukahdettu kesken ruuanlaiton.
Haiskahtaa kyllä perus "nakit ja muusi"-tilanteelta, jossa päihtynyttä on alkanut hiukoa ja sapuskan valmistuessa uunissa tai liedellä, hän on ajatellut levätä hetken ja sammunut sitten siihen kohtalokkain seurauksin.

Tämä vinkki nyt hänelle tulee liian myöhään, mutta juopotellessa paras vaihtoehto on tyytyä mikroaaltouunissa lämmitettyyn einekseen. Jos sattuu sammumaan, tappioiksi jää vain se mikrosta myöhemmin löytyvä haiseva roiskeläppä. Monimutkaisempaa menua kokatesssa saattaa lähteä henki tai vähintääkin tuhoutua asunto.