Valkoisten tappamisesta laulaminen ei ole vihapuhetta Etelä-Afrikassa
Etelä-Afrikassa valkoisten tappamiseen kehottava laulu ei ole tutkijoiden ja tuomioistuimen mielestä vihapuhetta. Ei siitäkään huolimatta, että mustien valtakaudella tuhansia valkoisia on surmattu tai pahoinpidelty maatiloille tehdyissä hyökkäyksissä. Asia nousi esille mediassa, kun Elon Musk uskalsi kritisoida buurintappolaulua laulavaa mustaa poliitikkoa.
Etelä-Afrikan mustia edustavan äärivasemmistolaisen EFF (Economic Freedom Fighters) -puolueen perinteinen tunnuslaulu kaikui jälleen puolueen vaalitilaisuudessa kuun vaihteessa Johannesburgissa. Laulun sanoissa kehotetaan aivan suorasanaisesti tappamaan buurit eli valkoiset maanviljelijät.
Etelä-Afrikassa syntynyt ja varttunut
Elon Musk kommentoi videota kysyen, miksi presidentti
Cyril Ramaphosa ei tee mitään tälle avoimelle vihanlietsonnalle.
– He lietsovat aivan avoimesti valkoisten kansanmurhaa, Musk kirjoitti.
EFF-puolueen puheenjohtaja
Julius Malema vastasi Muskille, että “O bolela masepa”, eli sinä puhut paskaa, kertoo The Times -lehti. 42-vuotias Malema aloitti poliittisen uransa maata johtavan ANC-puolueen nuorisojärjestön johtajana, mutta hänet erotettiin ANC:stä. Yhtenä syynä erottamiselle oli buurintappolaulun esittäminen julkisesti.
Kommunisteja ja putinisteja
Erottamisen jälkeen Malema perusti oman, äärivasemmistolaisen puolueensa kymmenisen vuotta sitten. EFF on kommunistinen ja putinistinen puolue. ”Me olemme Putin ja Putin on me”, sanoi Malema vaalitilaisuudessa.
Maleman johtama EFF-puolue on tällä hetkellä maan kolmanneksi suurin puolue. Mikäli ANC menettää ensi vuoden vaaleissa ehdottoman enemmistön, joka sillä on tähän asti ollut, EFF saattaa päästä vaa’ankieliasemaan.
Tällöin Malema saattaa nousta varapresidentiksi tai ainakin ministeriksi. Julius Malema itse on varma, että hänen puolueensa nousee hallitukseen ensi vuonna.
– Etelä-Afrikan vallankumous on taattu, Malema toteaa.
***
Tuhansia maanviljelijöitä surmattu
Aivan joka päivä valkoisia maanviljelijöitä ei enää nykyään tapeta, mutta keskimäärin joka viikko. Viime vuosina farmimurhia on tapahtunut viitisenkymmentä vuodessa. Maatiloille tehtyjä väkivaltaisia hyökkäyksiä on satoja joka vuosi. Eniten farmimurhia tapahtui apartheidin päättymisen jälkeen vallan siirryttyä mustille 1990-luvun puolivälissä. Vuosituhannen vaihteen tienoilla farmimurhia tapahtui noin 140 vuodessa.
Kaikkiaan farmimurhien uhreja on tuhansia. Asiasta ei ole Suomen mediassa juurikaan uutisoitu.
Arman Alizad on tehnyt aiheesta dokumentin, joka on
katsottavissa Nelosen Ruutu-palvelussa. Myös kanadalainen
Lauren Southern on käsitellyt aihetta
dokumentissaan, joka löytyy YouTubesta suomeksi tekstitettynä.
Uusin farmimurha heti seuraavana päivänä
Viimeisin farmimurha tapahtui heti seuraavana päivänä EFF-puolueen vaalitilaisuuden jälkeen. Neljä mustaa nuorukaista tunkeutui vanhan pariskunnan maatilalle vaatien rahaa ja aseita. Hyökkääjät surmasivat 79-vuotiaan miehen ja yrittivät tukehduttaa hänen iäkkään vaimonsa muovipussilla. Vaimo jäi henkiin raa’asta pahoinpitelystä huolimatta.
Poliisi otti epäillyt kiinni sen jälkeen, kun he olivat ajaneet maatilalta varastamansa henkilöauton ojaan. Nuorukaisia syytetään nyt murhasta, murhayrityksestä ja ryöstöstä.
Tuomioistuin: ”Buurintappolaulu ei ole vihapuhetta”
Vasemmistolainen
New York Times -lehti puolustelee buurintappolaulua
artikkelissaan. Lehden haastattelemat mustat tutkijat ovat sitä mieltä, että tappamiskehotusta ei pidä ottaa tosissaan. Laulussa kehotetaan vain nousemaan alistavaa systeemiä vastaan. Laulu voimavaraistaa nuoria harmittomalla tavalla.
Saman suuntaiseen johtopäätökseen on tullut myös Etelä-Afrikan tasa-arvotuomioistuin, jonka mukaan laulun sanoja ei pidä ottaa sananmukaisesti. Tuomiossa on kyse tapauksesta, jossa EFF-puolueen kannattajat lauloivat buurintappolaulua vuonna 2020 Senekalin kaupungin oikeustalon edessä. Oikeustalolla käsiteltiin parhaillaan yhtä farmimurhaa.
Tuomari
Molahllehi totesi tuomiossaan, että sananvapauteen kuuluu erilaisten näkemysten suvaitseminen. Yhteiskunnalla on velvollisuus suvaita jäsentensä kaikenlaisia mielipiteitä. Lisäksi kyse on maanomistukseen liittyvistä todellisista ongelmista.
– Laulu ei ole vihapuhetta vaan kuuluu sananvapauden piiriin, tuomari kirjoitti. Se kuvaa nykyisen hallituksen epäonnistumista talouteen ja maanomistukseen liittyvien ongelmien ratkaisemisessa.