Kansainvälinen elinkauppa
Lähetetty: La Helmi 09, 2008 12:06 pm
Ihmiselinten kansainväliseen kauppaan liittyvistä rikoksista on ollut tällä viikolla esillä kaksi merkittävää juttua.
Keskiviikkona aloitettiin oikeudenkäynti ranskalaislääkäreitä vastaan, joiden epäillään aiheuttaneen 110 lapsen kuoleman antamalla näille ihmisperäistä kasvuhormonia ja siten aiheuttamalla heissä Kreutzfeldt-Jacobin taudin. Hormona on valmistettu mm. hermosairaus- ja tartuntatautiosastoilla kuolleiden potilaiden elimistä, joita on otettu kaupalliseen käyttöön ilman riittävää lääketieteellistä tarkastusta ja mahdollisesti ilman vainajan lupaa. Ihmisperäisen kasvuhormonin vaarat on tiedetty, mutta silti sitä on valmistettu ja annettu potilaille. Tässä on kysymys ketjusta, jonka alkupäässä on raha ja loppupäässä monen kuolema toivotun hoitotuloksen asemasta. Ranskalainen oikeusistuin ottaa asiaan kantaa lääkärien osalta. Ketjun alkupää pitäisi myös selvittää, vaikka se johtaakin ulkomaille ja toisenlaiseen lääketieteelliseen kulttuuriin.
Tänään lauantaina kerrotaan, että Nepalissa on pidätetty laajasta laittomasta munuaissiirrännäiskaupata epäilty Amit Kumar. Tarinat munuaisten hankkimisesta ovat pöyristyttäviä, ja voitot melkoisia. Jos jutuissa on perää, niin tuollainen toiminta on pysäytettävä, ja syylliset saatettava vastuuseen. Artikkelin kuvassa pidätetty hymyilee, jos ei suorastaan vapautuneesti, niin kuitenkin levästi. Hän ei katso tehneensä mitään väärää. Aika näyttää.
Laittomista ja laillisista siirtoelimistä myös:
- Kansainvälinen elinkauppa on suuren luokan bisnestä (Turun Sanomat 9.12.2003)
- Suomessa hoidettu elinkauppapotilaita (Mediuutisen 26.10.2006)
- Teknologian avulla voimme elää terveemmin, pitempään ja helpommin (Apu 45/03)
Edit: Seitsemän henkeä on asetettu syytteeseen törkeistä petoksista, tapoista ja tuottamuksellisten ruumiinvammojen aiheuttamisesta, ja neljälle heistä on vaadittu vankeusrangaistusta aina kolmeen vuoteen asti yllä mainitussa ranskalaisessa kasvuhormonijutussa. Syytetyt myöntävät tehneensä virheitä, mutta puolustautuvat sillä, ettei riskejä tunnettu vielä silloin, kun hormonia annettiin lapsille. Kuitenkin todistaja on kertonut oikeudelle varoittaneensa hoitoryhmää juuri niistä seurauksista, joiden vuoksi syytteet on nyt nostettu.
Puolet n. 120 000 aivolisäkkeestä, joista ihmisperäinen kasvuhormoni eristettiin, oli ostettu Unkarista ja Bulgariasta 5-7 Euroa vastaavaan kappalehintaan. Osa rauhasista oli peräisin tartunta- ja hermotautien sairaaloissa hoidetuista potilaista.
Oma alustava kommentti: Erittäin hyvä tarkoitus on kääntynyt irvikuvakseen varovaisuuden ja kontrollin pettäessä, ja mahdollisesti, koska ehkä on säästetty väärässä paikassa ja hyväuskoisesti käytetty rahan ansaitsemismielessä ulkomailta tarjottua kelvotonta elinmateriaalia.
Oikeus käsittelee asiaa edelleen.