Intersektionaalinen feminismi, woke, pride, koronatoimet, sananvapauden kaventaminen ja sensuurin lisääminen niin kaikki liittyy tavallaan samaan asiaan eli niiden avulla halutaan hallita ja ohjata ihmiset toimimaan ja ajattelemaan tietyllä tavalla, usein terveen järjen vastaisesti.
Kolumni: Näin woke-hulluus tunkeutui yliopistoihin – kyttäämistä, ilmiantoja ja pelkääviä opettajia
Poliittinen woke-aktivismi on lipunut akatemiaan – ja joissain oppilaitoksissa se on jo vyörynyt osaksi kaikkea toimintaa, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola.
Tänään klo 10:53
Meiliin lävähtää sähköposti:
“Kiitos tämänpäiväisestä kolumnistasi! Sinä et voi uskoa, millaista on olla valkoinen mies nykypäivän yliopistolla. Tekstisi on erittäin tärkeä.”
Saan kolumneistani vastaavaa palautetta nykyään hyvin usein, huolestuttavan usein. Mitä ihmettä yliopistoilla tapahtuu? Yritetäänpä selvittää.
Tuoreessa muistissa on vielä Suomen Kuvalehden juttu, jossa kuvattiin, kuinka taidekoulujen opettajat yrittävät luovia opiskelijoiden traumojen ja vaatimusten keskellä.
Eräs opettaja kertoi, kuinka oppilaat ahdistuivat vanhoista elokuvista, joissa oli naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja pitivät väkivaltaisena kokemuksena, kun opettajat pyysivät heitä lukemaan Shakespearea.
Jutussa kerrottiin, kuinka oppilaat toimittivat korkeakoulujen henkilökunnalle adresseja ja “inklusiivisuusagendoja” allekirjoitettaviksi: niissä vaadittiin pakollisia sensitiivisyyskoulutuksia ja ottamaan kursseja suunniteltaessa huomioon kolonialismi, dekolonialismi, sukupuolisensitiivisyys, turvallinen tila ja intersektionaalinen feminismi.
Yritän selvittää, onko meno akatemiassa vielä samanlaista. Se on hankalaa, koska moni opettaja pelkää: heitä on vaadittu olemaan puhumatta toimittajille ja heidät on käytännössä uhkailtu hiljaisiksi. Silti osa suostuu puhumaan minulle nimettömänä.
Tätä woke-väkeä ei kyllä erota vakavasti mieleltään häiriintyneistä. Ongelmia seksuaalisuuden kanssa ja hysteriaan taipuvaisia. Voi jeesus soikoon tätäkin professoria, että pitäisi räpsäyttää tuo hengityssuojain kuminauhalla naamaan kunnolla, että heräisi.
Yllä oikealla oleva video on sentään ironiaa, mutta miksi ihmeessä Chicago State yliopiston professori on luonut itsestään valkoroskamiehen kopion? Eikö tämä glorifioi sitä pelättyä valkoista ylivaltaa, mikä on maailman pahin uhka?
Kirjassa on moralistiselle proosalle tyypillinen sävy, jossa kertoja on hyvin itsetietoinen, mutta muut hahmot ovat melko lailla ulalla ja luokkatiedostamattomia urpoja. Se on tekstiä, joka kutsuu lukijaa hurraamaan ja sympatisoimaan kertojaa tämän joutuessa muiden typerien kysymysten kohteeksi.
Hallitus haluaa aloittaa lasten aivopesun woke-kulttiin jo nuorena, tässä esimerkki 6. luokalta alkaen. Oppisuunnitelmaan upotetaan asioita, jotka eivät todellakaan sinne kuulu.
Wilma-viesti perjantailta.jpeg (182.2 KiB) Katsottu 1742 kertaa
IMMUNISOIKAA LAPSENNE NÄILTÄ SEKOPÄILTÄ FAKTOILLA JA ANTAKAA KOULUN, OPETUSMINISTERIÖN JA KANSANEDUSTAJIEN TIETÄÄ, JOS ETTE HALUA LAPSIA ALTISTETTAVAN SEKSUAALISELLE AIVOPESULLE KOULUSSA!
On Anoi Kaa kirjoitti: ↑Su Tammi 22, 2023 1:54 pm
Hallitus haluaa aloittaa lasten aivopesun woke-kulttiin jo nuorena, tässä esimerkki 6. luokalta alkaen. Oppisuunnitelmaan upotetaan asioita, jotka eivät todellakaan sinne kuulu.
Wilma-viesti perjantailta.jpeg
IMMUNISOIKAA LAPSENNE NÄILTÄ SEKOPÄILTÄ FAKTOILLA JA ANTAKAA KOULUN, OPETUSMINISTERIÖN JA KANSANEDUSTAJIEN TIETÄÄ, JOS ETTE HALUA LAPSIA ALTISTETTAVAN SEKSUAALISELLE AIVOPESULLE KOULUSSA!
Tulee hieman mieleen Turvallinen Oulu -hanke, jossa opetettiin samaa seksuaalirikostemppuja, joita mamut tekivät Oulussa.
Tuossa taas aivopestään tähän sateenkaaritoimintaan, joka on ollut isossa määrin vaarallista ja mielenterveysongelmia nostava ilmiö.
”Jos miestä ei kotityöt huvita eikä se saa muijaansa siivoamaan, niin silloin sillä on vääränlainen muija. Jos taas nainen ei saa ukkoaan imuroimaan ja puhumaan joka päivä kolme tuntia parisuhteen filosofiasta, niin vaihtakoon miestä. Uusi löytyy varmasti vaikka ympäristöministeriöstä, tohvelitehtaasta tai kehitysmaakaupasta.” (Tony Halme)
holmesin haamu kirjoitti: ↑Ma Loka 24, 2022 2:08 am
Intersektionaalinen feminismi, woke, pride, koronatoimet, sananvapauden kaventaminen ja sensuurin lisääminen niin kaikki liittyy tavallaan samaan asiaan eli niiden avulla halutaan hallita ja ohjata ihmiset toimimaan ja ajattelemaan tietyllä tavalla, usein terveen järjen vastaisesti.
Voisiko tämän salaliittopaskan sijaan vaikka uskoa ennemmin siihen, että näiden ideologioiden kannattajat ovat itse menettäneet terveen järkensä kauan sitten. Mielisairaat ihmiset eivät luonnollisestikaan kykene masinoimaan globaaleja salaliittoja.