Sivu 1/1
USA, Seattle: Nuoret löysivät rantakivikosta matkalaukun, jossa oli ihmisjäänteet
Lähetetty: Su Heinä 05, 2020 5:03 pm
Kirjoittaja OJ's Glove
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0f7 ... 50f2d285b7
Iltalehti
Nuoret löysivät rantakivikosta matkalaukun, jossa oli ruumis – tilanteesta TikTok-video
Seattlen länsirannikolta löytyi kesäkuussa kaksi matkalaukkua, joihin oli pakattu kahden ruumiin jäänteet.
Yhdysvalloissa Seattlen Kiro7-kanava uutisoi aiemmin tällä viikolla, että kaksi matkalaukuista löytynyttä ruumista on tunnistettu. Seattlessa vesirajan tuntumasta löytyneet matkalaukkuihin pakatut ruumiit olivat 27-vuotias mies ja 35-vuotias nainen.
Poliisin mukaan molemmat uhrit oli ammuttu kolme päivää ennen niiden löytymistä. Mahdollista ampujaa ei ole vielä tavoitettu ja tapausta tutkitaan edelleen.
Kesäkuun 18. päivä TikTok-videota kuvanneet nuoret löysivät toisen laukuista rantakivikosta. Matkalaukku haisi pahalta, mutta silti nuoret päättivät katsoa sen sisälle.
Ennen asian oikean laidan selviämistä nuoret naureskelevat videolla ja yrittivät keppien avulla kurkkia laukkuun sisälle koskematta siihen itse. Videoon on liitetty teksti, jossa lukee, että aluksi he vitsailivat laukun sisältävän rahaa.
Tilanne valkeni
Laukusta tuleva löyhkä paheni, kun yksi videolla esiintyvistä tytöistä sai sen kepillä auki. Sisältä paljastui musta jätesäkki.
Yksi tilanteessa mukana olleista tytöistä soitti videolla lopulta poliisille. FOX23-kanavan mukaan poliiseilla kesti useampi tunti saapua paikalle, vaikka laukun löytäneet nuoret soittivat heille kahdesti.
Poliisi löysi myöhemmin rantakivikosta löytyneen matkalaukun lisäksi toisen laukun ja sen sisällä olevan ruumiin vedestä.
Video julkaistiin myöhemmin TikTok-mobiilisovelluksessa. Video antaa ymmärtää, että nuoret olivat menneet laukun löytymispaikalle pelisovellus-Randonautican ohjaamana. Sovellus lähettää GPS-koordinaatteja paikoista, joissa pelaajat voivat käydä.
Kino7-kanavan haastatteleman entisen FBI-agentti David Gomezin mukaan uhrien tappaja on voinut yrittää lähettää erikoisilla toimillaan ”viestin”.
Julia Valtanen
Uhrit: 35-vuotias Jessica Lewis ja 27-vuotias Austin Wenner.
Alla nuorten TikTok-video jonkun twiittaamana:
Re: USA, Seattle: Nuoret löysivät rantakivikosta matkalaukun, jossa oli ihmisjäänteet
Lähetetty: Ma Heinä 06, 2020 1:59 am
Kirjoittaja Jokurtti
Tuosta Randonautica-apista on nyt tullut aika hittituote tämän tapauksen myötä. Sillä yritetään etsiä kummituksia ja lisää murhattuja ruumiita ja ties mitä.
Sovellus siis antaa käyttäjälleen kvanttialgoritmilla lasketun sijainnin kartalla. Tähän kuuluu että käyttäjän pitäisi valita mielessään jokin asia jonka toivoo löytävänsä sovelluksen esittämästä paikasta. Joidenkin teorioiden mukaan ajatukset voisivat sitten vaikuttaa tämän algoritmin toimintaan
Ilmeisesti nuo teinit olivat ajatelleet matkailua, joten sinänsä ihan mielenkiintoista että löysivät matkalaukun.
Itse kun kokeilin tuota appia, tarjosi se sijaintia jostain pellon reunasta. Ehkäpä pitäisi käydä katsomassa löytyykö sieltä mitään.
Re: USA, Seattle: Nuoret löysivät rantakivikosta matkalaukun, jossa oli ihmisjäänteet
Lähetetty: Ma Heinä 06, 2020 9:41 am
Kirjoittaja OJ's Glove
Täytyy myöntää että itsekin latasin ton Randonautican

Ajattelin että toimis hyvänä pikku tekosyynä lähtä lenkille, mutta en tiedä onko mun OnePlus 6 vääränlainen puhelin vai mitä, mutta se vaan lataa sitä lokaatiota eikä mene siitä eteenpäin

Re: USA, Seattle: Nuoret löysivät rantakivikosta matkalaukun, jossa oli ihmisjäänteet
Lähetetty: Ke Heinä 15, 2020 10:51 pm
Kirjoittaja poikani
Todennäköisimmät selitykset:
1. Randonautican tekijät ovat murhanneet Lewisin ja Wennerin ja laittaneet heidät ohjelmansa avulla löydettäviksi, jotta se saisi valtavasti julkisuutta. Päivitetyssä versiossa tästä salaisesta piirteestä ei tietysti ole enää jälkeäkään.
2. Kahdella akrobaatilla oli suicide pact.
Re: USA, Seattle: Nuoret löysivät rantakivikosta matkalaukun, jossa oli ihmisjäänteet
Lähetetty: Pe Maalis 05, 2021 4:09 am
Kirjoittaja OJ's Glove
Tämä keissi taisi ratketa:
https://www.seattletimes.com/seattle-ne ... tle-beach/
Eli 62-vuotiasta Michael Lee Dudleytä syytetään kahdesta taposta. Motiivi ei ole täysin selvinnyt, mutta pariskunta oli vuokralaisina Dudleyn asunnossa eivätkä
ilmeisesti pystyneet maksamaan vuokraansa. Pariskuntaa oli myös käynyt kovistelemassa jokin epämääräinen porukka, eikä Dudley pitänyt siitä että "he tuovat rikollista toimintaa" hänen asuntoonsa. Jotenkin ihmeellisesti tämä kaikki johti siihen, että Dudley päätyi ampumaan vuokralaisensa.
Naapurit olivat kuulleet laukauksia asunnosta 9. kesäkuuta ja soittaneet poliisille, mutta koska kukaan ei tullut avaamaan ovea olivat poliisit lähteneet sen enempää asiaa tutkimatta. Dudleyn jäljille päästiin uhrin perheen kerrottua poliisille pariskunnan vuokranneen huoneen Dudleyltä. Yksi asuntoon muuttamassa ollut todistaja kertoi myös nähneensä huoneen lattialla vaatemytyn, jonka alta pilkotti käsi. Dudley oli myös vuorannut kellariaan muovilla ja todistajan tätä ihmetellessä todennut lakonisesti: "hänen aseensa ei lauennut, minun omani laukesi".
Kotietsinnässä poliisit löysivät asunnosta luodinreikiä ja verijälkiä. Dudley kiistää liittyvänsä mitenkään pariskunnan kuolemaan, eikä osaa selittää luodinreikiä.
Re: USA, Seattle: Nuoret löysivät rantakivikosta matkalaukun, jossa oli ihmisjäänteet
Lähetetty: Pe Maalis 05, 2021 4:49 am
Kirjoittaja viinitty
Muutama eri podcast tehnyt jaksoja tästä keissistä ja on kyllä mielenkiintoista kuunneltavaa. Eniten kyllä hämmästyttää se, kuinka moni on todistanut aika selkeitä henkirikokseen viittaavia tapahtumia, muttei ole kokenut tarpeelliseksi ilmottaa kenellekään. Vasta poliisin kysellessä on kerrottu mm. hämäristä kohtaamisista tekijän kanssa ja laukauksien/tappeluiden äänistä.
Re: USA, Seattle: Nuoret löysivät rantakivikosta matkalaukun, jossa oli ihmisjäänteet
Lähetetty: Pe Maalis 05, 2021 8:28 am
Kirjoittaja poikani
Yksi tilanteessa mukana olleista tytöistä soitti videolla lopulta poliisille. FOX23-kanavan mukaan poliiseilla kesti useampi tunti saapua paikalle, vaikka laukun löytäneet nuoret soittivat heille kahdesti.
Naapurit olivat kuulleet laukauksia asunnosta 9. kesäkuuta ja soittaneet poliisille, mutta koska kukaan ei tullut avaamaan ovea olivat poliisit lähteneet sen enempää asiaa tutkimatta.
Näköjään sama intohimoinen asenne työhön kuin Helsingissäkin.
Re: USA, Seattle: Nuoret löysivät rantakivikosta matkalaukun, jossa oli ihmisjäänteet
Lähetetty: Pe Maalis 05, 2021 7:47 pm
Kirjoittaja OJ's Glove
viinitty kirjoitti: Pe Maalis 05, 2021 4:49 am
Muutama eri podcast tehnyt jaksoja tästä keissistä ja on kyllä mielenkiintoista kuunneltavaa. Eniten kyllä hämmästyttää se, kuinka moni on todistanut aika selkeitä henkirikokseen viittaavia tapahtumia, muttei ole kokenut tarpeelliseksi ilmottaa kenellekään. Vasta poliisin kysellessä on kerrottu mm. hämäristä kohtaamisista tekijän kanssa ja laukauksien/tappeluiden äänistä.
Tätä ihmettelin itsekin. Ilmeisesti se asuntoon muuttamassa ollutkaan ei ollut tehnyt mitään ilmoitusta kaiken näkemänsä jälkeen, koska kotietsintä tehtiin vasta pari kuukautta tapahtuman jälkeen. Ja jos Suomessa joku soittaisi poliisille ja sanoisi että naapurissa ammuskellaan, niin aivan satavarmasti poliisi tekisi muutakin kuin koputtelisi ovea ja lähtisi menemään.
Re: USA, Seattle: Nuoret löysivät rantakivikosta matkalaukun, jossa oli ihmisjäänteet
Lähetetty: Pe Maalis 05, 2021 8:12 pm
Kirjoittaja viinitty
OJ's Glove kirjoitti: Pe Maalis 05, 2021 7:47 pm
Tätä ihmettelin itsekin. Ilmeisesti se asuntoon muuttamassa ollutkaan ei ollut tehnyt mitään ilmoitusta kaiken näkemänsä jälkeen, koska kotietsintä tehtiin vasta pari kuukautta tapahtuman jälkeen. Ja jos Suomessa joku soittaisi poliisille ja sanoisi että naapurissa ammuskellaan, niin aivan satavarmasti poliisi tekisi muutakin kuin koputtelisi ovea ja lähtisi menemään.
Just näin! Varsinkin kun tuolla tekijällä ei ollut mikään puhtosin tausta.
"Michael Lee Dudley, the suspect who was arrested on Friday in the double homicide of Burien residents Austin Wenner and Jessica Lewis not only had a violent past, he had a sexual assault restraining order filed against him by his own daughter in June of 2018."
https://www.westsideseattle.com/west-se ... so-accused
Re: USA, Seattle: Nuoret löysivät rantakivikosta matkalaukun, jossa oli ihmisjäänteet
Lähetetty: Ma Maalis 15, 2021 8:15 am
Kirjoittaja jhou
OJ's Glove kirjoitti: Pe Maalis 05, 2021 4:09 am
Tämä keissi taisi ratketa:
https://www.seattletimes.com/seattle-ne ... tle-beach/
Eli 62-vuotiasta Michael Lee Dudleytä syytetään kahdesta taposta. Motiivi ei ole täysin selvinnyt, mutta pariskunta oli vuokralaisina Dudleyn asunnossa eivätkä
ilmeisesti pystyneet maksamaan vuokraansa. Pariskuntaa oli myös käynyt kovistelemassa jokin epämääräinen porukka, eikä Dudley pitänyt siitä että "he tuovat rikollista toimintaa" hänen asuntoonsa.
Sanoo siis mies, jolla oli lähestymiskielto omaa tytärtään kohtaan seksuaalisen ahdistelun perusteella. Lopettakaa te muut heti se rikollinen toiminta tai ammun.
OJ's Glove kirjoitti: Pe Maalis 05, 2021 4:09 amYksi asuntoon muuttamassa ollut todistaja kertoi myös nähneensä huoneen lattialla vaatemytyn, jonka alta pilkotti käsi. Dudley oli myös vuorannut kellariaan muovilla ja todistajan tätä ihmetellessä todennut lakonisesti: "hänen aseensa ei lauennut, minun omani laukesi".
Siinä alkaa olla kyllä vuokranantajalla suositukset kohdillaan. Luulisi kämpän menevän kuin kuumille kiville kun näytössä löytyy kalmoja.