USA, Florida: Kolme kaverusta lähti kalaan, hakattiin ja ammuttiin
Lähetetty: Ti Heinä 21, 2020 2:27 am
Kolme kaverusta, Damion Tillman, 23, Kevin Springfield, 30 ja Brandon Rollins, 27, lähtivät kalastamaan monneja paikalliselle järvelle perjantai-iltana 17.7. Jonkin aikaa myöhemmin Rollins soitti isälleen puhelun, jossa pyysi apua. Isä hyppäsi autoon ja oli 10 minuutissa järvellä jonne tiesi kaverusten menneen kalastamaan ja löysi poikansa henkitoreissaan, sekä Tillmannin ja Springfieldin tapettuna. Isä oli hädissään unohtanut puhelimensa kotiinsa, joten joutui ajamaan lähikaupalle soittamaan hätäkeskukseen, josta lähti myös työntekijä mukaan tapahtumapaikalle. Rollins ehti kuolla ennen avun saapumista. Isä oli ehtinyt vaihtaa pari sanaa poikansa kanssa, mutta sen sisältöä ei ole kerrottu.
Tutkijat epäilevät Tillmannin saapuneen paikalle ensimmäisenä ja joutuneen hyökkäyksen kohteeksi. Springfield ja Rollins ovat saapuneet hetkeä myöhemmin ja nähneet tapahtuman, jolloin myös heidän kimppuunsa on hyökätty.
Polk Countyn Sheriffi Grady Judd, joka on ollut töissä laitoksella vuodesta 1972, sanoo näyn rikospaikalla olleen yksi pahimmista hänen urallaan. Miehet oli hakattu ja ammuttu. Judd ei halunnut spekuloida tuntivatko hyökkääjät uhreja, mutta sanoi että alue ei ole sellaista jossa normaalisti törmää ihmisiin. Se sijaitsee järvelle johtavan hiekkatien varrella keskellä ei mitään ja ympärillä
on lähinnä lehmien laidunmaita ja vesistöjä.
Tappajien kiinnisaamiseen johtavasta vihjeestä on luvattu 5000$ palkkio, joka on aika poikkeuksellista heti tutkinnan alussa.
https://abc13.com/florida-fishing-massa ... d/6324358/
https://www.buzzfeednews.com/article/ta ... ng-florida
Sheriffin tiedotustilaisuus:
https://youtu.be/AJM-5ut2HS8