MURHA.INFO

dazu kirjoitti: Ma Heinä 27, 2020 2:28 am Katselin tuossa illalla taas kerran American Psycho -elokuvan. Edellisestä näkemästä oli vierähtänyt ehkä 5 vuotta. Huomasin nyt ensimmäistä kertaa, kuinka hyvin elokuva itseasiassa toimii satiirina tästä Facebook-aikakaudesta. Tämä leffahan pyöri tällaisen pintaliitämisen ympärillä. Ihmiset ovat keskittyneitä käyntikortteihin, kelloihin, kampauksiin ja pukuihin. Eletään pinnallista sosiaalista elämää, mutta ei muisteta edes samoissa porukoissa pyörivien ihmisten nimiä. Elokuva sijoittuu 80-luvun New Yorkiin, mutta jotenkin Suomessa on päästy aivan yleisellä tasolla saman tyyppiseen meininkiin tässä Facebookin aikakaudella. Pinnallisia tykkäyksiä, pinnallisten asioiden esittelyä netissä ja niiden tykkäämisiä...

Ja entäs sitten, jos joku ei tykkääkään sinun jostain, mutta tykkääkin toisen, American Psycho (2/12) Movie CLIP - Business Cards (2000) HD: https://www.youtube.com/watch?v=AD5N-le_1es

Tämä Balen esittämä hahmo Patrick Bateman on ollut mulle sellainen asia, mikä tuossa on iskenyt jo alusta lähtien... Siis Bateman on tässä kuin identtinen hahmo eräästä miehestä, jonka tunnen. Kyseinen mies myös pyörii täysin samanlaisessa sosiaalisessa kontekstissa, mitä tässä elokuvassa kuvataan. Sitten tässä on esimerkiksi tämä "älä koske kelloon", niin todistin kerran tilannetta, kun mies oli lähdössä jonkun satunnaisen tyttöystävän kanssa autollaan johonkin ja nainen laittoi kätensä auton katolle, niin mies älähti "älä koske autoon". Sitten tämä tapa alkaa höpisemään jostain musiikista, kun Bateman haluaa väistää kysymykset lattialla olevasta muovista jne... tämä tuntemani mies myös alkaa höpisemään jotain tällaista jargonia, jos hän yrittää välttää jostain asiasta puhumisen...
Samankaltaisuutta tietysti löytyy muutakin, tosiaan sisustus, kello, käyntikortit jne. jutut. Myös väkivalta ja jopa tapa piirrellä näitä kuvia ihmisten surmaamisesta.

aga kirjoitti: Ti Heinä 28, 2020 9:36 am Kirja on julkaistu 1991, tässäkin tapauksessa se kannattaa lukea ennen kun katsoo elokuvan, suosittelen. Yksi parhaimpia kirjoja, mitä olen lukenut ja parempi kuin elokuva, joka ei sekään kylläkään ole huono. Erittäin väkivaltainen se kirja kyllä on, sisältää tarkkoja kuvauksia väkivallanteoista ja myös tuosta pintaliitomeiningistä/statuskilpailusta. L'amourha on yksi niistä harvoista, joka ei pitänyt kirjasta, suuri osa on eri mieltä kirjan tasosta.

L'amourha kirjoitti: Ti Heinä 28, 2020 11:12 am

aga kirjoitti: Ti Heinä 28, 2020 9:36 am Kirja on julkaistu 1991, tässäkin tapauksessa se kannattaa lukea ennen kun katsoo elokuvan, suosittelen. Yksi parhaimpia kirjoja, mitä olen lukenut ja parempi kuin elokuva, joka ei sekään kylläkään ole huono. Erittäin väkivaltainen se kirja kyllä on, sisältää tarkkoja kuvauksia väkivallanteoista ja myös tuosta pintaliitomeiningistä/statuskilpailusta. L'amourha on yksi niistä harvoista, joka ei pitänyt kirjasta, suuri osa on eri mieltä kirjan tasosta.

Tuo luonnehdinta tarkoista kuvauksista pitää kyllä paikkansa. Mielestäni niistä paistaa läpi juuri se, että on pyritty kirjoittamaan mahdollisimman verisesti ja järkyttävästi näitä tapahtumia ja ne pyrkimykset muistuttavat monissa kohdin jonkun yläaste-ikäisen kyhäelmiä.
Viime lukemasta, luen siis kirjat useimmiten moneen kertaan, on tovi vierähtänyt.
Äkkiseltään muistellen esim. kuvaukset porakoneella suuhun poraamalla jolloin hampaat saavat kyytiä, tämän jälkeinen oraalinen raiskaus. Upean julmaltahan tuo kuulostaa, mutta kuka mies oikeasti lykkisi jortikkaa hampaantynkien sekaan? En minä ainakaan.
Toinen, mieleen painunut kohtaus oli tuo kadulla tapahtunut yhteenotto poliisien kanssa josta selvittiin hienosti jenkkityyliin ampumalla. Siinä oli eväät loppuneet pahasti kesken ja paistoi selvästi läpi että oli vaan ollut pakko saada hieman vauhtia kokonaisuuteen. Jenkki-elokuvia katselleille tuo näyttäytyy silkkana elokuvakäsikirjoituksen osasena, eikä edes kovin kummoisena sellaisena. Tuossa kohtaa kirjaa viimeistään tuli mieleen pyrkimykset filmatisointiin.
Nämä ihan nopeana, parina esimerkkinä.
Kirjan parhaina puolina pidän noita mainittujakin kuvauksia tuon ajan meiningistä noissa piireissä, sekä päähenkilön ajatusmaailmaa kateudesta ja vihasta tulevia uhrejaan kohtaan. Nuo onnistuivat monin paikoin olemaan uskottavia. Ehkä kustantajallakin on ollut sormensa pelissä, eri osasten yhdisteleminen, kokonaisuus ontuu mielestäni.
Christian Balesta, mies oli pitkään inhokkinäyttelijäni, hän on kuitenkin ilahduttavasti parantunut mielestäni. Taistelija-niminen elkku taitaa olla viimeisin josta mies on jäänyt isosti mieleen.