Somalialaissyntyinen vanki tilittää tuntojaan
Lähetetty: Ma Helmi 11, 2008 4:47 pm
Tuolla taksikuskilla oli ilmeisesti myös ennustajan lahjoja.
Linkki ei enää toimi, eikä tekstihaulla vastaavaa HS:n sivuilta löydy.
-NILS-
http://www.hs.fi/artikkeliredirect/1135233957799Keravan vankilan koululuokassa istuu pian vapautuva mies. Nelikymppinen, Somaliassa syntynyt Ali on ensi kuussa kärsinyt runsaan vuoden mittaisen tuomion rahan ryöstämisestä.
Vankeus ei ole hänelle ensimmäinen. Aikaisemmat tuomiot ovat tulleet virkavallan vastustamisesta ja pahoinpitelyistä.
Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina, että ulkomaalaistaustaiset ovat yliedustettuina Helsingin poliisin väkivaltarikostilastoissa.
Ali muutti Suomeen 1990 parikymppisenä Somalian sotaa pakoon. Rasismia hän sanoo kokeneensa ensimmäisen kerran jo vastaanottokeskuksessa Itä-Suomessa. "Taksikuski osoitti meitä ja sanoi: kun nämä tulevat tänne, Suomi menee konkurssiin", Ali kertoo.
Hän myöntää syyllisyytensä varkauksiin ja virkavallan vastustamiseen. "Monessa olen tehnyt virheitä. Mutta en halua koko elämääni varastaa. Hävettää, että olen täällä. Kukaan ei tule Suomeen mennäkseen vankilaan."
Kymmenisen vuotta sitten, ennen rikostuomiotaan, Ali eli omien sanojensa mukaan Suomessa olonsa parasta aikaa. Hän työskenteli vajaan vuoden vanhainkodissa työllistämistuella. "Vanhukset kertoivat paljon tarinoita ja kysyivät, 'saanko koskettaa sun hiuksia'. Vanhemmilla ihmisillä on paljon tietoa. Heitä pitää kunnioittaa", Ali sanoo.
Ali meni naimisiin suomalaisen naisen kanssa ja sai lapsia. Avioliitto päättyi eroon. Lapset asuvat sijaiskodissa äidin päihde- ja mielenterveysongelmien takia.
Rikostensa taustalla Ali näkee Suomessa koetun elämän ongelmat. "Mahdollisuudet otettiin pois", hän kuvailee. "Suomessa laki ei takaa maahanmuuttajille tulevaisuutta."
Kun pysyvää oleskelulupaa ei myönnetty, töitä oli vaikea saada. Siitäkin huolimatta, että Ali oli opetellut suomen kielen. Asunnoton hän kertoo olleensa noin kymmenen vuotta. "Joskus menin moskeijaan nukkumaan."
Ali toistaa useasti, miten huolissaan hän on somalitaustaisten maahanmuuttajien lapsista ja nuorista. Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tilanteeseen pitäisi hänen mielestään puuttua jo kouluiässä.
Seksuaalirikoksista pitäisi Alin mielestä antaa kovia tuomioita. "On eri asia ryöstää toisen lompakko kuin toisen vartalo. Ei ole sellaista kulttuuria, jossa raiskaus olisi oikein. Uhri voi kärsiä siitä koko elämänsä."
Haastateltavan nimi on muutettu.
Linkki ei enää toimi, eikä tekstihaulla vastaavaa HS:n sivuilta löydy.
-NILS-