Sivu 1/1

Kidutettu kiinalaismies ”tunnusti” murhat ja tuomittiin kuolemaan – 27 vuoden päästä oikeus myönsi virheensä ja vapautti

Lähetetty: Su Elo 09, 2020 9:15 am
Kirjoittaja Maukka Peruslätkä
Kidutettu kiinalaismies ”tunnusti” murhat ja tuomittiin kuolemaan – Vasta vuosien päästä oikeus myönsi virheensä ja vapautti syyttömän

Ylioikeuden mukaan mies pakotettiin kiduttamalla tunnustamaan murhat, joita hän ei tehnyt. Kiinassa kuoleman­tuomioiden määrä on vähentynyt sen jälkeen, kun niiden tarkastaminen palautettiin korkeimpaan oikeuteen.

Kiinalainen murhista tuomittu mies Zhang Yuhuan vapautui tiistaina 27 vuoden vankeudesta, kertovat kiinalaismediat. Juuri vapautuneen kyynelehtivän Zhangin tunteikas jälleennäkeminen perheen kanssa ikuistettiin lehtikuviin, esimerkiksi China Daily -lehti näytti.

Oikeus oli puhunut tai itse asiassa korjannut aiempia virheitään. Jiangxin maakunnan ylioikeus totesi, että Zhangin tuomio kahden pojan murhasta vuonna 1993 perustui tunnustukseen, jonka poliisi oli saanut kiduttamalla. Muuta näyttöä syyllisyydestä ei ollut ja hänet oli tuomittu syyttömänä.

Caixin-lehden mukaan kyseessä olisi Kiinan pisimmästä ”väärästä tuomiosta” vapautettu vanki nykyoloissa.

Jiangxin maakunnan Jinxianin piirikunnasta kotoisin oleva Zhang oli vapautuessaan 52-vuotias. Hänet oli tuomittu vuonna 1995 ehdolliseen kuoleman­rangaistukseen, joka muutettiin pari vuotta myöhemmin elinkautiseksi vankeus­rangaistukseksi.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Zhangin vapauttaminen on osa kampanjaa, jossa Kiina pyrkii siivoamaan oikeusjärjestelmässä pesineitä virheitä ja erityisesti kiduttamalla saatuja tunnustuksia.

Vuodesta 2010 alkaen Kiinassa on pyritty aiempaa ponnekkaammin löytämään tapaukset, joissa henkilö on saanut tuomionsa pakotetun tunnustuksen myötä. Oikeusjärjestelmä on myös pyrkinyt vähentämään pelkästään tunnustuksiin perustuvien tuomioiden jakamista.

Poliisin käyttämä kidutus, kuten unen riistäminen, tupakalla polttaminen ja pahoinpitelyt, ovat yleisiä keinoja saada pidätetty ”tunnustamaan” väitettyjä rikoksia, BBC kertoo.

Kiinassa tuli vuoden 2007 alussa voimaan laki, jonka mukaan kaikki kuolemantuomiot tulee tarkastaa ja hyväksyttää Pekingissä toimivassa valtakunnan korkeimmassa oikeudessa. Lainmuutosta edelsivät mediapaljastukset monista väärin tuomituista ihmisistä.

China Daily kertoi uudistuksen aikoihin, että kuolemantuomioiden alistaminen korkeimman oikeuden tarkastuksille oli aiemmin ollut käytäntönä vuoteen 1983 saakka. Sen jälkeen ja vuoteen 2007 asti kuolemantuomioista päättäminen siirrettiin maakunnallisten ylioikeuksien tasolle, mikä johti moniin vääriin tuomioihin – ja virallisten rikostilastojen paranemiseen.

Yhdysvalloista käsin toimiva Dui Hua -järjestö arvioi, että Kiinassa tuomittiin jopa 12 000 ihmistä kuolemaan vuonna 2002. Sittemmin määrä on vähentynyt mahdollisesti noin 2 000 teloitukseen vuosittain.

Kiinan teloitusten määrästä ei kuitenkaan ole tarkkaa tietoa, koska maa pitää lukumäärää valtionsalaisuutena, Amnesty International -järjestö kertoo. Amnestyn mukaan Kiinassa teloitetaan vuosittain ”tuhansia ihmisiä”, kun taas muualla maailmassa kirjattiin viime vuonna virallisesti yhteensä 657 teloitusta.

Kiinassa rikosoikeus­järjestelmää on pyritty uudistamaan monin tavoin viime vuosikymmeninä. Omaa rataansa kulkevat kuitenkin poliittiset oikeudenkäynnit, joita reformit eivät juuri koske.

”Suljettujen ovien takana voi tapahtua miltei mitä tahansa”, BBC kertoi analyysissään viitaten poliittisiin tapauksiin.

Kommunistisen puolueen haastamista yrittävät ihmiset syyllistyvät rikoksiin, vaikka periaatteessa Kiinan perustuslaki takaa ihmisille laajat oikeudet esimerkiksi mielipiteen ilmaisulle. Myös epäilyttävät uskonnolliset tahot saattavat joutua poliittisesti ohjattuihin oikeusprosesseihin, joissa perustuslain tai lakien kirjainta ei noudateta.

Viime vuosina on kerrottu siitä, kuinka jopa miljoona islaminuskoista uiguuria on suljettu uudelleen­koulutusleireille Xinjiangin maakunnassa Länsi-Kiinassa. Uiguurien vastaisessa kampanjassa on virallisesti kyse ”terrorismin vastaisesta taistelusta”.

Vuonna 1999 kielletyn puoliuskonnollisen Falun Gong -liikkeen mukaan tuhansia liikkeen harjoittajia on surmattu poliisiasemilla ja vankiloissa. Liikkeen mukaan miljoonia falungongilaisia on pidätetty tai vangittu ja yli 100 000 heistä olisi joutunut kidutuksen uhriksi.

Kiina pitää Falun Gongia vaarallisena kulttina, jolta kansaa pitää suojella. Huhtikuussa 1999 liikkeen harjoittajat järjestivät näyttävät mielenosoituksen Pekingissä Kiinan johtajien päämajan Zhongnanhain ympärillä, minkä jälkeen liike kiellettiin ja sen jäseniä alettiin vainota.

Joukko kiinalaisia oikeusoppineita perusti vuonna 2003 järjestön nimeltä Avoimen perustuslain aloite, jonka tavoitteena oli lisätä oikeusvaltio­periaatteen toteutumista Kiinassa. Viranomaiset julistivat järjestön laittomaksi vuonna 2009 ja määräsi sille noin 180 000 euron sakot.

Yksi järjestön avainhenkilöistä, oikeustieteilijä ja asianajaja Xu Zhiyong jatkoi aktivismiaan muissa yhteyksissä, mutta hänet tuomittiin neljän vuoden vankeuteen vuonna 2014. Hänen rikoksensa oli ”väkijoukon kokoaminen järjestyksen häiritsemiseksi yleisellä paikalla”.

Päästyään vapaaksi Xu yritti vältellä viranomaisia, mutta hänet pidätettiin jälleen tämän vuoden helmikuussa.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006593463.html