Sivu 1/1

Äiti murhasi 10-vuotiaan kehitysvammaisen poikansa Dylanin Lontoossa

Lähetetty: Ke Elo 26, 2020 3:47 am
Kirjoittaja acp
Pojan äitiä Olga Freemania, 40, syytetään murhasta ja hän on pidätettynä Iso-Britanniassa. Asiasta uutisoivat muun muassa BBC ja Dailymail.

Kuva
Kuva

CNN:n mukaan pojan äiti olisi myöntänyt tekonsa puhelimessa ystävälleen. Ystävä oli lähtenyt käymään naisen kanssa poliisiasemalle ja he olivat kertoneet poliiseille, mitä oli tapahtunut.

Poliisit ryntäsivät tapahtumapaikalle, mutta löysivät 10-vuotiaan Dylan Freemanin elottomana.

Pojalla oli autismi ja Cohenin oireyhtymä sekä muita erityistarpeita. Yksi pojan opettajista tunnisti ruumiin sairaalassa 20. elokuuta.

Pojan isä oli Espanjassa

Tutkimusten mukaan pojan äiti oli antanut pojalle unilääkettä. Tämän jälkeen äiti oli tunkenut sienen pojan suuhun ja sitonut sen paikalleen rintaliiveillä.

Pojan isä Dean Freeman, julkisuuden henkilöiden valokuvaaja, oli tragedian tapahtumahetkellä Espanjassa.

– Dylan oli kaunis, fiksu, utelias ja taiteellinen lapsi. Hän rakasti matkustella, käydä gallerioissa ja uida, pojan isä on sanonut.

Pojan isä on kertonut olevansa liikuttunut saamastaan tuesta ja viesteistä.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ait ... #gs.efbprq

https://www.bbc.com/news/uk-england-london-53904823

https://www.dailymail.co.uk/news/articl ... -drug.html

Re: Äiti murhasi 10-vuotiaan kehitysvammaisen poikansa Dylanin Lontoossa

Lähetetty: Ke Elo 26, 2020 6:20 am
Kirjoittaja jekkumaisteri
Toivottavasti murhaaja saa kuolemantuomion. Tuo hirviötä ei edes voi enää sanoa äidiksi

Ylipitkää lainausta kuvineen päivineen lyhennetty. Asiayhteys selviää vähemmälläkin.
-NILS-

Re: Äiti murhasi 10-vuotiaan kehitysvammaisen poikansa Dylanin Lontoossa

Lähetetty: To Syys 03, 2020 4:30 pm
Kirjoittaja poikani
Katsoin, että äiti voisi ylemmästä kuvasta ja etunimestään päätellen olla venäläistaustainen. Asia varmistuikin Daily Mailin artikkelista:
DM kirjoitti:His mother, Russian national Olga Freeman, was charged with murder and remanded in custody until her next appearance at the Old Bailey.
Olga oli ilmeisesti kotiäiti (en lukenut kaikkia lähteitä - ehkä siellä olisi sanottu), jonka päivät ymmärrettävästi kuluivat jälkeenjääneestä lapsesta huolehtien. Siihen päälle vielä vieras maa, niin ymmärrän hyvin masentuneisuuden ja voimien loppumisen. Hänen olisi kuitenkin pitänyt ottaa asia esiin isän kanssa ja vaikka kertoa tarvitsevansa sairaalahoitoa. Tai esimerkiksi lähteä vain tien päälle silloin, kun isäkin on kotona huolehtimassa pojasta. Mitä tahansa, että näin ei olisi käynyt.

Re: Äiti murhasi 10-vuotiaan kehitysvammaisen poikansa Dylanin Lontoossa

Lähetetty: Su Syys 27, 2020 10:27 pm
Kirjoittaja incendio
Isä oli lomalla Espanjassa, äiti raatoi kotona vaikeasti vammaista lasta hoitaen. Tämä lapsi ei osaa kommunikoida, ei todennäköisesti nuku kokonaisia öitä, tarvitsee apua kaikessa kuin pieni taapero, mutta kokonsa puolesta vaikea hallita ja nostella, saa raivokohtauksia, oliko pyörätuolissakin. Eli kaikki pukeminen, pesut, syömiset, terapiat, siirtelyt olivat äidin yksin hoidettavissa. Avustaja oli lopettanut vedoten haastavuuteen. Voin kuvitella että voimavarat loppuivat ja tämä oli lopputulos, mutta toivottavasti isukki nautti drinkeistään Espanjassa ja pääsi kehumaan artikkeliin miten hänen silloin tällöin tapaamansa syvästi kehitysvammainen poikansa oli vaikka mitä mahtavaa ja ihanaa kun itse vältteli vastuutaan ja näki vain parhaimpia päiviä. En hyväksy tekoa, mutta ymmärrän. Kuka tahansa voisi päätyä tähän umpikujaan.