Lueskelin Saksan lehdistöä ja poimin sieltä tällaisia tietoja (en jaksa nyt linkitellä, kun ovat saksankielisiä ja keräsin tietoja sieltä-täältä):
- Kolme nuorinta lasta (1-, 2- ja 3-vuotiaat) olivat tyttöjä. He kaikki menehtyivät.
- Kolme vanhinta lasta (6-, 8- ja 11-vuotiaat) olivat poikia. Heistä vain vanhin selviytyi. Kaksi nuorempaa poikaa kuolivat.
- Joidenkin huhujen mukaan lapset olisi myrkytetty ("tableteilla"?), mutta poliisit eivät ole kommentoineet kuolintapaa.
- Lapset kuolivat kerrostaloasunnossa, joka mahdollisesti oli heidän kotinsa.
- Lapsivainajien löytöpaikka sijaitsee Hasseldellen kaupunginosassa Solingenissa, noin 25 km päässä Düsseldorfista.
- Lasten isoäiti asuu noin 60 km päässä Mönchengladbachissa. Isoäiti teki ensimmäisenä ilmoituksen poliisille. Hän oli ennen ilmoituksen tekoa ollut yhteydessä lasten äitiin.
- Poliisin mukaan lasten äiti oli saksalainen.
- Lasten isään on joidenkin tietojen mukaan saatu yhteys, mutta isästä ei ole kerrottu muuta.
- Hyvin epäselvän juorun/tiedon mukaan perheeseen kuuluisi vielä yksi lapsi (seitsemäs lapsi?), joka olisi ollut kaikkien tapahtumien ulkopuolella ja olisi nyt hyvävointinen & turvassa. Mietin kuitenkin, tarkoitettaisiinko tässä yhteydessä sitä 11-vuotiasta poikaa, joka selvisi tapahtumista.
- Sekä kaupungin pormestari että alueen poliisipäällikkö vierailivat rikospaikalla ja ilmaisivat järkytyksensä medialle.
-
Kuulemma vastaavaa ei ole koskaan tapahtunut alueella.
- Myös sisäministeri Reul on osoittanut mediassa myötätuntoaan uhreille ja ilmaissut syvän järkytyksensä tapahtuneesta.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Tässä on muistin virkistämiseksi muutamia muita lapsiin kohdistuneita rikostapauksia Nordrhein-Westfalenin osavaltiosta:
- Huhtikuussa 2020 samassa Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa 41-vuotias mies tappoi vaimonsa, kolme lastaan ja lopuksi teki itsemurhan sillalta hyppäämällä.
Kyseinen tapaus sattui Dortmundissa, josta on Solingeniin linnuntietä noin 30km.
- Mieleen tulee myös Bergisch Gladbachista purkautumaan lähtenyt
megaluokan lapsipornovyyhti, jossa on kuulemma noin 30 000 epäiltyä. Bergisch Gladbach sijaitsee niin ikään Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa ja sinne on Solingenista noin 20 km matka linnuntietä. Vyyhdistä kerrottiin mediassa kesäkuussa 2020 ja aiheella on oma
ketju Murha.infossa.
- Nordrhein-Westfalenin osavaltion pohjoisosassa Münsterissä niin ikään paljastui
lasten hyväksikäyttövyyhti. Poliisi julkaisi tapausta koskevat tiedot kesäkuussa 2020. Yksi epäillyistä oli työskennellyt pidättämiseensä asti lastentarhanopettajana.
- Nordrhein-Westfalenin osavaltion länsiosassa sijaitsevassa Viersenissä puolestaan paljastui toukokuussa 2020 tapaus, jossa
lastentarhanopettajaa epäillään 3-vuotiaan hoitolapsensa murhasta. Viersen sijaitsee Düsseldorfin lähellä eikä siis kaukanakaan Solingenista.