Sivu 1/1
Pohjois-Pohjanmaa: Isä tuomittiin lastensa pahoinpitelystä
Lähetetty: Ke Syys 23, 2020 9:02 pm
Kirjoittaja Avuton
Tällainen löytyi Iltasanomien sivuilta.
Syytteet: Isä pahoinpiteli poikaansa harjanvarrella ja työnsi 2-vuotiaan tyttären pään vessanpönttöön
Pohjoispohjalaisen isän epäillään pahoinpidelleen vuosia neljää alaikäistä lastaan.
POHJOISPOHJALAISTA isää syytetään Oulun käräjäoikeudessa vuosia jatkuneista pahoinpitelyistä. Väkivallantekojen kohteina ovat olleet miehen neljä lasta.
Keskiviikkona julkiseksi tulleen haastehakemuksen mukaan isän epäillään muun muassa hakanneen poikaansa harjanvarrella niin voimakkaasti, että varsi on katkennut. Hän on myös toistuvasti lyönyt poikaa risulla paljaalle pakaralle ja tallonut kantapäillä pojan varpaille.
Pojan pahoinpitelyt ovat tapahtuneet vuosina 2010–2016, kun lapsi on ollut 6–12-vuotias.
Vuonna 2003 syntyneelle tyttärelleen isä on tehnyt syytteiden mukaan ruumiillista väkivaltaa lyömällä tätä ainakin avokämmenellä, vetämällä tätä hiuksista, nostamalla rinnuksista seinää vasten, lyömällä kepillä paljaalle iholle pakaroihin sekä polkemalla jalallaan tyttären varpaille.
Tytär ei ole voinut pukeutua lyhythihaisiin paitoihin ja hän on joutunut peittelemään mustelmiaan muun muassa koulun liikuntatunneilla.
MIEHEN epäillään myös laittaneen vuonna 2009 syntyneen tyttären pään vessanpönttöön ja huuhdelleen sen, kun tytär oli vasta 2-vuotias. Isä on haastehakemuksen teonkuvauksen mukaan tehnyt tytölle ruumiillista väkivaltaa lyömällä tätä avokämmenellä ja vyön solkipäällä paljaalle pakaralle useita lyöntejä kerrallaan.
Isän epäillään myös uhanneen yhtä lapsista kirveellä. Isälle luettiin käräjäoikeudessa syytteet neljästä pahoinpitelystä ja yhdestä laittomasta uhkauksesta.
Isä kiistää kaikki syytteet. Hän ei ole kirjallisen vastauksensa mukaan pahoinpidellyt lapsia eikä väitetyistä pahoinpitelyn jäljistä ole havaintoja. Vessanpönttötapauksen hän selittää yhteisellä leikillä. Hän ei ole omasta mielestään aiheuttanut tyttärelleen kipua, vaan naurua.
Otsikkoon tehty täsmennyksiä ja päivitetty oikeuden päätöksen myötä.
-NILS-
Re: Isä pahoinpidellyt lapsiaan Oulussa
Lähetetty: Ke Syys 23, 2020 9:09 pm
Kirjoittaja JammuSetä
Sairas paska!
Saunan taakse tuommoset sontaläjät. Toivottavasti lapset ovat kasvaneet normaalisti, eli ilman pahempia mielenterveysongelmia.
Re: Isä pahoinpidellyt lapsiaan Oulussa
Lähetetty: Ke Syys 23, 2020 9:20 pm
Kirjoittaja jukuripää
Onkohan tämä miehen irvikuva ollut lasten yksinhuoltaja, vai onko pelotellut ja rusikoinut puolisonsakin niin huonoon jamaan, ettei tämäkään ole noussut puolustamaan lapsia?
Sadisti, joka on tuupannut pikkutytön pään vessanpyttyyn ja vetänyt, ja sitten kehtaa vielä sanoa, että sepäs oli leikkiä ja molempia nauratti.
Sadisti, joka on hakannut lapsiaan ihan urakalla ja sotkenut pienten varpaita.
Tässä olisi kyllä ihan asialinjan rangaistus se, että tapahtuisi periaatteella "silmä silmästä, hammas hampaasta".
Re: Isä pahoinpidellyt lapsiaan Oulussa
Lähetetty: Ke Syys 23, 2020 9:23 pm
Kirjoittaja poikani
Uutisessa ei sanota, että tämä olisi tapahtunut Oulussa.
Re: Isä pahoinpidellyt lapsiaan Oulussa
Lähetetty: Ke Syys 23, 2020 9:47 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Kun rikollinen on 'pohjoispohjalainen' on rikos oletettavasti tapahtunut Pohjois-Pohjanmaalla eli missä tahansa Reisjärven ja Kuusamon tai Kalajoen ja Pyhännän välissä.
Re: Pohjois-Pohjanmaa: Isää epäillään lastensa pahoinpitelystä
Lähetetty: Ke Syys 23, 2020 10:13 pm
Kirjoittaja Jarkallas
Tosta linkki uutiseen:
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006645979.html
"POHJOISPOHJALAISTA isää syytetään Oulun käräjäoikeudessa..."
Jos nuo syytteet on lähellekään totta niin kunnon sekopää. Kuulostaa kantikselta(miten voin sanoo näin).
Re: Pohjois-Pohjanmaa: Isää epäillään lastensa pahoinpitelystä
Lähetetty: Ke Syys 23, 2020 10:21 pm
Kirjoittaja Sopuli
En useimmiten ole "silmä silmästä" -tuomioiden kannattaja. Tässä tapauksessa silti eka ajatus on, että voitaispa leikkiä yhdessä samaa hauskaa leikkiä.
Re: Pohjois-Pohjanmaa: Isä tuomittiin lastensa pahoinpitelystä
Lähetetty: Ke Marras 25, 2020 6:56 am
Kirjoittaja Maukka Peruslätkä
Isä pahoinpiteli neljää lastaan vuosien ajan: Ampui muovikuula-aseella, hakkasi kepillä ja vyöllä – järkyttävä tapaus ratkaistiin Oulun käräjäoikeudessa
Oulun käräjäoikeus on antanut tuomion vuosien ajan jatkuneessa perheväkivaltatapauksessa.
Pohjoispohjalaista isää syytettiin neljän alaikäisen lapsen pahoinpitelyistä ja laittomasta uhkauksesta.
Teot ajoittuvat vuosien 2010 ja 2017 välille. Väkivalta on tapahtunut pääosin perheen kodissa.
Pahoinpitelyt olivat tapahtuneet muun muassa avokämmenellä lyömällä, kädestä eri tavoin vääntämällä, erilaisilla astaloilla lyömällä, varpaita polkemalla ja muovikuula-aseella ampumalla.
Isä oli muun muassa lyönyt vuonna 2003 syntynyttä tytärtään avokämmenellä, lyönyt tytärtä kepillä paljaille pakaroille ja polkenut tytön varpaita jalallaan. Vuonna 2004 syntynyttä poikaa isä on syytteen mukaan lyönyt poikaa harjanvarrella niin kovaa, että varsi oli katkennut.
2009 syntyttä tytärtä mies on muun muassa hakannut paljaalle pakaralle vyön solkipäällä. Kun tyttö oli 2-vuotias, isä oli työntänyt tytön pään vessanpönttöön ja vetänyt pöntön.
Kolmatta tytärtä isä on syytteen mukaan lyönyt ja vääntänyt ranteesta sekä uhannut lyödä lasta kirveellä.
Taustalla erotilanne
Mies vaati, että syytteet hylätään, koska hän ei mielestään ollut kohdistanut lapsiin syyttäjän kuvailemaa väkivaltaa. Isän mukaan 2-vuotias tyttö oli pelkästään nauranut, kun hän oli roikottanu lasta wc-pöntön päällä.
Isä ja lasten äiti olivat muuttaneet erilleen vuonna 2016 ja samassa yhteydessä lasten asumisista syntyi huoltajuuskiista. Osa lapsista oli myöhemmin sijoitettu kiireellisesti väkivaltaepäilyjen vuoksi.
Todisteina käytettiin muun muassa koulukuraattorin ja lastensuojelun asiakaskertomuksia. Mies katsottiin syylliseksi lastensa pahoinpitelyihin.
41-vuotias mies tuomittiin neljästä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi hän joutuu maksamaan lapsilleen noin 7 700 euroa korvauksia muun muassa kivusta ja särystä.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, vaan siitä voi valittaa hovioikeuteen.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/isa ... #gs.lrh6x8
Re: Pohjois-Pohjanmaa: Isä tuomittiin lastensa pahoinpitelystä
Lähetetty: Ke Marras 25, 2020 7:48 am
Kirjoittaja TavanTallaaja
Kun kyseiset lapset kasvavat, riski erinäiselle häiriökäyttäytymiselle on suuri. Mahdollisuus sille, että heistä tulee koulukiusaajia ja sen myöt jopa pahoinpitelevät toisia lapsia, on selkeästi läsnä. Mutta eipä hätää, pääsevät nekin tapahtumat aikanaan otsikoihin ja sen jälkeen, vielä toistaiseksi lapsia olevat, päästään pieksemään aikuisen toimesta uudestaan. Tällä kertaa minfossa. Ympyrä on sulkeutunut.
Re: Pohjois-Pohjanmaa: Isä tuomittiin lastensa pahoinpitelystä
Lähetetty: Ke Marras 25, 2020 8:52 am
Kirjoittaja Aave Valo
Tämän paskakasan kutsuminen termillä "isä" on helvetin loukkaavaa meitä isiä kohtaan. Ihmispaskaa tuo on ja jälkiabortointi olisi ihan paikallaan. Ei mitään oikeutta hengittää meidän muiden kanssa samaa ilmaa
Re: Pohjois-Pohjanmaa: Isä tuomittiin lastensa pahoinpitelystä
Lähetetty: Ke Marras 25, 2020 7:54 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Tulipa heti mieleen Pahat pojat- elävänkuvan Jokke- pappa.
Re: Pohjois-Pohjanmaa: Isä tuomittiin lastensa pahoinpitelystä
Lähetetty: Ma Joulu 20, 2021 10:50 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Rovaniemen hovioikeus koki rikoksen sen verran moitittavaksi, että vuoden ehdollinen tuomio aleni 11 kuukauden tuomioksi.
Lapsia näkyy olleen neljä.
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000008488622.html
Nelikymppinen isä pahoinpiteli vuosikausia lapsiaan – 11 kuukautta ehdollista
Isä pahoinpiteli lapsiaan muun muassa kepillä, risulla ja erilaisella väkivallalla.
Pahoinpitelyt tapahtuivat vuosina 2010– 2017. Hovioikeuden mukaan isän syyllisyydestä tekoihin ei jäänyt varteenotettava epäilyä.
– Tekojen vaikuttimena on ollut osaksi kurittaminen ja enemmälti lasten mielivaltainen kohtelu. Rikokset osoittavat varsin moitittavaa syyllisyyttä, hovioikeus toteaa.
Nelikymppinen isä käytti pahoinpitelyissä muun muassa nahkavyötä, muovikuula-asetta, keppiä, harjanvartta, metallista rikkaharjaa ja risua. Yhtä lasta isä uhkasi kirveellä.
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000007638973.html
Isä pahoinpiteli rajusti neljää lastaan vuosien ajan – vuoden ehdollinen vankeusrangaistus
Nuorin uhri oli tekohetkellä vain 1-vuotias.
Pahoinpitelyt ovat tapahtuneet vuosina 2012-2017. Isä käytti pahoinpitelyissä muun muassa nahkavyötä, muovikuula-asetta, keppiä, harjanvartta, metallista rikkaharjaa ja risua.
Yhtä lasta isä on uhannut kirveen kanssa. Lasten iät ovat olleet olleet tekojen aikaan 7-13 vuotta, 6-13 vuotta, 5-11 vuotta ja 1-7 vuotta.
Re: Pohjois-Pohjanmaa: Isä tuomittiin lastensa pahoinpitelystä
Lähetetty: Ke Huhti 06, 2022 10:38 pm
Kirjoittaja L.Salander
Miten tuomio voi olla näin järjetön?
Nimi esiin ja mies tunkiolle!
Re: Pohjois-Pohjanmaa: Isä tuomittiin lastensa pahoinpitelystä
Lähetetty: Pe Huhti 08, 2022 7:13 pm
Kirjoittaja jukuripää
Oikeusasteet kyllä dissaavat näitä pahoinpitelyjä aika vahvasti. Millaista on lapsen elämä paineen ja pelon alla; koko ajan pitää varautua siihen, että "isä" ärsyyntyy ja ampuu kuulapyssyllä, hakkaa taaperoa vyön solkipäällä pakaroille, murjoo jalallaan lapsen varpaita, pieksää harjan varren poikki lapseen. Ihan oikeasti, milloin jonkinlainen ymmärrys herää tuomioistuimissa siitä, että lapsi on elävä ja tunteva olento.
Re: Pohjois-Pohjanmaa: Isä tuomittiin lastensa pahoinpitelystä
Lähetetty: La Huhti 09, 2022 6:32 am
Kirjoittaja inka
jukuripää kirjoitti: Pe Huhti 08, 2022 7:13 pm
Oikeusasteet kyllä dissaavat näitä pahoinpitelyjä aika vahvasti. Millaista on lapsen elämä paineen ja pelon alla; koko ajan pitää varautua siihen, että "isä" ärsyyntyy ja ampuu kuulapyssyllä, hakkaa taaperoa vyön solkipäällä pakaroille, murjoo jalallaan lapsen varpaita, pieksää harjan varren poikki lapseen. Ihan oikeasti, milloin jonkinlainen ymmärrys herää tuomioistuimissa siitä, että lapsi on elävä ja tunteva olento.
Olet aivan oikeassa. Minun mielestäni pitäisi automaattisesti mennä törkeänä pahoinpitelynä, jos tekijä on aikuinen johon lapsi tietysti luottaa ja turvautuu koska on oma isä tai äiti. Niinkuin normaali perheissä on. Jos aikuinen rikkoo tuon luottamuksen fyysisellä tai henkisellä väkivallalla, tai molemmilla, niin saunan taakse taikka pimeeseen kellariin niin pitkäksi aikaa että maalaisjärki palailee päähän ja tajuaa mitä tuli tehtyä.