Sivu 1/2

Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ma Marras 30, 2020 5:44 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
https://yle.fi/uutiset/3-11673373

Hengenvaarallinen ilmiö Helsingin metrossa: nuoret matkustavat asemalta toiselle vaunujen välissä – videoita jaettu Tiktokissa, sanoo HKL

Tilanteissa on hengenlähtö lähellä, varoittaa turvallisuuspäällikkö.


Metro
30.11.2020 15:45



Helsingin metroliikenteessä on havaittu viime viikolla ja viime päivinä tilanteita, joissa oletettavasti nuoret ovat matkustaneet asemalta toiselle metrojunien vaunujen välissä, kertoo HKL:n turvallisuuspäällikkö Juhana Hietaranta.

Tapauksia on ollut ainakin muutamia. Havaintoja on tullut sekä henkilökunnalta että matkustajilta.

Silmämääräisesti arvioiden kyse on ollut yläkouluikäisistä nuorista, Hietaranta sanoo.

– Taustalla on varmaan osin ymmärtämättömyyttäkin. Ei hahmoteta, kuinka vaarallisesta toiminnasta on loppujen lopuksi kysymys.

Havainnoista ovat aiemmin uutisoineet ainakin MTV (siirryt toiseen palveluun) sekä Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).


Pahimmillaan henki lähtee


Hietarannan mukaan vaunujen välissä matkustamisia tulee eteen aina silloin tällöin.

– Se tuntuu olevan kausiluonteinen ilmiö. Välillä voi mennä pitkiäkin aikoja, ettei ole havaintoja.

Turvallisuuspäällikkö sanoo, että tämänkertaisista tapauksista on tiettävästi jaettu julkaisuja sosiaalisen median palveluissa, esimerkiksi lyhytvideopalvelu Tiktokissa.

Hän ei osaa sanoa, ovatko tempaukset seurausta näistä julkaisuista eli onko kyse muiden yllyttämisestä vai pelkästä kokemuksien jakamisesta, mutta hän toivoo, että mikäli tällaiseen sisältöön törmää sosiaalisessa mediassa, se annettaisiin ilmi palvelun pitäjälle.

– Somepalveluissa on toimintoja sisällön ilmiantamiseen. Tässä kohtaa niitä kannattaa käyttää.

Pahimmillaan vaunujen välissä matkustamalla voi päästä hengestään. Hietaranta kertoo, että metrojuna etenee asemien välillä noin 80 kilometrin tuntinopeudella.

– Juna heilahtelee myös. Jos ote irtoaa, voi hyvin helposti jäädä junan alle. Silloin lähtee henki.

– Lisäksi raiteilla on vielä virtakisko eli lisänä on sähköiskun vaara.

Jos matkan onnistuukin taittamaan vaunujen väliin ahtautumalla, voi seurauksia koitua myös silloin.

– Jos tällaisen tapauksen selvittelystä aiheutuu liikennehäiriötä, voi eteen tulla rankaisumenettely liikenteen häiritsemisestä. Mutta kyllä tässä oleellisempi on vaarallisuus, vaara henkilölle itselleen.


Henkilökunta on hereillä

Aikooko HKL ryhtyä joihinkin toimiin, nyt kun tapauksia on jälleen havaittu?

Hietaranta sanoo, että tuoreista havainnoista ja ilmiöstä on kerrottu henkilökunnalle: sekä kuljettajille että järjestyksenvalvojille.

– Pyrimme olemaan hereillä ja havainnoimaan. Ongelma näissä on, että kuljettaja itse ei käytännössä näe vaunujen väliin. Tässä ollaan enemmän sen varassa, että järjestyksenvalvoja tai toisen junan kuljettaja havaitsee tilanteen.

Hän mainitsee, että mikäli matkustaja havaitsee vaaratilanteen esimerkiksi lähdössä olevassa junassa, voi tämä vetää asemalaiturilla olevasta hätäpysäytyskahvasta. Lisäksi asemilla on hätäpuhelimia sekä turvavalvomon numero, joiden kautta tilanteesta voi ilmoittaa eteenpäin.

Re: Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ma Marras 30, 2020 5:53 pm
Kirjoittaja Hermione
Nyt hämmästelen. Eikö pummilla matkustavia metrossa ole kaikki jotka ovat ilman voimassa olevaa lippua myös asemalaiturin alueella? Ihan kaistapäistä matkustaa metrovaunujen ulkopuolella. Darwi n-palkintoainesta.

Re: Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ma Marras 30, 2020 6:27 pm
Kirjoittaja ReissuLasse
Miksi niitä pitäisi varoa, enempi ne itselleen ovat vaaraksi.

Re: Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ma Marras 30, 2020 6:59 pm
Kirjoittaja napalanko
Tämähän on ihan tuttua Bagdadin, Kabulin ja Mogadishun joukkoliikenteestä😏

Re: Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ma Marras 30, 2020 7:28 pm
Kirjoittaja canis lupus
Voisiko sinne vaunujen väliin suihkuttaa jotakin tainnuttavaa ainetta joka pudottaisi nämä haittaeläimet alas, pois järsimästä kalliita piuhoja sieltä?

Re: Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ma Marras 30, 2020 7:32 pm
Kirjoittaja Kräki
Jokaisesta tippuneesta jää veronmaksajille hyvää n. 2kpl hellyhansenin takkeja ja 3kpl hilfigerin kerrastoja vuosittain .

Re: Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ma Marras 30, 2020 8:39 pm
Kirjoittaja Wickeddy
Hermione kirjoitti: Ma Marras 30, 2020 5:53 pm Nyt hämmästelen. Eikö pummilla matkustavia metrossa ole kaikki jotka ovat ilman voimassa olevaa lippua myös asemalaiturin alueella? Ihan kaistapäistä matkustaa metrovaunujen ulkopuolella. Darwi n-palkintoainesta.
Laiturialueelle mentäessä on oltava voimassa oleva lippu. Sakot saa jos lippua ei ole ja laiturilla sitä kysytään.
Lapset taas leikkivät jännittäviä leikkejä kunnes oikeasti jollekkin sattuu jotain. Sitten tulee taas tauko kunnes uudet nerot keksivät tämän ”uuden” tavan matkustaa.

Re: Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ma Marras 30, 2020 10:19 pm
Kirjoittaja Victoria's Secret
Hermione kirjoitti: Ma Marras 30, 2020 5:53 pm Nyt hämmästelen. Eikö pummilla matkustavia metrossa ole kaikki jotka ovat ilman voimassa olevaa lippua myös asemalaiturin alueella? Ihan kaistapäistä matkustaa metrovaunujen ulkopuolella. Darwi n-palkintoainesta.
Kun apinan tuo sivilisaation keskelle, apina ei muutu sivistyneeksi. Hienoa, että Darvin-palkinto jaetaan ainoastaan voittajille ilman sukupuolikiintiöitä tai positiivista erityskohtelua, eikä luonto käsittele mielensäpahoittajien kritiikkiä palkintovaatimuksista. Kerrankin kaikki kansalaiset, uudet ja vanhat, ovat samalla viivalla tasapäisinä.

Re: Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 7:04 am
Kirjoittaja jepulis82
Kräki kirjoitti: Ma Marras 30, 2020 7:32 pm Jokaisesta tippuneesta jää veronmaksajille hyvää n. 2kpl hellyhansenin takkeja ja 3kpl hilfigerin kerrastoja vuosittain .
Hehe, tämä oli hyvä huomio! :mrgreen:

Re: Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 9:18 am
Kirjoittaja laakerinena
Istumamielenosoitus Kehä kolmoselle ja megafonihuutamista laajennetulle Kelagoldille, joka oikeuttaa vaikka junan kuljettamisen väkijoukkoon.

Re: Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 10:08 am
Kirjoittaja Mustasurma
Tämä on tosiaan yleinen matkustustapa lähtömaissa ja kun ei haluta integroitua, kuten joskus on nähty, niin sitten matkustetaan vaikka sitten näin.

Re: Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 10:49 am
Kirjoittaja Alex Smith
Mahtaa olla jännää elää tuollaisessa vaihtoehtotodellisuudessa, jossa on kaikessa oikeassa ja seuraavana päivänä jo unohtaa kaiken missä on ollut väärässä tähänkin asti. Kehitysmaalainen senkun roikkuu bussin ja metron ovissa.

Sompansseille tulisikin takoa järkeä sakon uhalla perseilyn estämiseksi julkisessa liikenteessä. Ihmeellistä ettei näin ole jo tehty. Änkyrät voivat sitten kävellä, hiihtää, juosta, tai pyöräillä. Ei tekisi ollenkaan pahaa vasemmistoliiton hyväksymille sompansseille harrastaa hieman liikuntaa khatin käytöb ohella :mrgreen: Saattaisi hengityskin kulkea hieman paremmin ja kolmesta aivosolusta säilyisi se yksi.:lol:

Re: Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 12:02 pm
Kirjoittaja Jagge
Kummallista, että tyhmyys ei ole ominaisuus jonka luonnonvalinta karsisi pois.

Re: Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 12:10 pm
Kirjoittaja Papa Legba
Jos jotakin vakavampaa ko. nuorille sattuu niin meitä lohduttaa se että ketkut eivät todennäköisesti olleet ennättäneet lisääntyä.

Re: Helsinki: HSL-turvapäällikkö varoittaa metrovaunujen välissä matkaavista alaikäisistä junapummeista

Lähetetty: Ti Joulu 01, 2020 12:34 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Alex Smith kirjoitti: Ti Joulu 01, 2020 10:49 am Mahtaa olla jännää elää tuollaisessa vaihtoehtotodellisuudessa, jossa on kaikessa oikeassa ja seuraavana päivänä jo unohtaa kaiken missä on ollut väärässä tähänkin asti. Kehitysmaalainen senkun roikkuu bussin ja metron ovissa.

Sompansseille tulisikin takoa järkeä sakon uhalla perseilyn estämiseksi julkisessa liikenteessä. Ihmeellistä ettei näin ole jo tehty. Änkyrät voivat sitten kävellä, hiihtää, juosta, tai pyöräillä. Ei tekisi ollenkaan pahaa vasemmistoliiton hyväksymille sompansseille harrastaa hieman liikuntaa khatin käytöb ohella :mrgreen: Saattaisi hengityskin kulkea hieman paremmin ja kolmesta aivosolusta säilyisi se yksi.:lol:
Millä perusteella kyseessä eivät voisi olla esim. kantasuomalaiset nuoret?

https://youtu.be/e3SxjjMJq20?t=398