Sivu 1/1

Virkavallan dronet

Lähetetty: Ma Tammi 25, 2021 4:17 pm
Kirjoittaja Victoria's Secret
Alla oleva uutinen herätti kysymyksen, jota olen miettinyt aiemmin.

Suomi on ostanut Puolustusvoimille esimerkiksi Israellilta droneja ja muuta materiaalia. Osa ostetusta materiaalista on kuitenkin budjetoitu poliisin käyttöön.

Millaisia nämä dronet ovat? Speksit, tiedot, käyttöstrategia ym. kiinnostaa. Kun mustan pörssin kauppaa tehdään kaukana, ajo matkan päässä esimerkiksi tyhjässä metsässä, on taivaalla satojen metrien korkeudessa kamera kuvaamassa pimeäkameralla koko toimitusta. Itse en tiedä näistä laitteista muuta kuin mitä olen kuullut, niiden mukaan näiden lennokkien huippunopeus on reippaasti toistasataa kilometriä, kyky olla ilmassa tunteja ja lentokorkeus toistatuhatta metriä. Lisäksi optiikka on huippuluokkaa ja varustettu pimeänäöllä sekä lämpökameralla. Sen verran olen julkisuudessa törmännyt poliisin droneihin, että joissain tapauksissa rikospaikkaa on hahmotettu niiden avulla.

Nämä laitteet ovat käsittääkseni niitä samoja joita Torni käyttää, onko tietäjiä?
Dronejen eli miehittämättömien ilma-alusten lennättäjien täytyy rekisteröityä helmikuun alusta lähtien, Fintraffic kertoo tiedotteessaan.

Samalla lennättäjien on suoritettava verkkokoe ja tutustuttava lennättämistä koskeviin oppimateriaaleihin. EU-asetukseen pohjautuvan uudistuksen tarkoituksena on varmistaa ilmailun turvallisuus.

Rekisteröityminen koskee kaikkien kamerallisten dronejen lennättäjiä. Poikkeuksena ovat alle 250 grammaa painavien kamerattomien tai leluiksi määriteltyjen dronejen käyttäjät.

Suomessa arvioidaan olevan noin 50 000 dronea, joiden lennättämistä uudet säännökset koskevat.

Fintraffic tarjoaa lisätietoja tarvittavasta rekisteröinnistä, oppimateriaaleista ja kokeesta ylläpitämällään Droneinfo-sivullaan. Yhtiö on myös avannut SkyNavX-palvelusivuston, jossa voi muun muassa tehdä tarvittavan rekisteröitymisen.

Re: Virkavallan dronet

Lähetetty: Ti Tammi 26, 2021 7:22 am
Kirjoittaja holmesin haamu
En tiedä tarkemmin näistä, mutta pelkästään harrastajakäyttöön saa tyyliin 500e:lla sellaisen dronen, jolla lentää kymmeniä minuutteja ja näkyy hyvällä kuvanlaadulla isompikin alue.

Re: Virkavallan dronet

Lähetetty: Ti Tammi 26, 2021 8:04 am
Kirjoittaja Victoria's Secret
OFF TOPIC:

Sen verran tuohon rekisteröitymiseen, että se kannattaa asiasta kiinnostuneenkin tehdä, vaikka ei vielä dronea omista tai ajatteli lentää vain mökillä pari kertaa. Koska elämme Suomessa, tuollekin lätkäistään piakkoin "koemaksu" 50€ ja sen perään "rekisteröitumismaksu" 150€. Parin vuoden päästä pilotin on suoritettava tentti viiden vuoden välein, lääkärintarkastuksineen 75€.

Ihan vaan jotta virkamies voi paksusti.

Re: Virkavallan dronet

Lähetetty: Ti Tammi 26, 2021 8:37 am
Kirjoittaja poikani
Tälle on varmasti ihan omakin ketjunsa jossakin. Rikosta tai onnettomuutta ei ole tainnut tapahtua.

Re: Virkavallan dronet

Lähetetty: Ti Tammi 26, 2021 8:40 am
Kirjoittaja BigDane
Lähtökohtaisesti Poliisi käyttää samoja hexa- tai quad -koptereita mitä armeija ja pelastuslaitoskin. Valtaosa näistä on saatavilla siviilimarkkinoillakin. Tosin hinnat on sen verran suuret noissa ammattitason vehkeissä etenkin lämpöoptiikan kanssa, että perus tallaajan lompakolla niitä ei hirveänä ostella.

Partiokohtaisena (mikäli partiossa "lentäjä") on näkynyt suurimmaksi osaksi ihan perustason droneja, joissa lentoaika on se 10-30min akusta, käytetystä kamerasta ja säästä riippuen, FHD tai 4K -laatuinen kuva ja 3-7km kantama ja 5000m maksimi lentokorkeus. Maksimi nopeus tällaisellä on siinä 60km/h tienoilla. Esimerkkinä nyt toimikoon vaikka yleisin kapine DJI Mavic Pro. Näillä spekseillä olevan saa jo reilulla tonnilla.

Armeijan miehittämättömiä tiedustelukoneita ei pidä sekoittaa näihin pienoiskoptereihin. -> SA:lla ei liene perus dronekoptereiden lisäksi edes muita lennokkeja käytössä, kuin Orbiter MUAS.

Re: Virkavallan dronet

Lähetetty: Ke Tammi 27, 2021 11:01 am
Kirjoittaja Eväs
Victoria's Secret kirjoitti: Ti Tammi 26, 2021 8:04 am OFF TOPIC:

Sen verran tuohon rekisteröitymiseen, että se kannattaa asiasta kiinnostuneenkin tehdä, vaikka ei vielä dronea omista tai ajatteli lentää vain mökillä pari kertaa. Koska elämme Suomessa, tuollekin lätkäistään piakkoin "koemaksu" 50€ ja sen perään "rekisteröitumismaksu" 150€. Parin vuoden päästä pilotin on suoritettava tentti viiden vuoden välein, lääkärintarkastuksineen 75€.

Ihan vaan jotta virkamies voi paksusti.
Drone-operaattoriksi rekisteröityminen maksaa jo 30€ / 1 vuodeksi, 75€ / 3 vuodeksi tai 100€ / 5 vuodeksi..

Re: Virkavallan dronet

Lähetetty: Ke Tammi 27, 2021 12:02 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
BigDane kirjoitti: Esimerkkinä nyt toimikoon vaikka yleisin kapine DJI...
DJI on kiinalainen teknojätti, jonka markkinaosuus on huikea, sen arvioidaan myyvän 65-80% maailman droneista. Olisi hyvä pitää mielessä näiden mahdollisuus vakoiluun, eikä pelkkä videomateriaali, vaan myös näiden kytkeytyminen verkkoihin. USA reagoi jo ja asetti viranomaiskäytössä olevat DJI-dronet banniin.Tästä ja DJI:stä mm. tuolla:
https://dronelife.com/2020/12/31/drone- ... -for-2021/

On mahdotonta sanoa, mikä osuus USAn toimista on oikeaa vakoilupotentiaalia, mikä kauppasotaa, mutta CCP ei lepää laakereillaan, se on saanut rauhassa ankkuroitua koko maailmaan eri tavoin, kun usakin on keskittynyt ainoastaan Venäjään. Dronet antavat heille yhden lisälonkeron 5g-verkkojen lisäksi. CCP ärähti vasta, kun Ruotsi uskalsi kieltäytyä ostamasta heidän verkkojaan.

Toivottavasti Suomi osaisi välttää dronejen vakoilupotentiaalia viranomaistoiminnassa, koska kukaan ei tiedä mistä uhka tulee ja usahan on jo näyttänyt, että ystäviäkin vakoillaan ja tuskinpa Israel pantaisi mitään hyödyllisiä tietoja rahoittajaltaan USAlta tarpeen vaatiessa.

Re: Virkavallan dronet

Lähetetty: Ke Tammi 27, 2021 3:51 pm
Kirjoittaja Kananugetti
Eväs kirjoitti: Ke Tammi 27, 2021 11:01 am
Victoria's Secret kirjoitti: Ti Tammi 26, 2021 8:04 am OFF TOPIC:

Sen verran tuohon rekisteröitymiseen, että se kannattaa asiasta kiinnostuneenkin tehdä, vaikka ei vielä dronea omista tai ajatteli lentää vain mökillä pari kertaa. Koska elämme Suomessa, tuollekin lätkäistään piakkoin "koemaksu" 50€ ja sen perään "rekisteröitumismaksu" 150€. Parin vuoden päästä pilotin on suoritettava tentti viiden vuoden välein, lääkärintarkastuksineen 75€.

Ihan vaan jotta virkamies voi paksusti.
Drone-operaattoriksi rekisteröityminen maksaa jo 30€ / 1 vuodeksi, 75€ / 3 vuodeksi tai 100€ / 5 vuodeksi..
Juu rekisteröityminen maksaa 30-100e riippuen kuinkamoneksi vuodeksi rekisteröityy. Rekisteröitymisen yhteydessä jos suorittaa verkkokoleen on hintana rekisteröitymishinta pelkästään eikä erillistä hintaa kokeelle. Jos drone painaa yli 500g on suoritettava myös valvottu lisäkoe jonka pitää olla suoritettuna huhtikuuhun mennessä. Lisäksi näihin tulossa muutaman vuoden lisään vielä muitakin rajoituksia ja hommeleita kuten esim transponderi joka lähettää dronen tietoja vaikkapa lennonjojdolle ja viranomaisille, sekä tunnistusjärjestelmä joka estää dronen lennon letokieltoauleilla sekä ilmatilaloukkaukset. Jos jaksan perehtyä tänään niin tarkoitus olisi tänään verkkokoe suorittaa ja myöhemmin kun saan selville missä ja miten valvotun kokeen voi suorittaa pitäisi sekin sitten käydä suorittamassa ennen huhtikuuta.