Someron sarjapaskantaja
Lähetetty: La Huhti 17, 2021 5:27 pm
Jopa on paskainen juttu!
Sarjakakkaaja piinaa Someron seurakuntaa: ”Sakastin rappuset suosikkipaikka”
Somerolla seurakunta on joutunut pidempään jatkuneen häiriökäyttäytymisen kohteeksi.
Seurakunnan rauhaa on häiritty Varsinais-Suomessa. Kuvituskuva on eri paikalta.Seurakunnan rauhaa on häiritty Varsinais-Suomessa. Kuvituskuva on eri paikalta.
Roskalaatikoita sytytettiin palamaan Somerniemen kirkolla viime maanantaina iltapäivällä.
Asiasta ensin kertoneen Somero-lehden mukaan vapaapalokunta sammutti tulipaloja roskiksista noin kello 17.30 tulleen hälytyksen jälkeen. Osa muovisista ja vanerisista roskiksista tuhoutui kokonaan.
Iltalehdelle tapahtuneen vahvistaa Someron seurakunnan talouspäällikkö Kirsi Parviainen.
Seurakunnassa on jo pidempään koettu huolestuttavaa ilkivaltaa kakkaamisen muodossa. Tekijä tai tekijät eivät ole tiedossa.
– Tämä tyyppi tai tyypit, ketä lienevätkään, kakkailee ympäriinsä kirkon ja hautausmaan nurkilla.
Talvi oli rauhallisempi, mutta kakkaongelma on alkanut jo viime vuonna.
– On sitä jonkin aikaa ollut. Viime kesänä on tehty jo ensimmäinen rikosilmoitus.
Kakkaa on löytynyt useampaan kertaan samasta paikasta.
– Sakastin rappuset ovat hänen suosikkipaikkansa. Sitten löytyy muualtakin. Siitä meillä ei välttämättä ole minkään näköistä hajua, että miksi tämmöistä tapahtuu.
Poliisit ovat käyneet paikalla. Varsinais-Suomen maakunnassa sijaitsevan Somerin seurakunnassa toivotaan, että tilanne ratkeaisi. Asia on herättänyt huolta seurakuntaväessäkin.
– On se vähän ikävää ja toisaalta pelottavaakin.
Somero-lehden mukaan tekijän kuva on tallentunut valvontakameroihin maanantai-iltapäivällä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/716b ... c7bf63b6e7
Tänään klo 16:40