Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Ghost hunting
Perry Mason
Viestit: 3517
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Itä-Uudenmaan poliisi on julkaissut entistä vakavampisävyisen tiedotteen nuorison väkivaltarikollisuudesta pääkaupunkiseudulla ja laitoksen alueella.

Poliisi epäilee, että väkivaltaisesti käyttäytyvän nuorison toiminnassa on jopa piirteitä, jotka viittaavat järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Asiaa selvitetään ja määritellään yhdessä keskusrikospoliisin kanssa. Järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkkejä ovat muun muassa hierarkia, ryhmässä toimiminen, väkivaltaisuus sekä vallan ja hyödyn tavoittelu.

– Kyse on hyvin pienestä osasta alueellamme asuvista alaikäisistä ja nuorista aikuisista, mutta esille tulleet rikosepäilyt ja muut havainnot ovat heidän osaltaan huolestuttavia. Tilanteeseen on syytä suhtautua vakavasti ja puuttua välittömästi, rikoskomisario Petri Eronen kertoo tiedotteessa.

Epäily järjestäytyneestä rikollisuudesta perustuu poliisin omaan tiedonhankintaan, mutta myös muilta viranomaisilta saatuihin tietoihin.
Poliisilaitos tutkii parhaillaan nuorisoon liittyviä vakavia henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia, omaisuusrikoksia ja huumausainerikoksia. Huume- ja väkivaltarikoksista osa on törkeitä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d94c ... 011320fdc7

äidinpikkutenunenä
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: La Loka 24, 2020 5:01 am

Re: Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja äidinpikkutenunenä »

nuoret pitäis laittaa hevosmiesten viiltelykouluun eivätkä sais tökkiä teräaseilla toisiaan,siitä joutuu linnaan
:twisted:

URSA
Watson itse
Viestit: 5990
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja URSA »

Alaikäisiä epäillään järjestäytyneestä rikollisuudesta: "Erityisen huolestuttavaa veitsien, miekkojen tai jopa ampuma-aseiden käyttö"

MTV Uutiset JULKAISTU TUNTI SITTEN

Itä-Uudenmaan poliisilaitos epäilee alueellaan olevan nuorten ryhmittymiä, joiden toiminnassa on järjestäytyneen rikollisuuden piirteitä.

– Alueellamme on tullut ilmi viitteitä ryhmittymistä, jotka viettävät paljon aikaansa yleisillä paikoilla ja joissa ainakin osa henkilöistä on syyllistynyt vakaviinkin rikoksiin. Tietojemme mukaan on syytä epäillä, että tiettyjen ryhmittymien kohdalla voi olla kyse järjestäytyneestä rikollisuudesta, kertoo rikosylikomisario Petri Eronen.

Poliisin mukaan näihin ryhmittymiin kuuluu alaikäisiä lapsia ja nuoria aikuisia, ja joukossa on sekä Suomen että muiden maiden kansalaisia.

Poliisi ja krp arvioivat, täyttyvätkö järjestäytyneen rikollisuuden kriteerit

Järjestäytyneen rikollisuuden kriteereitä ovat muun muassa ryhmän suuruus ja hierarkkisuus, väkivallan käyttö ja vallan tai rahallisen hyödyn tavoittelu.

Poliisi arvioi keskusrikospoliisin (krp) kanssa, täyttyykö järjestäytyneen rikollisuuden määritelmä.

Ryhmittyneisiin nuoriin liittyen tutkitaan tällä hetkellä tutkitaan lukuisia henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia, omaisuusrikoksia ja törkeitä huumausainerikoksia.

Rikosnimikkeet vaihtelevat näpistyksistä tapon yrityksiin, poliisista kerrotaan.

Näiden esitutkinnoissa on käytetty merkittäviä määriä pakkokeinoja, kuten kotietsintöjä, pidättämisiä ja vangitsemisia. Lisäksi on takavarikoitu huumausaineita.

– Erityisen huolestuttavaa tässä on erilaisten astaloiden, kuten veitsien, miekkojen tai jopa ampuma-aseiden tai niiden jäljitelmien käyttö tai niillä uhkaaminen, kertoo Eronen.

Poliisi: Alue on yhä turvallinen, mukana vain pieni osa nuorista

Poliisilaitokselta muistutetaan, että kyse on kuitenkin vain hyvin pienestä osasta alueella asuvista nuorista.

– Näistä havainnoista ja esitutkinnoista huolimatta poliisilaitoksen alue on edelleen turvallinen paikka asua ja liikkua. Seuraamme tilannetta aktiivisesti ja puutumme matalalla kynnyksellä sellaiseen toimintaan, joka huolestuttaa alueen asukkaita, yhteistyöviranomaisia tai poliisia, Eronen painottaa.

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo tutkivansa asiaa aktiivisesti ja on tehostanut yhteistyötään muiden viranomaisten ja toimijoiden kanssa.

– Moniviranomaisyhteistyöllä pyritään siihen, että toiminta saadaan lopetettua. On selvää, että omalta osaltamme pyrimme myös vaikuttamaan siihen, että erilaisiin ryhmittymiin ei rekrytoituisi lisää henkilöitä, Eronen sanoo.

Poliisi pyytää asukkaita välittämään asiaan liittyen vihjeitä ja havaintoja. Vihjeitä voi välittää sähköpostitse [email protected]. Akuuteissa hätätilanteissa soita 112.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/era ... #gs.05r3a2

Kräki
Poliisikoira Rex
Viestit: 251
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2020 8:34 am

Re: Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Kräki »

Eikai nämä nyt vaaan ole niitä natseja,niitä mitä on joka kulmalla ja ikkunanalla?
Niillähän on näitä viidakkoveitsiä aina ja kaikkee.
D94E4A78-1F52-4008-849E-55C424746E7F.jpeg
D94E4A78-1F52-4008-849E-55C424746E7F.jpeg (120.15 KiB) Katsottu 3332 kertaa

Mustasurma
Sofia Karppi
Viestit: 427
Liittynyt: To Helmi 27, 2020 3:07 pm

Re: Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Mustasurma »

Jännä että uutisista pitää jättää ulkomaalaistaustainen rikollisjengi mainitsematta. Mainittu "Pieni osa" nuorista, siinä on iso osa näistä matuloisista. No, jospa kohta olisi tekojen aika ennenkuin on aivan ruotsin malli vallassa. Hankala uskoa kun katsoo menoa, mutta saa nähdä.
Sikakoira: "Juu ei kyllä se oli tiukka flunssa tuolloin,oliko rankin neljäänkymmeneen vuoteen mutta syystä taikka toisesta ei noita kuolemantapauksia nyt oikein mistään löydy."

Ghost hunting
Perry Mason
Viestit: 3517
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

On se kyllä tolta näyttänyt tämä nyky meininki, oikestaan nää kuuluis lastensuojelu piiriin ja ottettu huostaan, miksi näin ei ole vielä tehty?
Veikkaanpa että tähän kuuluu myös ihan kotimaisia räkänokkia, eihän ne tarviin toimintaan kuin hyvät kaljarahat, niin ollaan jo niin hemmetin koviksia.
Poliisi: Tällaisia järjestäytyneen rikollisuuden piirteitä nuoriso­ryhmien toimintaan liittyy – 16–25-vuotiaat perineet huume­velkoja
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007962190.html

Kräki
Poliisikoira Rex
Viestit: 251
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2020 8:34 am

Re: Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Kräki »

Mustasurma kirjoitti:
To Touko 06, 2021 4:50 pm
Jännä että uutisista pitää jättää ulkomaalaistaustainen rikollisjengi mainitsematta. Mainittu "Pieni osa" nuorista, siinä on iso osa näistä matuloisista. No, jospa kohta olisi tekojen aika ennenkuin on aivan ruotsin malli vallassa. Hankala uskoa kun katsoo menoa, mutta saa nähdä.
Sehän on aina uutisoitu niin,että maahamuuttajat kokevat rasismia,kun joku sanoo pahasti.
Muttaku he puukottavat,tappavat,ryöstävät,sekoilevat,niin ovatkin vain nuorisoa.

TucoRamirez
Nikke Knakkertton
Viestit: 196
Liittynyt: Ke Elo 01, 2018 12:10 am

Re: Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja TucoRamirez »

Hesari on kyllä jo kiistänyt tämän asian. Pitääkö uskoa poliisia vaiko Hesaria?

Somali- jengejä ei ole olemassa"

ILKKA AHTIAINEN, MIKKO-PEKKA, HEIKKINEN

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003726987.html
Viimeksi muokannut TucoRamirez, To Touko 06, 2021 5:34 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Ghost hunting
Perry Mason
Viestit: 3517
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Hesari tietty tietää paremmin asiat kuin poliisi :shock:
Vaikuttaa siltä ettei selkokielellä ei saa asiasta puhua jos hesarista ja politiikkojen jees toimittajista on kiinni.

Slaikka
Remington Steele
Viestit: 213
Liittynyt: Ke Loka 21, 2020 1:25 am

Re: Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Slaikka »

Käväisi sellainen mielessä että puhutaanko tässä mutiaisista?

Avatar
Tarkastaja Levisi
Axel Foley
Viestit: 2037
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Ei. Täällä ei puhuta mutiaisista. Murha.info on medialukutaitoa tai edes lukutaitoa vaativa nettisivusto, jossa keskustaan rikollisuudesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Tällä kertaa tässä viestiketjussa puhutaan katujengeistä, joihin kuuluu alaikäisiä lapsia ja nuoria aikuisia, ja joukossa on sekä Suomen että muiden maiden kansalaisia kuten paria viestiä aikaisemmin linkattu MTV uutisten juttu kertoo.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Aioli
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ke Touko 05, 2021 11:17 am

Re: Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Aioli »

Tarkastaja Levisi kirjoitti:
To Touko 06, 2021 7:38 pm
Ei. Täällä ei puhuta mutiaisista. Murha.info on medialukutaitoa tai edes lukutaitoa vaativa nettisivusto, jossa keskustaan rikollisuudesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Tällä kertaa tässä viestiketjussa puhutaan katujengeistä, joihin kuuluu alaikäisiä lapsia ja nuoria aikuisia, ja joukossa on sekä Suomen että muiden maiden kansalaisia kuten paria viestiä aikaisemmin linkattu MTV uutisten juttu kertoo.
Suvakki

Hippie Supremacist
Nikke Knakkertton
Viestit: 175
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2016 12:38 pm

Re: Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Hippie Supremacist »

Tarkastaja Levisi kirjoitti:
To Touko 06, 2021 7:38 pm
Ei. Täällä ei puhuta mutiaisista. Murha.info on medialukutaitoa tai edes lukutaitoa vaativa nettisivusto, jossa keskustaan rikollisuudesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä.
Mitä sinä sitten tällä keskustelupalstalla teet? Medialukutaitosi olet osoittanut esimerkiksi kuvittelemalla yhden twiitin perusteella että Googlea hakkeroi joku, kun nuo tiedot kerätään automaattisesti eri lähteistä joita voi käytännössä muutella kuka tahansa. Kyseessä ei ole siis mitään hakkerointia millään tasolla, mutta sitähän kaltaisesi medialukutaidoton ja tietotekniikasta mitään ymmärtämätön ei tajua ennen kuin ruvetaan vouhkaamaan... Yhden twiitin perusteella. Muutkin voivat todeta tämän sinun medialukutaitosi täällä: Joku hakkeroi Googlessa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen sivuja

Lisäksi lukutaitokin taitaa sinulta puuttua, kun et kykene lukemaan edes tämän alueen uusimpia aloituksia ennen omien aloittamista. Ja vaikka siitä sinulle huomautetaan, jatkat uutisten postaamista omaan ketjuusi, vaikka samasta tapauksesta on aiemmin avattu, pidempi ketju. Tämän taidonnäytteen lukutaidoistasi voi kaikki käydä toteamassa täällä: Snapchat-kahnaus äityi joukkotappeluksi Malminkartanossa - 17-vuotias poika löi toista taisteluveitsellä

Voisitko siis poistua palstalta, kun sivusto tosiaan vaatii medialukutaitoa tai edes sitä lukutaitoa, joita kumpaakaan sinulla ei näytä olevan?

Gurney
Axel Foley
Viestit: 2033
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Tarkastaja Levisi kirjoitti:
To Touko 06, 2021 7:38 pm
Ei. Täällä ei puhuta mutiaisista. Murha.info on medialukutaitoa tai edes lukutaitoa vaativa nettisivusto, jossa keskustaan rikollisuudesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Tällä kertaa tässä viestiketjussa puhutaan katujengeistä, joihin kuuluu alaikäisiä lapsia ja nuoria aikuisia, ja joukossa on sekä Suomen että muiden maiden kansalaisia kuten paria viestiä aikaisemmin linkattu MTV uutisten juttu kertoo.
Ei. Vaan sanottiin, että suomen kansalaisia (eli matuja, jotka saaneet kansalaisuuden), ulkomaalaisia ( eli pakoloisia, laittomia, paperittomia) ja suomalaisia ( vasemmistolaisten narkkien jälkeläisiä).

Sinä se aina jaksat "unohtaa" tiettyä asioita. Muutat myös uutisia ja jätät joitain faktoja pois.

Jokainen tietää, mistä tässä on kyse. Kertaanko viime aikojen tapahtumia, muutaman viikon aikana nämä matujengit puukottaneet, hakanneet kymmeniä. Ja kaikki ei ole edes päätyneet uutisiin. Itse voit kerrata vaikka ajankohtaista alueen etusivun, noin 80 % tapauksista ulkomaalaisten tekemisiä
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia

Avatar
Skloddi
Frank Drebin
Viestit: 386
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Poliisi selvittää, onko lapsilla ja nuorilla järjestäytynyt rikollisryhmä Itä-Uudellamaalla

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

TucoRamirez kirjoitti:
To Touko 06, 2021 5:12 pm
Hesari on kyllä jo kiistänyt tämän asian. Pitääkö uskoa poliisia vaiko Hesaria?

Somali- jengejä ei ole olemassa"

ILKKA AHTIAINEN, MIKKO-PEKKA, HEIKKINEN

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003726987.html
Lahjakasta kerrassaan löytää viime vuosituhannelta oleva uutinen tukemaan haluttua agendaa. Kohta vietetään näemmä ko. jutun 23-vuotispäivää. :D

Vastaa Viestiin