Sivu 1/2

Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: Ke Touko 12, 2021 10:24 am
Kirjoittaja Pmäki37
Varkaat murtautuivat kolmihenkisen perheen taloon Ateenassa ja kuristivat nuoren äidin kuoliaaksi.

Kreikkaa kuohuttaa Ateenan esikaupunkialueella Glyka Nerassa sattunut, murhaan päättynyt väkivaltainen murto.

Kolme henkilöä murtautui varhain tiistaina aamulla kolmihenkisen perheen kaksikerroksiseen taloon takaikkunan kautta ja kuristi talon ullakolla piilotelleen 20-vuotiaan äidin kuoliaaksi 11 kuukauden ikäisen lapsen silmien edessä.

Naisen 33-vuotiaan aviomiehen varkaat olivat sitoneet kiinni tuoliin. Varkaat tappoivat myös perheen koiran ja jättivät roikkumaan sen talon aitaan.

Perheen lapsi selvisi murrosta ilman ruumiillisia vammoja.

Tekijät pakenivat paikalta saaliinaan noin 15 000 euroa käteistä ja koruja. Murhattu nainen oli syntynyt Kreikassa, mutta hänellä oli Britannian passi.

Kreikkalaiset ovat tottuneita jengiväkivaltaan, mutta nuoren äidin kuristaminen lapsensa edessä on järkyttänyt kreikkalaisia syvästi.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c29 ... c3c4d299a2
Rajun kuulonen juttu ja tuo 15 000e käteistä ja koruja. 20v äiti ja mies 33v onkohan joku rikkaampikin mies ollut kyseessä.( ehkä tunnettukkin?)
Koiran tappaminen kuulostaa minun korvaan myös jotenkin henkilökohtaiselta.

Re: Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: Ke Touko 12, 2021 10:34 am
Kirjoittaja tj_eme
Miten aviomiehelle kävi? Istuskeli tuolissa sidottuna ja selvisi hengissä?

Re: Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: Ke Touko 12, 2021 10:39 am
Kirjoittaja aavikkoralli
Miksi vauvan takia ollaan erityisen järkyttyneitä, ei 11 kuukautinen ikinä tule muistamaan olleensa tuollaisessa tilanteessa eikä ole sitä ymmärtänyt. Kyllä Kreikassa varmasti on tapahtunut paljon raaempiakin juttuja, joten ihmettelen uutisointia. Mm. maahantunkeutujat ovat pilanneet Kreikassa useita kohteita rikoksineen ja mm. tuhopolttanut hehtaarikaupalla vanhaa, kreikkalaisille tarpeellista oliivipuumetsää joka mielestäni on aika järkyttävä teko pelkästään islamin aiheuttaman rasistisen ajattelutavan takia tehtynä.

Re: Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: Ke Touko 12, 2021 11:12 am
Kirjoittaja pasip
Lähtisin kyllä ensimmäisenä tutkimaan miehen osuutta tapahtumiin. Jotenkin ”haiskahtaa” tämä juttu.

Re: Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: Ke Touko 12, 2021 11:15 am
Kirjoittaja PerryMason
Ryöstäjät olivat puhuneet kreikkaa murtaen ja puhuneet keskenään jotain kieltä mitä aviomies ei tunnistanut. Eiköhän tässä ole samat työvoimapulanpaikkaajat asialla mitä Suomessakin pyörii sankoin joukoin ja lisää tarvitaan.

Re: Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: Ke Touko 12, 2021 11:24 am
Kirjoittaja poikani
Vai jengiväkivaltaa. Onko homostelukerhon nimi ISIS?

Re: Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: Ke Touko 12, 2021 11:42 am
Kirjoittaja Joosua
pasip kirjoitti: Ke Touko 12, 2021 11:12 am Lähtisin kyllä ensimmäisenä tutkimaan miehen osuutta tapahtumiin. Jotenkin ”haiskahtaa” tämä juttu.
Se että mies on ollut paikalla, ei oikein puolla osuutta tapahtumiin. Uskottavampaa olisi ollut järjestää juttu niin ettei ole itse paikalla. Ja hyvin helppoa.

Nythän on tosiaan tilanne että piilossa ollut kuristettiin ja mies säilyi hengissä. Eli huomattavasti epäilyttävämpi.

Re: Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: Ke Touko 12, 2021 2:17 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
Joosua kirjoitti: Ke Touko 12, 2021 11:42 am
pasip kirjoitti: Ke Touko 12, 2021 11:12 am Lähtisin kyllä ensimmäisenä tutkimaan miehen osuutta tapahtumiin. Jotenkin ”haiskahtaa” tämä juttu.
Se että mies on ollut paikalla, ei oikein puolla osuutta tapahtumiin. Uskottavampaa olisi ollut järjestää juttu niin ettei ole itse paikalla. Ja hyvin helppoa.

Nythän on tosiaan tilanne että piilossa ollut kuristettiin ja mies säilyi hengissä. Eli huomattavasti epäilyttävämpi.
Mutta, jos on itse paikalla niin on alibi, ettei ainakaan ole itse juttua tehnyt. Ja olisiko se uskottavuutta lisäävä, että eikai kukaan niin julma olisi, että tapattaisi vaimoaan olemalla itse katsomassa paikan päällä..

Tapetaan koira ja vaimo, mutta ei miestä ja poikaa? Eriskummallista.

Tuo käteisen määräkin kotona? 15 000€? huumejuttuja?

Re: Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: Ke Touko 12, 2021 2:32 pm
Kirjoittaja Murheli
Itse näkisin koiran tapon voivan johtua siitä, että on tapettu vartiokoira pois tieltä, ja jospa uutisista on jätetty pois jotain? Voisiko olla että vaimoon olisi kohdistettu myös seksuaalista väkivaltaa? Tuollaisessa skenaariossa tuntuisi jotenkin järkevämmältä, että mies jäi henkiin. Edellä oleva on siis ihan omaa spekulaatiota

Re: Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: Ke Touko 12, 2021 3:48 pm
Kirjoittaja Joosua
Likeavirgin kirjoitti: Ke Touko 12, 2021 2:17 pm
Joosua kirjoitti: Ke Touko 12, 2021 11:42 am
pasip kirjoitti: Ke Touko 12, 2021 11:12 am Lähtisin kyllä ensimmäisenä tutkimaan miehen osuutta tapahtumiin. Jotenkin ”haiskahtaa” tämä juttu.
Se että mies on ollut paikalla, ei oikein puolla osuutta tapahtumiin. Uskottavampaa olisi ollut järjestää juttu niin ettei ole itse paikalla. Ja hyvin helppoa.

Nythän on tosiaan tilanne että piilossa ollut kuristettiin ja mies säilyi hengissä. Eli huomattavasti epäilyttävämpi.
Mutta, jos on itse paikalla niin on alibi, ettei ainakaan ole itse juttua tehnyt. Ja olisiko se uskottavuutta lisäävä, että eikai kukaan niin julma olisi, että tapattaisi vaimoaan olemalla itse katsomassa paikan päällä..

Tapetaan koira ja vaimo, mutta ei miestä ja poikaa? Eriskummallista.

Tuo käteisen määräkin kotona? 15 000€? huumejuttuja?
Ehkä paremman alibin saisi niin että olisi todistettavasti muualla. Vaikka jossain harrastuksessa. Tai jossain ostarilla valvontakameroiden ristitulessa. Aika helppoa.

Re: Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: Ke Touko 12, 2021 4:22 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Joosua kirjoitti: Ke Touko 12, 2021 3:48 pm
Likeavirgin kirjoitti: Ke Touko 12, 2021 2:17 pm Tuo käteisen määräkin kotona? 15 000€? huumejuttuja?
Ehkä paremman alibin saisi niin että olisi todistettavasti muualla. Vaikka jossain harrastuksessa. Tai jossain ostarilla valvontakameroiden ristitulessa. Aika helppoa.
Käteisen osalta kannattaa muistaa Suomen ja Kreikan elintasoero eli 15 000€ on siellä suurempi summa kuin Suomessa. Minullekin tuli heti mieleen, että kyseessä olisi joku alamaailman välien selvittely. Vaimon brittipassi kiinnitti myös huomiota. Ja mitä sitten tulee Kreikan ostareiden valvontakameroihin, niin ei siellä kameroita ole yhtä paljon kuin Suomessa. Jos niitä on, niin todennäköisesti moni on rikki eikä ketään kiinnosta korjata asiaa. Toki yksittäiset yrittäjät voivat itse asentaa kameroita omiin liikkeihinsä, mutta tuskin niitä jokaisessa fetajuustoa tai kesämekkoja myyvässä pikkubasaarissa on.

Re: Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: Ke Touko 12, 2021 8:46 pm
Kirjoittaja viinitty
Kreikan pahimman talouskriisin vuosina pankkien mennessä nurin, moni menetti luottonsa niihin kokonaan, eikä nykypäivänäkään pidä rahoja pankissa, vaan "patjan välissä". Tuo 15k on kyllä aika perkeleen iso kasa rahaa tuossa mittapuussa ja huumerahat ovat ihan varteenotettava mahdollisuus. Huumerahoista myös todennäköisesti kuulisi ulkopuolisetkin helpommin.
Tuo koiran ripustaminen aitaan kertoo kyllä tiettyä viestiä typerimmillekin, mutta tarkkaa viestiä on vähän vaikeampi kaivaa. Google antoi ristiriitaisia ratkaisuja tähänkin, ainoat selvät asiat ovat kuitenkin vain se, että koira on tarkoituskin nähdä ja se, ettei sitä tule ohittaa mitään tarkoittamattomana. Jengirikollisuudessa tuota tosiaan jonkun verran käytetään, mutta mikäli tässä on muslimit takana, voisi vastaus löytyä siitä, että he pitävät koiraa saastaisena eläimenä.

Tapetaan siis saastainen eläin ja ripustetaan näkyville paikassa, jossa tapetaan nuori perheenäiti, mutta jätetään lapsi ja mies henkiin. Veikkaan joko naisen tai parin suhteen olevan se saastan lähde. Mies jätetty henkiin ehkä siksi, että "voi hankkia paremman äidin lapselleen"? Mikään satunnaishyökkäys tuo ei kuitenkaan ole, vaikka rahat ja korut saattoivatkin olla plussaa. Seksuaaliväkivaltaa on myös todennäköisesti tehty tavalla tai toisella.

Re: Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: To Touko 13, 2021 12:19 am
Kirjoittaja pilipali
Ei ole ensimmäinen kerta kun surman tilaaja sidotaan tuoliin ja vain puoliso tapetaan, näennäinen ryöstö, mutta surman palkka todellisuudessa. Poliisinkin mielestä juttu haiskahtaa. Miksi nainen on pitänyt kuristaa mutta mies vain sidottu tuoliin...Ei tuossa ole mitään järkeä.

Re: Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: To Touko 13, 2021 8:51 am
Kirjoittaja JH1985
Erikoinen ja surullinen tapaus. Toivottavasti tekijät löytyvät.

Re: Nuoren äidin murha kuohuttaa Kreikkaa – kuristettiin kuoliaaksi lapsensa nähden

Lähetetty: Ma Touko 17, 2021 6:26 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Alamaailman tai allahmaailman hommia.

Tai kenties taas kerran:

Emme tiedä, mitä on tapahtunut.
Mutta en näe tämän liittyvän
mihinkään muuhun kuin siihen, että
mies - poika menetti toivonsa.

Tämä ei ollut kosto eikä terrorismia.

Rakasti.