IS-Extra
Viimeinen kerta yökylässä
Pienen pojan ruumis lepäsi nurmella koirapuiston laidalla. 8-vuotias vainaja oli peitelty vaatteilla, eikä häntä voinut huomata, ellei osannut etsiä. Ympärillä oleva kasvusto oli niin tiheää.
Leposijan vierellä istui isokokoinen mies syömässä eväitään. Vain hän yksin tiesi, mikä yksittäinen asia oli koitunut rakastetun lapsen kohtaloksi.
Pahinta kaikessa oli se, että pojan vanhemmat olivat luottaneet mieheen. 49-vuotias vantaalaismies oli hyvinkääläisperheen luotettu perhetuttu. Hän oli 8-vuotiaan pojan isoveljen kummisetä. Perheen isä oli tuntenut miehen koko ikänsä.
Mies asui yksin vanhemmiltaan perityssä asunnossa Myyrmäessä. Hän oli ammatiltaan maalari, mutta lama oli vienyt työt. Lisätienestejä mies sai keräilemällä pulloja.
Pojat olivat vierailleet miehen luona aiemminkin. Mies oli hauskuuttanut lapsia viemällä heitä huvituksiin – Serenaan, Heurekaan ja Korkeasaareen.
Kaiken piti olla niin kuin aina ennenkin. Mies oli hakenut pojan perheen kotoa Hyvinkäältä luokseen Vantaalle, jonne he matkasivat yhdessä bussilla.
Nelilapsisen perheen vanhemmat luottivat mieheen. He eivät uskoneet, että pojalle voisi tapahtua mitään pahaa perhetutun luona.
Tällä kertaa 8-vuotias pääsi Linnanmäelle. Poika viihtyi miehen kanssa riennoissa huvipuistossa sulkemisaikaan asti.
Linnanmäen jälkeen isokokoinen mies ja pieni poika tulivat miehen 50 neliön kokoiseen kotiin kerrostaloon. He söivät iltapalaa ja sitten poika kävi nukkumaan.
Poika nukkui miehen kanssa samassa huoneessa, mutta ei miehen makuuhuoneessa, sillä se oli täynnä rojua.
Oli tiistai 31. heinäkuuta 2001, kun poika kävi nukkumaan.
Yöllä kuukausi vaihtui elokuuksi. Poika heräsi. Mies luuli, että poika näki, mitä hän teki. Mies tyydytti itseään omassa sängyssään.
Mies pelästyi, että poika kertoisi vanhemmilleen. Hän ajatteli, että pojan vierailut loppuisivat siihen. Ettei hän enää ikinä näkisi poikaa.
Poika oli syrjäytyneen miehen henkireikä ulkomaailmaan. Niin miehen puolustus myöhemmin kuvasi, kun miehen järjetön teko oli tullut ilmi.
Mies oli erakkomainen eikä hänellä ollut oikein muita ihmiskontakteja pojan perhettä lukuun ottamatta. Naapurit kuvailivat miestä omissa oloissaan viihtyväksi.
Sinä yönä poika katosi. Vanhemmat eivät katoamisesta edes heti tienneet. Vanhemmat eivät huolestuneet muutamaan päivään, vaikka miehestä ja pojasta ei kuulunutkaan mitään. Mies oli käynyt maaseudulla aiemmin pojan kanssa eikä aina kantanut mukanaan kännykkää.
Kun pojasta ei kuulunut useaan päivään, vanhemmat hätääntyivät. Kukaan ei vastannut vanhempien puheluihin.
Vanhemmat tekivät katoamisilmoituksen maanantaina 6. elokuuta.

- Surmaajan asuintalo Myyrmäessä.jpg (267.22 KiB) Katsottu 1380 kertaa
Tutkinta siirrettiin keskusrikospoliisille. Mies otettiin kiinni seuraavana päivänä 7. elokuuta.
Kuulusteluissa mies murtui ja tunnusti.
Tutkinnassa paljastui, että mies oli kuristanut pojan.
– Hän ehti herätä ja sanoa pari kolme sanaa. Sitten minä puristin kurkusta pitkään. Lopulta kokeilin pojan pulssia. Se ei enää lyönyt, mies kertoi.
– Hän otti tahallaan hengen pois pojalta. Hän tiesi mitä teki ja että siitä teosta seuraisi hengenlähtö. Mitään järkevää syytä tälle teolle hän ei ole osannut kuulusteluissa kertoa, tutkinnanjohtajana tuolloin toiminut Ari Soronen keskusrikospoliisista kertoi.
– Kyseessä on selkeästi tahallinen teko, mutta vaikuttaa siltä, ettei mies ole täysin sisäistänyt tekonsa lopullisuutta, Soronen kertoi.
Teon jälkeisetkin tapahtumat olivat outoja. Kuristettuaan pojan mies oli jälleen masturboinut.
Mies vietti pojan ruumiin kanssa päivän, kunnes yön turvin siirsi pojan piilopaikkaan. Hänet nähtiin kantamassa raskasta taakkaa.
– Hän on käynyt peittelemässä ruumista. Meillä on silminnäkijähavaintoja alueella liikkuneesta pyörämiehestä useilta päiviltä, Soronen kertoi.
Ruumis oli koirapuiston läheisessä metsikössä, noin 15 metriä Luhtitiestä Vantaan Varistossa.
Oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa ei saatu näyttöä siitä, että poika olisi joutunut henkirikoksen lisäksi myös seksuaalirikoksen uhriksi.

- Ruumiin kätköpaikka kilometrin päässä surmapaikasta.jpg (258.31 KiB) Katsottu 1380 kertaa
Mielentilatutkimuksen mukaan mies oli teon tehdessään ymmärrystä vailla.
”Tutkittava on ratkaissut tilanteen täysin irrationaalisesti kykenemättä ajattelemaan tai mieltämään teon tosiasiallisia seurauksia sekä itselleen että lapselle.
Miehen katsottiin syyllistyneen tappoon, mutta hänet jätettiin syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta. Hänet määrättiin tahdosta riippumattomaan hoitoon.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011168521.html