Haitin salamurhatun presidentin väitetyt surmaajat otettu kiinni – suurlähettilään mukaan hyökkääjät esiintyivät Yhdysvaltain huumepoliisin agentteina
Poliisi kertoo neljän palkkasoturin saaneen surmansa poliisioperaatiossa, minkä lisäksi kaksi ihmistä on otettu kiinni. Maahan julistettiin hätätila salamurhan jälkeen. Presidentin vaimo on siirretty hoitoon Miamiin.
HAITIN keskiviikkona salamurhatun presidentin Jovenel Moïsen väitetyt surmaajat on otettu kiinni, kertoo apulaisviestintäministeri alle vuorokausi veriteon jälkeen. Ministeri Frantz Exantus kertoi asiasta Twitterissä ja tarkensi kansallisen poliisin ottaneen väitetyt salamurhaajat kiinni paikallista aikaa loppuiltapäivästä keskiviikkona lähellä maan pääkaupunkia sijaitsevassa Pelerinissä. Poliisin edustajan mukaan neljä "palkkasoturia" on saanut surmansa ja kaksi on otettu kiinni.
Presidentti Jovenel Moïse murhattiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Hän oli 53-vuotias.
Joukko tuntemattomia henkilöitä hyökkäsi presidentin yksityiseen asuntoon aamuyöllä ja ampui hänet kuoliaaksi, maan väliaikainen pääministeri Claude Joseph sanoi lausunnossaan keskiviikkona. Hyökkääjät olivat Josephin mukaan "ulkomaalaisia, jotka puhuivat englantia ja espanjaa".
Brittilehti Guardianin mukaan poliisipäällikkö kertoi poliisien joutuneen taisteluun ryhmän kanssa.
Asiasta kertovat muun muassa uutistoimistot Reuters ja AFP.
AIEMMIN Haitin Washingtonin suurlähettiläs Bocchit Edmond oli kertonut toimittajille surmaajien olleen "ammattimaisia" palkkasotureita. Hänen mukaansa he olivat esittäytyneet Yhdysvaltain huumepoliisi DEA:n agentteina. Hän arvioi tuolloin heidän mahdollisesti poistuneen jo maasta.
Edmond kertoi heillä olevan videokuvaa, jolla kyseisten palkkasotureiden uskotaan esiintyvän.
”Tämä oli tarkoin suunniteltu kommandoisku”, hän kertoi Guardianille.
”He esittäytyivät DEA-agentteina ja kertoivat ihmisille tulleensa paikalle osana DEA:n operaatiota.”
Brittilehden mukaan sosiaalisessa mediassa kiertäneissä videoissa yhden miehen voi kuulla kertovan megafoniin englanniksi yhdysvaltalaisella aksentilla, että kyseessä on DEA:n operaatio.
MOÏSEN vaimo Martine Moïse loukkaantui välikohtauksessa vakavasti ja hänet on viety sairaalahoitoon. Alkuillasta Suomen aikaa Haitin Yhdysvaltain suurlähettiläs Bocchit Edmond ilmoitti, että Martine on määrä siirtää Yhdysvaltain Miamiin hoidettavaksi.
Claude Joseph on kertonut sittemmin, ettei presidentin vaimon henki ole enää vaarassa ja tarkentanut vielä myöhemmin tämän tilan olevan vakaa.
Edmond ilmoitti myös, että viranomaisilla on hallussaan videotodisteita salamurhaan liittyen. Salamurhaajat esittivät olevansa Yhdysvaltojen huumepoliisin, eli DEA:n, agentteja, ja alustavien tietojen mukaan ainakin osa heistä oli ulkomaalaisia.
”Kyseessä oli hyvin organisoitu ja toteutettu isku, ja tekijät olivat ammattilaisia,” Edmond kertoi.
MAAHAN julistettiin Josephin johdolla keskiviikkona hätätila, joka lisää hallituksen valtaa. Joseph kertoi hätätilaa koskevassa televisioidussa puheessaan maan olevan ”piiritystilassa”. Hätätilan kestoksi kerrottiin kaksi viikkoa.
”Maanmieheni, pysykää rauhallisina, sillä tilanne on hallinnassa”, Joseph sanoi puheessaan.
SALAMURHA sai aikaan voimakkaan reaktion myös kansainväliseltä yhteisöltä.
Esimerkiksi EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell sanoi olevansa ”shokissa” tapahtuneesta.
”Tämä rikos aiheuttaa vakavan riskin maan vakaudelle ja se voi johtaa väkivallan kierteeseen. Salamurhan tekijät on löydettävä ja heidät on saatava oikeuden eteen”, Borrell kirjoitti Twitterissä.
MYÖS YK:n turvallisuusneuvosto ilmoitti olevansa tyrmistynyt salamurhan johdosta.
”Neuvoston jäsenet kertovat olevansa syvästi järkyttyneitä presidentti Moïsen salamurhan johdosta”, Ranskan YK:n suurlähettiläs Nicolas de Rivière kertoi.
Pääministeri Joseph kehotti turvallisuusneuvostoa kokoontumaan mahdollisimman pian salamurhan takia. Tiedotteessaan hän myös pyysi kansainvälistä yhteisöä aloittamaan salamurhan tutkinnan.
Turvallisuusneuvosto päätti keskiviikkona uutistoimisto AFP:n diplomaattilähteiden mukaan pitää kokouksen Haitin tilanteesta torstaina.
Myös YK:n pääsihteeri António Guterres tuomitsi salamurhan ja kehotti haitilaisia ylläpitämään perustuslaillista järjestystä ja hylkäämään kaiken väkivallan.
YHDYSVALTAIN presidentti Joe Biden puolestaan kutsui Haitin tilannetta omassa lausunnossaan ”erittäin huolestuttavaksi” ja salamurhaa ”katalaksi teoksi”. Biden lupasi maansa olevan valmis auttamaan Haitia.
Josephin mukaan presidentin salamurhan tekijät olivat ulkomaalaisia, jotka puhuivat englantia ja espanjaa.
MOÏSEN asemaa presidenttinä on kyseenalaistettu jo pitkään. Presidentin itsensä mukaan hän on ollut oikeutettu jatkamaan tehtävässään vielä vuoden ajan, mutta opposition mukaan tämä ei pidä paikkaansa, ja perustuslakia tulkitaan virheellisesti. Tämä on johtanut Karibianmerellä sijaitsevassa Haitissa protesteihin, joissa on vaadittu presidenttikauden päättymistä.
Kiista johtuu siitä, että alkujaan Moïse valittiin presidentiksi vuonna 2015 äänestyksellä, joka myöhemmin kumottiin huijausepäilyjen takia. Moïse valittiin uusissa vaaleissa presidentiksi vuotta myöhemmin, mutta vaaleja pidettiin jälleen kiistanalaisina.
Muutamassa vuodessa maalla on ollut seitsemän pääministeriä. Moïse oli aikeissa vaihtaa maan pääministerin tällä viikolla, vaikka Joseph oli ollut tehtävässään vasta kolme kuukautta.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008109042.html
Cut. Pykälä 21
-NILS-