Puukkoisku Italiassa: Somalimies puukotti pientä lasta ja neljää naista bussissa

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Hefti
Nikke Knakkertton
Viestit: 152
Liittynyt: Ti Marras 10, 2020 6:56 pm

Puukkoisku Italiassa: Somalimies puukotti pientä lasta ja neljää naista bussissa

Viesti Kirjoittaja Hefti »

Italian poliisi pidätti lauantaina Somaliasta saapuneen turvapaikanhakijan, joka puukotti viittä ihmistä Riminissä. Uhrien joukossa oli myös pieni lapsi, joka sai vakavia puukotushaavoja.

Puukkoiskun tehnyt 26-vuotias mies on somalian turvapaikanhakija ei ole selitellyt pidätetyksi tultua tekoaan. Tietojen mukaan somalimies ei ymmärrä italiaa ja puhuu vain omaa kieltään.

Punaisen Ristin huolehtima mies on asunut Italiassa kaksi kuukautta ennen hyökkäystään, vietettyään jonkin aikaa muissa EU-maissa: Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Alankomaissa pyytääkseen pakolaisasemaa.

Tilanne alkoi, kun miestä pyydettiin näyttämään bussilippu, jota hänellä ei ollut. Puukkohyökkäys tapahtui bussissa numero 11, Riminin kaupungissa. Viisi ihmistä, myös pieni kuusivuotias lapsi haavoittui kriittisesti. Muut neljä uhria olivat kaikki naisia.

Sisäministeri Luciana Lamorgese väitti maanantaina, että hyökkäys ei ollut terroriteko: ”Olemme sulkeneet pois terrorismin”. Tutkijat sanoivat sunnuntaina, että puukkohyökkäystä ”ei pitäisi yhdistää millään tavalla terroristiympäristöön”, joka tapahtui ilmeisenä tarkoituksena rauhoittaa kaupunkilaisten huolta lauantaina 11. syyskuuta 9/11-iskujen muistopäivänä.

Poliisin lähteiden mukaan mies oli todennäköisesti alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena suorittaessaan hyökkäyksen. Mies on nyt vankilassa syytettynä murhayrityksestä, vammojen aiheuttamisesta ja ryöstön yrityksestä.

UMV-Lehti, 15.9.2021
Lähde: Infomigrants

https://mvlehti.net/2021/09/15/puukkois ... -bussissa/

https://www.infomigrants.net/en/post/35 ... -in-rimini


Ei ole tainnut uutiskynnystä tämä ylittää missään muualla? Mukavia yhteisiä hetkiä julkisessa tietty vaan :twisted:

sörsse
Jack Bauer
Viestit: 933
Liittynyt: Ma Tammi 16, 2017 1:30 am

Re: Puukkoisku Italiassa: Somalimies puukotti pientä lasta ja neljää naista bussissa

Viesti Kirjoittaja sörsse »

Oiskohan vaatinut naisilta pystypillua heti bussiin tullessaan ja saanut kieltävän vastauksen kaikilta, niin se on kyllä sen luokan julkinen nolaus globalisoituneelle somalisonnille, että vaatii välittömästi muita näyttöjä miehisyydestään ja vaatimus puuttuvan bussilipun näyttämistä oli viimeinen niitti, mikä laukaisi ylikuumentuneen testoteronihöyryn.
Uskon, että tämäkin moniosaaja löytää pian tiensä tänne Suomeen, missä heitä ymmärretään?

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3764
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Puukkoisku Italiassa: Somalimies puukotti pientä lasta ja neljää naista bussissa

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Kun tätä tarpeeksi pitkään jatkuu niin ählämit onnistuu järjestämään ilmaisen joukkoliikenteen kaikille, iloa riittää niin kauan joukkoliikenteelle löytyy vaan rahaa. Ei tarvitse ihmetellä miksi niiden kotimaat on takapajuisia.

jepulis82
Adrian Monk
Viestit: 2909
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Puukkoisku Italiassa: Somalimies puukotti pientä lasta ja neljää naista bussissa

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Iivis kirjoitti:
Ke Syys 15, 2021 3:27 pm
Kun tätä tarpeeksi pitkään jatkuu niin ählämit onnistuu järjestämään ilmaisen joukkoliikenteen kaikille, iloa riittää niin kauan joukkoliikenteelle löytyy vaan rahaa. Ei tarvitse ihmetellä miksi niiden kotimaat on takapajuisia.
Niin, jostain ihme syystä feministit luulee että kun kehitysmaalaisen vaan saa jotenkin raahattua länsimaan rajojen sisälle, niin sen kehitysmaalaisen koko ajatusmaailma ja arvot muuttuvat kuin taikaiskusta länsimaalaisiksi.

Näinhän ei toki ihmismieli toimi, mutta nämä raukathan eivät tätä millään ymmärrä.
"Those who want respect, give respect."

aumari
Theo Kojak
Viestit: 1170
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Puukkoisku Italiassa: Somalimies puukotti pientä lasta ja neljää naista bussissa

Viesti Kirjoittaja aumari »

Mitä tulee ketjun varsinaiseen aiheeseen, niin puukotus ei ollut terroristinen teko vaan rasistinen teko. Jos siis nuo uhrit eivät olleet värillisiä.

jepulis82
Adrian Monk
Viestit: 2909
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Puukkoisku Italiassa: Somalimies puukotti pientä lasta ja neljää naista bussissa

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

aumari kirjoitti:
Ke Syys 15, 2021 8:04 pm
Mitä tulee ketjun varsinaiseen aiheeseen, niin puukotus ei ollut terroristinen teko vaan rasistinen teko. Jos siis nuo uhrit eivät olleet värillisiä.
Niin ja jostain syystä nää somalit aina hyökkää naisten kimppuun. Siinä sitä tasa-arvoa feministeille. :lol:
"Those who want respect, give respect."

aavikkoralli
Nikke Knakkertton
Viestit: 166
Liittynyt: Su Maalis 14, 2021 2:07 pm

Re: Puukkoisku Italiassa: Somalimies puukotti pientä lasta ja neljää naista bussissa

Viesti Kirjoittaja aavikkoralli »

Naisena on tietysti helppo olla mamutuksen puolella, eihän kukaan oleta että nainen koskaan puolustaisi ketään missään väkivaltatilanteessa :roll: helppoa olla suvakki ja toivoa vain, että eihän se Muhammed minulle mitään... :roll:
Voi että, mihin kuntoon Suomenkin olette saaneet.

Vastaa Viestiin