Sivu 1/1

Kansanedustaja Elina Valtosen veroparatiisitilit

Lähetetty: Ma Loka 04, 2021 11:27 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9 ... 71022d70ce
Kansanedustaja Elina Valtosella ollut yli 100 000 euron arvoinen talletus veroparatiisissa – näin hän perustelee

Elina Valtosen (kok) mukaan tili oli olemassa siksi, että se oli hänen työssään Lontoossa yleinen käytäntö.
Elina Valtonen korostaa, että hän on maksanut tarvittavat verot ja muut maksut Suomeen ja Britanniaan.

Kansanedustaja Elina Valtonen (kok) kertoo Twitterissä, että hänellä on ollut useiden vuosien ajan pankkitili Jerseyn saarella. Hän perustelee tilin olemassaoloa sillä, että hän oli töissä ulkomailla, ja sitä tarvittiin palkanmaksuun.

Helsingin Sanomat uutisoi maanantai-iltana, että lehden haltuun saaman dokumentin mukaan Valtosella oli vielä ainakin huhtikuussa 2014 yhteensä 93 597 puntaa eli yli 100 000 euroa Natwest-pankin konttorissa. Se sijaitsee veroparatiisisaarena tunnetulla Jerseyn saarella.

Valtonen on kertonut HS:lle, että hänellä oli tili Jerseyn saarella, koska hänen brittiläinen työnantajansa halusi ulkomaalaisilla työntekijöillä olevan sellaisen.

Valtonen avaa tilannetta myös Twitterissä.

– Natwest-pankkitililtäni ei ole tehty sijoituksia, vaan se on toiminut koko olemassaolonsa ajan käyttötilinä, Valtonen kirjoittaa Twitterissä.

Hän kertoo työskennelleensä vuosina 2007–2012 Royal Bank of Scotland -pankkikonsernissa (RBS) Lontoossa asiantuntija- ja johtotehtävissä. Valtosen mukaan hänellä oli työhön liittyen tili konsernin Natwest-pankissa vuosina 2007–2015.

Valtonen kertoo HS:lle, että muutettuaan Suomeen hän siirsi rahat ajan myötä suomalaiselle pankkitilille. Valtonen aloitti kokoomuksen kansanedustajana 2014.

Verohelpotusta ulkomaalaisille työntekijöille

Valtosen mukaan yleinen käytäntö oli, että pankki maksoi ulkomaalaisille työntekijöille palkan Natwestin tilille Jerseyn saarelle. Palkanmaksun jälkeen veroilmoituksella Britanniaan selvitettiin lopullinen pidätysprosentti.

Syynä käytäntöön oli Valtosen mukaan se, että ulkomaalaiset työntekijät saivat verohelpotusta niiltä päiviltä, kun ei työskennellyt Isossa-Britanniassa.

Talletus tai sijoitus Jerseyllä ei ole rikos. Epäilyttäväksi asian tekee se, että kyse on veroparatiisisaaresta, jollaiselle on tyypillisistä tallettaa rahaa hämäriä liiketoimia tai veronkiertoa varten.

Valtonen kirjoittaa, että käytäntö ei ole laiton ja hän ei ole tehnyt mitään laitonta.

– Minulla ei myöskään ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa siihen, miten pankkijärjestelyni on toteutettu. Olen itse vastannut verotuksesta ja tehnyt veroilmoitukset vuosittain lain mukaan, Valtonen kirjoittaa.

Hänen mukaansa myös Suomessa on samantyyppinen käytäntö antaa verohelpotuksia ulkomaalaisille asiantuntijoille, mutta henkilö saa helpotuksen suoraan palkkaverotuksessa.

– Briteissä ja työnantajani käytäntö oli tuolloin tämä, enkä pidä sitä viisaana. On paljon läpinäkyvämpää tehdä ulkomaisten asiantuntijoiden verokannustin suoraan verojärjestelmään, siten kuin Suomessa on toimittu.

Veroparatiisit ovat olleet jälleen otsikoissa, koska kansainvälisen toimittajajärjestön jäsenet julkaisivat maanantaina tietoja neljästätoista veroparatiisipalveluita myyvästä yhtiöstä.

Suomalaismedioista Yle on ollut mukana näiden Pandoran papereiden selvitystyössä. HS:n paljastus ei kuitenkaan liity Pandoran papereihin.
Elina Valtonen korostaa, että hän on maksanut tarvittavat verot ja muut maksut Suomeen ja Britanniaan.

Pitäisikö siis uskoa, että kauppatieteilijä arvostetussa pankissa asiantuntijan virassa toimineena on siis säästänyt vuosittain 20 000€ löysää rahaa, jota ei ole kuitenkaan halunnut pistää tuottamaan sijoituksiin vaan pitänyt käyttötilinä käyttötiliä, jolle on siis kertynyt 5-vuodessa 100 000€ rahaa, jota ei kuitenkaan ole käyttänyt, vaikka kyseessä on ollut käyttötili?

:roll: :idea: :?:

Jännää, että asia tuotiin julki nyt, kun törkeän veropetoksen vanhenemisaika on 10v ja ottaen huomioon oikeuden, että verottajan hitauden niin tästä ei Elinalle voi tulla rikosoikeudellisia seuraamuksia, vaikka Elinan kertomus ei pitäisikään paikkaansa ja verot olisi jätetty maksamatta henkilökohtaista hyötyä tavoitellessa.. :roll:

Re: Kansanedustaja Elina Valtosen veroparatiisitilit

Lähetetty: Ti Loka 05, 2021 6:56 am
Kirjoittaja Eki-setä
Elina Valtosella, ent. Lepomäki, on vaan käynyt tuuri. Jo ilmeisen nuorella iällä hän osui rahakkaisiin tehtäviin pankkiin, joka ajatteli työntekijöidensä parasta. Palkan on täytynyt olla huomattavan hyvä, eikä sitä ole suostuttu maksamaan rahvaan suomalaispankin käyttötilille, vaan veroparatiisin eliittipankkiin.

Bildelbergin yms. vastaavissa kokoontumisissa Valtonen on epäilemättä saanut hyvin sijoitusvinkkejä pesämunalleen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0 ... cdc5326cb6

Ja eikös tällä henkilöllä ollut taannoin tavanomaista varakkaampi aviopuolisokin?

Re: Kansanedustaja Elina Valtosen veroparatiisitilit

Lähetetty: Ti Loka 05, 2021 7:54 am
Kirjoittaja Järki
Huomenta vaan.

Tuosta tilistä sen verran että.

Onko mainittu että tilillä olevat varat ovat juuri
niitä säästettyjä palkkoja pankkiri ajoilta?
Se että tili on perustettu silloin, kun hän on palvellut
pankkimaailmaa, ei varmaankaan tarkoita etteikö sitä voisi käyttää muutoin? Vaikka kertookin varoja siirretyn suomalisille tileille.

Eli vaikka vastatili jonkun osakevälittäjän tms.
Verkossa toimivan pankin arvo-osuustilille.
Sinne on tilitetty/kotiutettu tuottoja joistakin
Sijoituksista.
Se että siellä on sattunut olemaan rahaa juuri silloin kun on tutkittu, on sekin hyvää tuuria.
Emme tiedä onko ko summa pientä päiväkauppaa tekevän kauppiaan päivän budjetti joka on vapaa päivänä otettu tilille. Vai kenties ns. Osinkokevään kertyneet osingot omistuksista.
Sijoitus asunnon myyntituloa/vuokratuloa?
Mitä lie.

Toki parastahan se olisi kateelliselle kansalle että
Rahanpesu yms liittyisi vahvasti Kok. Poliitikon rahoihin.
Mulla ei niin väliä.
Mietin vaan
.

Re: Kansanedustaja Elina Valtosen veroparatiisitilit

Lähetetty: Ti Loka 05, 2021 8:33 am
Kirjoittaja TuskaistaTietoa
En kyllä ymmärrä kuka tuota äänestää, koska investointipankkiiirien edut ovat yhtenäisiä promillen etujen kanssa. Bilbeberg-sosialisti-salaseuralainen.

Re: Kansanedustaja Elina Valtosen veroparatiisitilit

Lähetetty: Ti Loka 05, 2021 8:35 am
Kirjoittaja Zipe
1981 syntyneellä Valtosella oli jo 3-kymppisenä johtotason pesti pankissa, jossa veroetukin ikäänkuin kuului asiaan. Miksi hän vaihtoi bisnesuran verovaroilla eleleväksi poliitikoksi, jonka työ kokkarina on vaatia suomalaisköyhiä yhä syvemmälle kyykkyyn ja jankata, että eu on parasta ikinä?

Mitähän sieltä Bilderbergissä on ohjeistettu? https://www.partisaani.com/news/enemies ... oikeuksia/

Re: Kansanedustaja Elina Valtosen veroparatiisitilit

Lähetetty: Ti Loka 05, 2021 8:49 am
Kirjoittaja riihitonttu
Elina Valtosella (silloisella Lepomäellä) on ollut siis tili siinä pankkiryhmässä, jossa hän työskenteli ja jota hänen työnantajansa suositteli.

Re: Kansanedustaja Elina Valtosen veroparatiisitilit

Lähetetty: Ti Loka 05, 2021 9:54 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
HS: Kansanedustaja Elina Valtosella oli 100 000 euron käyttötili Jersey-saarilla – kommentoi merkitystä: "Äänestäjäthän sen lopulta päättävät"

Valtosen mukaan pankin valitsi hänen entinen työnantajansa NatWest Bank. Hän kertoo lopettaneensa tilin. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Kansanedustaja Elina Valtonen (kok.) myöntää, että hänellä on ollut yli 100 000 euron arvoinen talletus brittiläisen pankin sivukonttorissa Jerseyn saarella.

Valtonen kertoo Ylelle, että hänellä ei ole ollut Jerseyn saarilla sijoitustoimintaa.

Helsingin Sanomien haltuunsa saaman dokumentin mukaan Elina Valtosella oli vielä ainakin huhtikuussa 2014 yhteensä 93 597 puntaa eli yli 100 000 euroa rahaa NatWest-pankin konttorissa Jerseyn saarilla.
– Minulla ei ollut Jerseyn saarilla sijoitustoimintaa eikä velkojakaan. Tili liittyy siihen, että kun Britteihin tulee ulkomainen asiantuntija tai johtaja, kuten silloin olin, silloin on oikeus saada verohelpotuksia.

Valtonen vertaa veroetua asiantuntijoihin, jotka saapuvat Suomeen. Suomessa he saavat verohelpotukset suoraan verotuksessa. Valtonen pitää Suomen järjestelmää huomattavasti selkeämpänä.
– Työnantaja on ottanut palkasta ennakonpidätyksen, mutta jälkikäteen on voinut hakea verohelpotusta niiltä päiviltä, kun on ollut esimerkiksi työmatkoilla ulkomailla, Valtonen sanoo.

Talletus tai sijoitus veroparatiisissa ei suoraan tarkoita mitään rikollista.

Valtonen kertoo lopettaneensa tilin. Hän oli töissä Britanniassa Royal Bank of Scotlandissa, pankin yrityspuolella. NatWest Bank on Royal Bank of Scotlandin kuluttajapankki.
– Olin siellä johtajana 2007–2012.

Valtonen sanoo, ettei tilistä ollut hänelle mitään taloudellista hyötyä ja hän sulki tilin palatessaan Suomeen, koska puntatilille ei ole enää käyttöä.

Helsingin Sanomien saama dokumentti ei ole peräisin niin sanotusta Pandoran paperit -tietovuodosta, vaan on siitä erillinen tapahtuma. Ylen tietojen mukaan suomalaisia poliitikkoja ei ole löytynyt vuodetuista Pandoran papereista.

Valtosen mukaan tapauksella ei ole yhteyttä Pandoran papereiden vuotoon eikä hänen mukaansa veronkiertoa ole tapahtunut. Hän ei ota kantaa siihen, olisiko asiasta pitänyt kertoa aiemmin. Tällainen tieto poliitikoista voi kuitenkin olla merkittävää.
– Äänestäjäthän sen lopulta päättävät, Valtonen sanoo.

Valtonen vihjaa, että hänellä on epäilys siitä, kuka tiedon on vuotanut.
Enemmän täällä: YLE
4.10.2021 19:12, Päivitetty 4.10. 19:20

Kateellinen kansa, joka syö petäjäistä leipää saa nyt nauraa räkättää vahingoniloista nauruaan; "siitäs sait saatana porvari". Mitään rikosta ei kuitenkaan ole tapahtunut - eikä edes mitään moraalisestikaan väärää.
Valtonen vihjaa, että hänellä on epäilys siitä, kuka tiedon on vuotanut.
Hmmm...?

Re: Kansanedustaja Elina Valtosen veroparatiisitilit

Lähetetty: Ti Loka 05, 2021 11:43 am
Kirjoittaja H.Moilanen
Doctor Lecter kirjoitti: Ti Loka 05, 2021 9:54 am Kateellinen kansa, joka syö petäjäistä leipää saa nyt nauraa räkättää vahingoniloista nauruaan; "siitäs sait saatana porvari". Mitään rikosta ei kuitenkaan ole tapahtunut - eikä edes mitään moraalisestikaan väärää.
Olen Elinan joskus maininnut omissa Murha.info-kirjoituksissani. Minua ei haittaisi, vaikka Elinan touhuista ei missään vaiheessa löydettäisi mitään laitonta, mutta valitettavasti ounastelen jotain muuta. Tässä yhteydessä täytyy tosin myös muistuttaa, että minähän olen esittänyt epäilyksiä todella monen eri poliitikon osalta. Jotain suhteitakin on politiikan maailmaan, joten ihan piposta en väitteitäni vetele.
Doctor Lecter kirjoitti: Ti Loka 05, 2021 9:54 am
Valtonen vihjaa, että hänellä on epäilys siitä, kuka tiedon on vuotanut.
Hmmm...?
Naiset vuotaa aina :lol: Keskimäärin kerran kuussa :lol:

Re: Kansanedustaja Elina Valtosen veroparatiisitilit

Lähetetty: Ke Loka 06, 2021 12:01 am
Kirjoittaja Mukava valkku
En ihan heti keksi mitään outoa siinä, että Britanniassa työskentelevä saa palkkansa brittiläiselle pankkitilille.

Re: Kansanedustaja Elina Valtosen veroparatiisitilit

Lähetetty: Ke Loka 06, 2021 3:34 am
Kirjoittaja Solttuetsivä
Mikä tässä on uutisaihe.
Henkilöllä on tili pankissa jossa itse työskentelee.

Tuohon aikaan useilla Iso-Britanniassa työskenneellä ulkomaalaisella oli samanlainen tili Jerseyssä.
Tuolloin oli verotus sellainen että ulkomaalaisen tarvi maksaa veroja vain niiltä päiviltä kun oli fyysisesti Iso-Britaniniassa.
Eli ei tarvinnut maksaa veroja niiltä päiviltä kun työskenteli vaikka etänä Iso_britannian ulkopuolella.

Näin se oli ainakin muistaakseni silloin.
Korjatkaa toki jos olen väärässä tai muistan väärin.

Re: Kansanedustaja Elina Valtosen veroparatiisitilit

Lähetetty: La Loka 09, 2021 11:06 am
Kirjoittaja Likeavirgin
Solttuetsivä kirjoitti: Ke Loka 06, 2021 3:34 am Mikä tässä on uutisaihe.
Henkilöllä on tili pankissa jossa itse työskentelee.

Tuohon aikaan useilla Iso-Britanniassa työskenneellä ulkomaalaisella oli samanlainen tili Jerseyssä.
Tuolloin oli verotus sellainen että ulkomaalaisen tarvi maksaa veroja vain niiltä päiviltä kun oli fyysisesti Iso-Britaniniassa.
Eli ei tarvinnut maksaa veroja niiltä päiviltä kun työskenteli vaikka etänä Iso_britannian ulkopuolella.

Näin se oli ainakin muistaakseni silloin.
Korjatkaa toki jos olen väärässä tai muistan väärin.
Onko tuo ihan normaalia pankin asiantuntijoiden keskuudessa, että heillä on veroparatiisissa käyttötili, jolta löytyy yli 100 000€ rahaa?

Eikö normaalisti toimiva pankkihenkilö sijoittaisi rahansa kasvamaan korkoa sen sijaan, että inflaatio syö niistä kokoajan käyttötilillä?

Vai miksi pankit kehottavat ihmisiä sijoittamaan rahojaan rahastoihin yms.. varmoihin sijoituksiin? Onko kyseessä huijaus vai mistä on kyse?

Re: Kansanedustaja Elina Valtosen veroparatiisitilit

Lähetetty: La Loka 09, 2021 2:59 pm
Kirjoittaja Solttuetsivä
Isoilla tuloilla 100 000 on se käyttövara. Pieni "hätävara" pahan päivän varalle.
Muut on varmaankin sijoitettuna.

Ei tuo kovin ihmeellinen summa ole jos ajattelee, että jollakin on kahden palkan verran
hätävarana käyttötilillä.
En tiedä paljonko Valtosen kuukausipalkka oli silloin mutta uskoisin että tuon verran. (50 000-100 000/kk)

Re: Kansanedustaja Elina Valtosen veroparatiisitilit

Lähetetty: Su Loka 10, 2021 10:26 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
Solttuetsivä kirjoitti: La Loka 09, 2021 2:59 pm Isoilla tuloilla 100 000 on se käyttövara. Pieni "hätävara" pahan päivän varalle.
Muut on varmaankin sijoitettuna.

Ei tuo kovin ihmeellinen summa ole jos ajattelee, että jollakin on kahden palkan verran
hätävarana käyttötilillä.
En tiedä paljonko Valtosen kuukausipalkka oli silloin mutta uskoisin että tuon verran. (50 000-100 000/kk)
Miksi uskoisit Valtosen kuukausipalkan olleen tuon verran? 5v aikana tuollainen palkka tarkoittasi sellaisia 6-7 miljoonan tuloja. Mutta Elina tuli Suomeen kansanedustajaksi 6000€ palkkiolla :mrgreen:

*poistettu lautamiestekstiä*t:mode