Mistä Ulvila-osion hysteerinen vimmaisuus saa voimansa?
Lähetetty: Ti Loka 05, 2021 12:18 pm
Mietin osin tätä jo eilen ja meinasin perustaa saman ketjun. Eli mistä tuo loputon energia vääntää loputtomasti samoja asioita aamusta iltaan samojen nimimerkkien taholta, tarvittaessa suuttua, uhkailla, oikein juontaa?
Kuvakaappaus ja osioiden viestien määrä eilen:
Ne hieman värittömät kananaakat sitten istuvat yleensä kiltisti murha.info-laudalla, mielipiteitään Ulvila-asioista tänne aktiivisesti munien ja räksyttävät vasta luvan ja sopivan kohteen saatuaan. Eivät ainakaan ikinä ole eri mieltä Kuningasnaakan kanssa. Melko hellyttävää.
Joskus olen ihan mielenkiinnosta kokeillut kirjoittaa edes lievästi negatiivisesti Ulvila-osion missä tahansa ketjussa ja vastaus tulee erittäin nopeasti. Missään muussa asiakokonaisuudessa, edes yksittäisessä ketjussa ei ole näin. Mistä ihmeestä tuo hysteerisyydeltä vaikuttava vimmaisuus oikein kumpuaa?
Osa ilmeisesti oikeasti kuvittelee Anneli Auerin olevan syytön miehensä Jukka Lahden murhaan? Ettei olisi hakannut tätä teräaseella niin kauan, että raivo ja voimat loppuivat ja että tekijä oikeasti joku ulkopuolinen?
Nimimerkki awan havaintoa vahvistaa Aarnio-osion kirjoittajat, sinne on tapahtunut lievää aivo- ja vimmavuotoa Ulvila-osiosta. Luulisi tulevan vähän jo likainen olo, kun ei enää käytäkään kaikkea energiaansa Annelin valkopesemiseen?
Tosin, tuo valkopesu on jo kauan toiminut itseään vastaan, saa Annelin näyttämään vain syyllisemmältä ja auttaa myös nuoremmat sukupolvet saamaan tietoa tästä raakalaismaisesta murhasta.

Voi miettiä myös koko "ulvilakuoron" vimmaisuutta, mitä tietysti johtaa itseään akateemiseksi ja kokeneeksi ammattilaiseksi useaan otteeseen ylistänyt Kuningasnaakka yksiönsä ovelta. Kaikki "väärinajattelijat" kyseenalaistetaan välittömästi. Ei missään muussa aiheessa samaa.awa kirjoitti: Ma Loka 04, 2021 9:56 pm Täällä tuntuu olevan kova vimma kyseenalaistaa asiantuntijoiden lausuntoja.