Sivu 1/1
MV-lehti (huhu) "Viisi mustaa miestä raiskasi ja tappoi thaihierojan Vaasassa"
Lähetetty: Su Loka 10, 2021 3:45 am
Kirjoittaja Karl-Erik Törppö
Yleensä tämä palsta on tehokas selvittämään asioita, joten linkkaan tämän keisin tänne, jos jotkut onnistuisi kaivamaan lisätietoa.
"UMV-Lehteen on otettu yhteyttä tänään järkyttävän huhun levitessä Vaasasta. Mikäli Suomessa asuvien thaimaalaisten yhteisössä leviävät tiedot pitää paikkaansa, kaupungissa on tapahtunut erittäin raaka thaimaalaisen naishierojan joukkoraiskaus ja murha.
Kun asiakaspalvelu oli alkanut, toinen vuoroaan odottaneista miehistä oli päästänyt asuntoon sisään kolme ulkomaalaistaustaista miestä lisää. Tilanne oli johtanut joukkoraiskaukseen ja ryöstöön sekä kohtalokkaaksi johtaneeseen pahoinpitelyyn.
Seksuaalista väkivaltaa kokenut nainen oli kiidätetty Vaasasta sairaalaan Tampereelle, mutta tyttö oli menehtynyt varhain tänään torstaina aamulla saamiinsa vammoihin. Poliisin kerrotaan ottaneen kiinni osan joukkoraiskaukseen ja kuoleman aiheuttamiseen osallistuneista miehistä.
PÄIVITYS, 8.10.2021
UMV-Lehden toimitukseen otettiin yhteyttä ja toimitettiin lisätietoja sekä vahvistettiin, että järkyttävä tapaus on totta. Epäillyistä tekijöistä liikkuu kuitenkin kahdenlaista tietoa. Alla kokonaisuudessaan UMV-Lehdelle lähetetyt lisätiedot:
”Näin UMV-lehden uutisen Vaasan tragediasta. Kysyin luotettavalta thaimaalaiselta taholta asiasta. Huhu tosiaan kiertää thai-yhteisössä, mutta tapahtunut on valitettavasti 100% todenperäinen, kuten UM-lehden uutisessa kerrotaan. Faktaa:
surmattu thainainen on asunut vakituisesti Tampereella
hän oli mennyt työhön hieromaan Vaasaan 1.10.
ei tarkkaa tietoa milloin väkivallanteot olivat tapahtuneet, nainen oli kuollut 6.10.2021
Sitten epävarmempaa: Thaimaalainen lähteeni kertoi, että kaikki viisi tekijää olivat valkoisia kantasuomalaisia. Valvontakameran kuvassa, jonka olen saanut, (ilmeisesti kuva peräisin tuulikaapissa olleesta valvontakamerasta) on kaksi noin 30-40 vuotiasta kantasuomalaista miestä. Siitä minulla ei ole varmaa tietoa mistä nämä otettu ja keitä kuvissa on ja liittyvätkö he tapahtumiin millään tavalla.
Poliisi vaikenee, ja ilmeisesti tutkinnallisista syistä eivät kerro julkisuuteen vielä mitään ennen kuin juttu on siinä mielessä valmis.”
https://mvlehti.net/2021/10/07/vahvista ... -vaasassa/
Lisättu linkki ja korjattu ja lyhennetty lainausta.
Re: MV-lehti (huhu) "Viisi mustaa miestä raiskasi ja tappoi thaihierojan Vaasassa"
Lähetetty: Su Loka 10, 2021 6:12 am
Kirjoittaja meitzi
Karl-Erik Törppö kirjoitti: Su Loka 10, 2021 3:45 amThaimaalainen lähteeni kertoi, että kaikki viisi tekijää olivat valkoisia kantasuomalaisia. Valvontakameran kuvassa, jonka olen saanut, (ilmeisesti kuva peräisin tuulikaapissa olleesta valvontakamerasta) on kaksi noin 30-40 vuotiasta kantasuomalaista miestä
Hassun otsikon pistit
Re: MV-lehti (huhu) "Viisi mustaa miestä raiskasi ja tappoi thaihierojan Vaasassa"
Lähetetty: Su Loka 10, 2021 9:16 am
Kirjoittaja Calabash
palokirves kirjoitti: Su Loka 10, 2021 9:06 am
Kuulin huhua, että MV-lehti on ryssän propagandatorvi Suomessa.
Kuuluu mahdollisesti kudelmaan, mutta saattaa Vaasassa silti olla jokin rikos tapahtunut. Ihmettelen vain, missä on poliisitiedote.
Tuolta sivulta aukeaa PDF, jossa on MV-lehden jutuista asiallista tutkimusta.
https://www.theseus.fi/handle/10024/141746
Re: MV-lehti (huhu) "Viisi mustaa miestä raiskasi ja tappoi thaihierojan Vaasassa"
Lähetetty: Su Loka 10, 2021 9:45 am
Kirjoittaja Mukava valkku
Mikäli kantasuomalaiset ovat syyllistyneet kerrottuun kulttuuriseen omimiseen, jutun pitäisi jo olla valtamedian kilikkiotsikoissa.
Re: MV-lehti (huhu) "Viisi mustaa miestä raiskasi ja tappoi thaihierojan Vaasassa"
Lähetetty: Su Loka 10, 2021 10:05 am
Kirjoittaja murha.infon tiimi
MV - lehdelle on oma ketju:
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... 11&t=20597
Tästä henkirikoksesta aloitettiin jo eilen yksi huhuketju, mutta se poistettiin koska lihaa ei luiden päälle tästä sitten löytynyt.
Laittakaa mv-lehtijutut sitä koskevaan ketjuun.
Tämä ketju on tälle henkirikokselle tai sen olemattomuudelle.
Ketju todennäköisesti poistetaan, jos käy ilmi että kyseessä on uutisankka tai fake news.
Re: MV-lehti (huhu) "Viisi mustaa miestä raiskasi ja tappoi thaihierojan Vaasassa"
Lähetetty: Su Loka 10, 2021 10:20 am
Kirjoittaja Asiallinen
Ehkä tälläisiä uutisia ei kannata uutisoida kuin vasta sitten kun on jotain oikeasti varmaa faktaa.
Joku taso on hyvä pitää, ettei pelkän huhun perusteella ole ketjuja. Yleisesti. Hyvä ymmärtää, että perättömät huhut voivat aiheuttaa olemassaolollaan jopa kokonaan uuden rikoksen.

Re: MV-lehti (huhu) "Viisi mustaa miestä raiskasi ja tappoi thaihierojan Vaasassa"
Lähetetty: Su Loka 10, 2021 10:23 am
Kirjoittaja damfin
Jos tuo olisi totta, niin luulisi tuosta jo valtamedioidenkin uutisoivan isoilla otsikoilla, varsinkin tuon "lisävahvistuksen" jälkeen...
”Näin UMV-lehden uutisen Vaasan tragediasta. Kysyin luotettavalta thaimaalaiselta taholta asiasta. Huhu tosiaan kiertää thai-yhteisössä, mutta tapahtunut on valitettavasti 100% todenperäinen, kuten UM-lehden uutisessa kerrotaan. Faktaa:
surmattu thainainen on asunut vakituisesti Tampereella
hän oli mennyt työhön hieromaan Vaasaan 1.10.
ei tarkkaa tietoa milloin väkivallanteot olivat tapahtuneet, nainen oli kuollut 6.10.2021
Sitten epävarmempaa: Thaimaalainen lähteeni kertoi, että kaikki viisi tekijää olivat valkoisia kantasuomalaisia. Valvontakameran kuvassa, jonka olen saanut, (ilmeisesti kuva peräisin tuulikaapissa olleesta valvontakamerasta) on kaksi noin 30-40 vuotiasta kantasuomalaista miestä. Siitä minulla ei ole varmaa tietoa mistä nämä otettu ja keitä kuvissa on ja liittyvätkö he tapahtumiin millään tavalla.
Poliisi vaikenee, ja ilmeisesti tutkinnallisista syistä eivät kerro julkisuuteen vielä mitään ennen kuin juttu on siinä mielessä valmis.”
Itse kyllä veikkaan että joko likeavirgin tai annaanna on lähettänyt umv:lle tuon "lisäselvityksen" jonka on omasta päästään runoillut omaan tuttuun tyyliinsä.
Re: MV-lehti (huhu) "Viisi mustaa miestä raiskasi ja tappoi thaihierojan Vaasassa"
Lähetetty: Su Loka 10, 2021 11:18 am
Kirjoittaja URSA
Kuinka joku thaimaalainen erottaisi suttuisen valvontakamerakuvan perusteella, etteivät miehet olisi olleet esim. venäläisiä, virolaisia tai ruotsalaisia? Lisäselvitys ainakin haiskahtaa silakalle.
Toimintatapa jossa yksi pääsee naisen luokse ja päästää loput ovesta sisälle on tuttu monesta maahanmuuttajien tekemästä joukkoraiskauksesta mm. Ruotsinlaivoilla. Se on uskottavin yksityiskohta huhussa, koska thaimaalaiset tuskin keksisivät sitä. Joko joku levittää thaimaalaisille keksittyä juttua tahallaan, tai sitten käyttää jonkun naisen kuolemantapausta törkeästi hyväksi levittääkseen valheita, tai rikos on todella tapahtunut. Siinä ei ole mitään uutta, ettei poliisi tiedota kiusallisista rikoksista.
Ainoa mikä voisi tässä vaiheessa tukea huhua olisi, jos jossakin lehdessä olisi sopivan ikäisen thaimaalaisen naisen kuolinilmoitus ja kuolinpäivä täsmäisi, mutta onko maahanmuuttajilla edes tapana laittaa kuolinilmoituksia suomalaislehtiin.
Re: MV-lehti (huhu) "Viisi mustaa miestä raiskasi ja tappoi thaihierojan Vaasassa"
Lähetetty: Su Loka 10, 2021 11:29 am
Kirjoittaja loikkari
Tällaista tapausta ei liene tapahtunut Suomi24 ja UMV lehden "huhuista" huolimatta. Itsekin valitettavasti tartuin tähän tutkimatta asiaa sen kummemin kun sen eräästä thaimaa-aiheisesta foorumista luin. Kyselin asiaa täällä ja kukaan ei vastannut kyselyyn, poliisin sivuilla ei ollut mitään asiaan liittyvää lokakuun alussa tapahtuneeksi, thai-yhteisö Suomessa ei ollut asiasta kuullut joten kyseessä siis todellakin perätön huhu. Thaikut on yleensä verkostojensa kautta hyvin nopeasti tietoisia Suomen tapahtumista, jos asia thaikkuja koskettaa.
Re: MV-lehti (huhu) "Viisi mustaa miestä raiskasi ja tappoi thaihierojan Vaasassa"
Lähetetty: Su Loka 10, 2021 11:41 am
Kirjoittaja URSA
Sitten koko juttu on ainakin sepitetty, jos thaimaalaisten joukossa ei edes todellisuudessa leviä tuota huhua.
Re: MV-lehti (huhu) "Viisi mustaa miestä raiskasi ja tappoi thaihierojan Vaasassa"
Lähetetty: Su Loka 10, 2021 11:50 am
Kirjoittaja palokirves
damfin kirjoitti: Su Loka 10, 2021 10:23 am
Itse kyllä veikkaan että joko likeavirgin tai annaanna on lähettänyt umv:lle tuon "lisäselvityksen" jonka on omasta päästään runoillut omaan tuttuun tyyliinsä.
Alkuperäisen huhun liikkeelle laittaja lienee joku oman elämänsä Jammu, holmesin haamu, tai Anus Putkonen.
Re: MV-lehti (huhu) "Viisi mustaa miestä raiskasi ja tappoi thaihierojan Vaasassa"
Lähetetty: Su Loka 10, 2021 1:29 pm
Kirjoittaja damfin
URSA kirjoitti: Su Loka 10, 2021 11:41 am
Sitten koko juttu on ainakin sepitetty, jos thaimaalaisten joukossa ei edes todellisuudessa leviä tuota huhua.
Kyllähän tuo melko todennäköisesti on sepitetty juttu kaiken kaikkiaan, tuota silakoitua "lisäselvitystä" myöten.
Mutta jos tuo ihan alkuperäinen muoto pitäisi paikkansa, niin voin kuvitella eräiden silakoiden tuskastumisen kun joutuisivat pohtimaan että joko nuo matutkin siirtyvät thai-naisiin, eikö heillekään enää kelpaa aidot suomalaiset siiderivalaat
