Sivu 1/2

Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ma Loka 11, 2021 9:32 pm
Kirjoittaja Lazba
Eikö näiden tuomittujen nimiä julkaistakaan?
Ihan sairasta touhua.

Oikeus on tuominnut vuonna 1963 syntyneen miehen 6-vuotiaan poikansa pahoinpitelystä.

Isä oli muun muassa lyönyt ja kuristanut poikaansa kurkusta niin kovaa, että tämä kertoi ”silmien meinanneen mennä pois”.

Tekojen taustalla oli katkera huoltajuuskiista, jonka aikana isä oli vienyt perheen kaksi poikaa ”kesälomalle” lasten äidille kertomatta.

Väkivaltatilanteita oli lapsen mukaan useita. Poika kertoi, että isä löi vain häntä, koska hän nauroi.

Lapsi laski alleen
Teot paljastuivat, kun äiti sai 6-vuotiaan ja tämän kolme vuotta vanhemman isoveljen takaisin luokseen. Äiti oli viemässä poikia HopLopiin, kun nuorimmainen uskoutui hänelle tapahtuneesta.

Isoveli vahvisti, mitä pikkuveljelle oli tehty. Isä oli hermostunut, kun poika oli nauranut ja hyppinyt sängyllä. Hän oli nostanut lapsen kuristusotteella sängystä ja vetänyt tämän perässään keittiöön.

Isoveli kertoi, että isä oli käskenyt häntä laittamaan keittiön oven kiinni. Hän oli kuitenkin jäänyt kurkkimaan ja nähnyt ikkunasta, mitä keittiössä oli tapahtunut.

Isä oli jatkanut kuristamista ja lyönyt pikkuveljeä useita kertoja selkään niin että tämä oli lopulta laskenut alleen ja nukahtanut lattialle.


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/519f ... 34a7d1b31b

Re: Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ma Loka 11, 2021 9:36 pm
Kirjoittaja El-Reino
Taas näitä sairaita, mistä helvetistä näitä sikiää?? Ojan reunalle ja kuulaa. Oikeuslaitoksen tietäen tuomio naurettava!

Re: Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ma Loka 11, 2021 9:43 pm
Kirjoittaja Kelju-k
Ohessa lapsen piirtämä kuva artikkelista.

Ihan vaan kysäisen että lukeeko tuossa punaisen palleron vasemmalla puolella kuvan reunassa "Arabia" ja jotain "nen poikansa osa puhua arabia"? ja jotain "...kya"?

Oliko isä siis pahoinpidellyt poikaansa siksi ettei osaa puhua arabiaa?

Selittänee miksi nimiä piilotellaan.

Re: Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ma Loka 11, 2021 9:49 pm
Kirjoittaja viinitty
Hyi helvetti kun menee noi piirrokset sieluun.

Eli siis aiemmin tuomittu kahdesti lasten äidin pahoinpitelystä, josta tuorein tuomio 2kk ehdollista muutettiin 60h yhdyskuntapalveluksi ja nyt sitten komeat 4kk ehdotonta(aikaisempien vuoksi ei mennyt ehdollisena). Käy siis kääntymässä.

Mies syytti lasten äitiä siitä, että haluaa lasten huoltajuuden itselleen ja on "tulkinnut omalla tavallaan" lasten kertomuksia ja piirroksia, jotka kuitenkin viranomaisten jne. mukaan ovat olleet johdonmukaisia ja yhteneväisiä siinä määrin, kuin tuon ikäisellä voi olla. Lapsi on myös alkanut kuristamaan tapahtuman jälkeen päiväkotikavereitaan, joten oireiluakin on ollut.

Edit: Nimiä ei näissä ole ikinä taidettu julkaista uhrin henkilöllisyyden suojelemiseksi, joten mitään suojaväriöyhötystä tästä on turha alkaa tekemään.

Re: Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ma Loka 11, 2021 9:54 pm
Kirjoittaja poikani
Kelju-k kirjoitti: Ma Loka 11, 2021 9:43 pmIhan vaan kysäisen että lukeeko tuossa punaisen palleron vasemmalla puolella kuvan reunassa "Arabia" ja jotain "nen poikansa osa puhua arabia"? ja jotain "...kya"?
Kovasti näyttäisi siltä.

Re: Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ma Loka 11, 2021 10:32 pm
Kirjoittaja URSA
Lasten vieminen ilman äidin lupaa "kesälomalle" kesken huoltajuuskiistan kuulostaa siltä että lapset on viety ulkomaille tapaamaan muuta sukua. Myös lapsen rankaiseminen nauramisesta kuulostaa muulta kulttuurilta. Onneksi lapsi uskalsi kertoa tapahtumista. Siinä se taas nähtiin kuinka lapsirakkaita maahanmuuttajat todellisuudessa ovat.

Re: Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ma Loka 11, 2021 11:01 pm
Kirjoittaja jukuripää
Jessus, millaista paskaa elämää ja kohtelua lapset joutuvat kestämään.

Isäkuvatusta pitäisi kaiken oikeuden ja kohtuuden nimissä päivittäin kuristaa ihan maailman tappiin saakka sen verran, että joka kerralla silmät tuntuisivat tippuvan päästä.

Re: Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ma Loka 11, 2021 11:47 pm
Kirjoittaja AutumnForever
Kukahan nuo Oggy ja torakat-ohjelman hahmot on piirtänyt? Tosin eipä sillä väliä. Ehkä isompi lapsi.

Re: Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ti Loka 12, 2021 12:58 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Taas muutettiin tuo 4 kk ehdonta. Nyt langetettu ehdoton tuomio muutettiin vastaavasti 120 tunnin yhdyskuntapalveluksi. Näin on kovat nuo rangaistukset! :twisted:

Re: Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ti Loka 12, 2021 1:07 am
Kirjoittaja meitzi
Käsin kirjoitettuihin teksteihin en ottaisi mitään kantaa, koska käsialat ja vaikka vitun mitä. Siitä lähtien, että on voinut myös olla äärimmäisen tuohtunut siitä, että kuvat on kuin arabiaa tulkkaisi.

Mutta suojaväri kyllä selittäisi silti taas sen, että miksi ei oikeita seurauksia tule. Se on tapana.

Re: Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ti Loka 12, 2021 5:58 pm
Kirjoittaja jukuripää
meitzi kirjoitti: Ti Loka 12, 2021 1:07 am Käsin kirjoitettuihin teksteihin en ottaisi mitään kantaa, koska käsialat ja vaikka vitun mitä. Siitä lähtien, että on voinut myös olla äärimmäisen tuohtunut siitä, että kuvat on kuin arabiaa tulkkaisi.

Mutta suojaväri kyllä selittäisi silti taas sen, että miksi ei oikeita seurauksia tule. Se on tapana.
Tuomioistuimissa olisi kyllä lopetettava tuo suvaitsevaisuusalennus rikollisille. Lapsi on lapsi, ja taatusti tulee traumoja ja henkisiä vaurioita, vaikka isä olisikin suojavärillinen muslimi. Yhdenvertaisuus kantaväestön rangaistuksiin nähden ei oikein toteudu.

Re: Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ti Loka 12, 2021 10:26 pm
Kirjoittaja viinitty
AutumnForever kirjoitti: Ma Loka 11, 2021 11:47 pm Kukahan nuo Oggy ja torakat-ohjelman hahmot on piirtänyt? Tosin eipä sillä väliä. Ehkä isompi lapsi.
Veikkaisin poliisia toiseksi "taiteilijaksi" tyylillä "hei oon kuullut että tykkäisit piirtämisestä, mitä jos mä alotan niin jatka sä" blaablaablaa. Noin siis niinkuin pähkinänkuoressä. Alotetaan siis keskustelu lapsen kanssa ja Oggi ja torakat on saattanut olla lapsellekin tuttu ohjelma, joten yhteyden saaminen lapseen sujuu helpommin.

Vaikea selittää, mutta olen itse noita piirustusleikkejä tehnyt huostattujen lasten kanssa. Ei mitenkään mukava tilanne kun lapsi alkaa piirtämään ja kertomaan.

Re: Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ti Loka 12, 2021 10:28 pm
Kirjoittaja meitzi
jukuripää kirjoitti: Ti Loka 12, 2021 5:58 pmTuomioistuimissa olisi kyllä lopetettava tuo suvaitsevaisuusalennus rikollisille. Lapsi on lapsi, ja taatusti tulee traumoja ja henkisiä vaurioita, vaikka isä olisikin suojavärillinen muslimi. Yhdenvertaisuus kantaväestön rangaistuksiin nähden ei oikein toteudu.
Mua jotenkin tökkii ajatus puhua juuri suvaitsevaisuusalennuksesta. Kun uhria ei kohdella tasavertaisesti muihin nähden siksi, että olisi ikään kuin oma syy, että on tekemisissä kaikenlaisten kulttuurilähettiläiden kanssa, ihan jo silloinkin kun on syntynyt sellaisen perheeseen, niin käsitys sanasta suvaitsevainen on hieman ristiriitainen. En oikein hyväksy vastaavaa silloinkaan, kun kyse ei ole omista lapsista, mutta oikeuslaitos näköjään pitää uhrin toimintaa raskauttavana tekijänä, ja siksi kulttuurilähettiläs ei olisi samalla tapaa syyllistynyt asioihin.

Re: Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ke Loka 13, 2021 5:26 am
Kirjoittaja jekkumaisteri
El-Reino kirjoitti: Ma Loka 11, 2021 9:36 pm Taas näitä sairaita, mistä helvetistä näitä sikiää?? Ojan reunalle ja kuulaa. Oikeuslaitoksen tietäen tuomio naurettava!
Samaa mietin,että mistä näitä sairaita saastaisia petoja löytyy. Nappi otsaan ja ojan pohjalle tuollaiset kuuluu.

Re: Isä kuristi ja löi pikkupoikaansa – ahdistunut lapsi piirsi teot paperille

Lähetetty: Ke Loka 13, 2021 8:10 am
Kirjoittaja Villeri
Eiköhän tuo teksti arabia ole aika selvä viittaus siitä, että kyseessä on kehitysmaamuslimi.