Sivu 1/1

Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Ei syytteitä

Lähetetty: Ke Loka 21, 2020 8:35 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
https://yle.fi/uutiset/3-11604954

Lännen Media: Poliisi tutkii Kiuruveden koronakuolemia taloudellisen hyödyn tavoitteluun liittyvinä laiminlyönteinä

Kiuruvetisen hoivakoti Kalliosydämen asukkaista 12 menehtyi keväällä, kun koronavirus pääsi leviämään hoivakodissa.

21.10. 07:16

Poliisi tutkii, pääsikö koronavirus leviämään Kiuruveden Kalliosydän-hoivakodissa taloudellisen hyödyn tavoitteluun liittyvien laiminlyöntien vuoksi, kertoo Lännen Media.

Lännen Media kertoo, että taloudellinen hyöty voisi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi toimintaan osoitettuja puutteellisia resursseja. Asiaa tutkii Itä-Suomen poliisilaitoksen talousrikosyksikkö.

Poliisi aloitti toukokuussa esitutkinnan hoivakoti Kalliosydämen koronakuolemista. Koronavirus levisi keväällä 30-paikkaisessa hoivakodissa, jonka asukkaista 12 menehtyi.

Yle kertoi tuolloin, että esitutkinnassa epäiltyjä rikosnimikkeitä ovat muun muassa työturvallisuusrikos, virkavelvollisuuden rikkominen ja väärän todistuksen antaminen viranomaiselle. Lisäksi tutkinnassa oli jo tuolloin useita kuoleman- ja vammantuottamuksia sekä vaaran aiheuttamisia.

Poliisi kertoi toukokuussa, että rikosnimikkeet voivat tarkentua tutkinnan edetessä.

Hoivakoti oli alun perin hoiva-alan yhtiö Attendon, mutta Ylä-Savon sote-kuntayhtymä otti siitä pysyvän toimintavastuun huhtikuun alkupuolella. Tällä haluttiin turvata hauraiden asukkaiden riittävä hoito vaikeassa koronavirustilanteessa.

Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist sanoo Lännen Medialle, ettei hänellä ei ole tiedossa seikkoja, joiden perusteella Attendo olisi voinut saada taloudellista hyötyä tapauksessa.

Otsikko päivitetty
-NILS-

Re: Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Poliisi tutkii, hakiko Attendo taloushyötyä

Lähetetty: Pe Loka 22, 2021 9:33 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Itä-Suomen poliisilaitoksella esitutkinnassa ollut Kiuruveden Kallionsydämen asumisyksikköön ja COVID19 -pandemiaan liittyvä esitutkinta on valmistunut. Esitutkintakokonaisuus siirretään syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjäalueelle.

Itä-Suomen aluehallintovirasto teki 6.5.2020 tutkintapyynnön Itä-Suomen poliisilaitokselle Kallionsydämen asumisyksiköstä ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän edustajien menettelystä. Esiselvityksen jälkeen poliisi päätti käynnistää esitutkinnan. Laaja esitutkintakokonaisuus tehtiin esitutkintalain 5 luvussa määritellyllä tavalla tiiviissä yhteistyössä syyttäjän kanssa.

Esitutkinnassa tutkittiin, noudattiko Kallionsydämen asumisyksikön toiminta tapahtuma-aikaan voimassa olleita COVID19 -pandemiaan liittyneitä ohjeita ja määräyksiä, toteutuivatko työturvallisuuslainsäädännössä määritellyt työnantajan vastuut ja velvollisuudet sekä aiheuttivatko mahdolliset laiminlyönnit Kallionsydämen asumisyksikön asukkaille ja henkilökunnalle hengen ja terveyden vaaraa. Esitutkinnassa selvitettiin myös Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän Kallionsydämen asumisyksikköön liittyviä vastuita ja velvollisuuksia sekä niiden toteutumista.

Epäilty työturvallisuusrikos, virkavelvollisuuden rikkominen, kuolemantuottamus, vamman tuottamus ja vaaran aiheuttaminen
Epäillyn työturvallisuusrikoksen esitutkinta liittyi keskeisimmin siihen, toteutuivatko työturvallisuuslainsäädännössä määritellyt työnantajan vastuut ja velvollisuudet asumisyksikössä. Esitutkinnassa tutkittiin myös hygieniamääräysten ja tartuntatautien leviämisen ehkäisyä koskevien ohjeiden noudattamista.

Epäillyn virkavelvollisuuden rikkomisen esitutkinnassa selvitettiin Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän viranhaltijoiden tehtäviä Kallionsydämen asumisyksikköön liittyvässä valvonnassa ja muissa vastuissa ja velvollisuuksissa. Lisäksi tutkittiin, järjestettiinkö toiminnot terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä annetun lain edellyttämällä tavalla.

Epäillyt kuolemantuottamukset, vamman tuottamukset ja vaaran aiheuttamiset liittyvät Kallionsydämen asumisyksikössä sattuneisiin koronaviruksen aiheuttamiin kuolemantapauksiin, koronaan sairastumisiin ja altistumisiin.

Esitutkinnan aineistossa salassa pidettävää materiaalia
Esitutkinta-aineistossa on kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain (459/1973) 15 §:n 1 momentin perusteella ehdottomasti salassa pidettävää aineistoa. Epäillyn vamman tuottamuksen ja epäillyn vaaran aiheuttamisen esitutkinta-aineistossa on viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999; JulkL) 24 §:n perusteella salassa pidettävää aineistoa. Koko esitutkinta-aineisto on määrätty toistaiseksi salassa pidettäväksi JulkL 24 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella, kunnes asia on ollut esillä tuomioistuimen istunnossa tai kun syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta.

https://poliisi.fi/-/kallionsydamen-asu ... harkintaan

Re: Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Poliisi tutkii, hakiko Attendo taloushyötyä

Lähetetty: Pe Loka 22, 2021 9:36 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Poliisin esitutkinta kiuruvetisen hoivakodin koronakuolemista on valmistunut – 12 asukasta kuoli keväällä 2020
Poliisi on saanut valmiiksi Kiuruvedellä keväällä 2020 tapahtuneiden hoivakotikuolemien esitutkinnan. Kallionsydämen 30-paikkaisessa hoivakodissa menehtyi tuolloin 12 vanhusta koronaviruksen aiheuttamaan Covid-19-tautiin.

Esitutkinnassa asiaa on tutkittu epäiltynä työturvallisuusrikoksena, virkavelvollisuuden rikkomisena, kuolemantuottamuksena, vamman tuottamuksena ja vaaran aiheuttamisena.

Jutun esitutkinta on ollut laaja ja materiaalia on erittäin paljon. Poliisi on kertonut aiemmin, että tutkinnassa selvitetään eri toimijoiden vastuita sekä niiden toteutumista tartuntatautilain mukaisessa toiminnassa epidemiatilanteessa.

Ylen uutisista: https://yle.fi/uutiset/3-12154382?origin=rss

Re: Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Poliisi tutkii, hakiko Attendo taloushyötyä

Lähetetty: Pe Loka 22, 2021 6:03 pm
Kirjoittaja segregation forever
Hoivakodissa Kiuruvedellä 12 asukasta kuoli koronaan – 14 ihmistä epäillään rikoksista

Epäiltyjä rikoksia ovat työturvallisuusrikos, virkavelvollisuuden rikkominen, kuolemantuottamus, vammantuottamus ja vaaran aiheuttaminen. Asia siirtyy syyteharkintaan.

Itä-Suomen poliisi kertoi perjantaina saaneensa valmiiksi Kiuruveden Kallionsydämen asumisyksikköön ja koronaviruspandemiaan liittyvän esitutkinnan.

Attendon Kiuruvedellä sijaitsevassa ikäihmisille tarkoitetussa Kallionsydän-hoivakodissa kuoli viime vuoden keväällä yhdeksän asukasta ennen kuin hoivakodin toimintavastuu siirtyi Ylä-Savon sote-kuntayhtymälle saman vuoden huhtikuussa. Yhteensä ainakin 12 hoivakodin asukasta kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kevään aikana. Myös hoivakodin henkilökuntaa sairastui.

Itä-Suomen aluehallintovirasto teki Itä-Suomen poliisilaitokselle viime vuoden toukokuussa tutkintapyynnön asumisyksiköstä ja Ylä-Savon sote-kuntayhtymän edustajien menettelystä.

Poliisi kertoo esitutkinnan valmistuneen ja epäiltyjen rikosten olevan työturvallisuusrikos, virkavelvollisuuden rikkominen, kuolemantuottamus, vammantuottamus ja vaaran aiheuttaminen. Asiassa on 14 epäiltyä.

Osa epäillyistä on vastannut asumisyksikössä työnantajan vastuista ja velvollisuuksista. Lisäksi yksi tai useampi epäilty on ollut viranhaltijana Ylä-Savon sote-kuntayhtymässä. Poliisi ei ole kommentoinut tarkemmin epäiltyjen asemaa tai työtehtäviä.

Muun muassa hygieniamääräysten noudattamista selvitetty
Poliisin mukaan epäillyt kuolemantuottamukset, vammantuottamukset ja vaaran aiheuttamiset liittyvät koronaviruksen aiheuttamiin kuolemantapauksiin, sairastumisiin ja altistumisiin Kallionsydämessä.

Epäillyn työturvallisuusrikoksen osalta selvitettiin, toteutuivatko työturvallisuuslainsäädännössä määritellyt työnantajan vastuut ja velvollisuudet asumisyksikössä. Samalla tutkittiin myös hygieniamääräysten ja tartuntatautien leviämisen ehkäisyä koskevien ohjeiden noudattamista.

Epäillyn virkavelvollisuuden rikkomisen osalta selvitettiin Ylä-Savon sote-kuntayhtymän viranhaltijoiden tehtäviä Kallionsydämen asumisyksikön valvonnassa sekä siihen liittyvissä muissa vastuissa ja velvollisuuksissa. Lisäksi tutkittiin, oliko toiminnot järjestetty terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä annetun lain edellyttämällä tavalla.

Kokonaisuus siirtyy syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjäalueelle.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hoi ... #gs.eblyre

Re: Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Poliisi tutkii, hakiko Attendo taloushyötyä

Lähetetty: La Loka 23, 2021 8:39 am
Kirjoittaja semiconcious
Onkohan otsikko vähän harhaanjohtava, jos tutkitaan myös Ylä-Savon soten viranhaltijoiden toimintaa?

Olenko vähän simppeli, mutta en tajua miten koronalla voi rahastaa? 😅

Re: Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Poliisi tutkii, hakiko Attendo taloushyötyä

Lähetetty: Su Loka 24, 2021 6:01 pm
Kirjoittaja Mukava valkku
Attendo ei todellakaan hyödy siitä, että hoivakodin asukkaat kuolevat, sillä vain elävien kirjoissa olevien "hoivaamisesta" kunta Attendolle maksaa.

Koronakuolemat ovat niin nopeita, että hinnaston mukaiset saattohoitolisätkin jäävät koronapotilaiden osalta helposti saamatta.

Re: Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Poliisi tutkii, hakiko Attendo taloushyötyä

Lähetetty: Su Loka 24, 2021 7:48 pm
Kirjoittaja Hauki
Ja vastaaviin kuolleisuuslukuihin on "päästy" sittemmin muuallakin. Tiedä sitten onko laiminlyöntejä tapahtunut, mutta hys hys touhua kuitenkin.

Re: Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Poliisi tutkii, hakiko Attendo taloushyötyä

Lähetetty: Su Loka 24, 2021 7:54 pm
Kirjoittaja putsari
Mukava valkku kirjoitti: Su Loka 24, 2021 6:01 pm Attendo ei todellakaan hyödy siitä, että hoivakodin asukkaat kuolevat, sillä vain elävien kirjoissa olevien "hoivaamisesta" kunta Attendolle maksaa.
En ole asiaan perehtynyt, mutta eikös Attendo ole yksityinen hoivayritys ja asukkaat itse maksa hoivastaan? Viranomaisilla on vain valvontatehtävä? Vai maksaako kunta vielä jotain?

Re: Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Poliisi tutkii, hakiko Attendo taloushyötyä

Lähetetty: Su Loka 24, 2021 8:06 pm
Kirjoittaja Mukava valkku
Harvalla on varaa maksaa hoivakotimaksuja itse, vaan kunta maksaa siitä suurimman osan.

Pelkkä eläke ei juuri kellään riitä tuhansien eurojen kuukausimaksuun ja fiksut omaiset järjestävät varakkaampien omaisuuden pois hoivakotiin joutuvan nimistä ettei se menisi hoitomaksuihin.

Re: Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Poliisi tutkii, hakiko Attendo taloushyötyä

Lähetetty: Su Loka 24, 2021 8:09 pm
Kirjoittaja putsari
Mukava valkku kirjoitti: Su Loka 24, 2021 8:06 pm Harvalla on varaa maksaa hoivakotimaksuja itse, vaan kunta maksaa siitä suurimman osan.

Pelkkä eläke ei juuri kellään riitä tuhansien eurojen kuukausimaksuun ja fiksut omaiset järjestävät varakkaampien omaisuuden pois hoivakotiin joutuvan nimistä ettei se menisi hoitomaksuihin.
Niin taitaa tosiaan olla.
Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005861397.html

Re: Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Ei syytteitä

Lähetetty: To Maalis 31, 2022 12:47 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Kiuruveden Kallionsydämen asumisyksikön koronakuolemista ei nosteta syytteitä

Vanhainkodin tragedia iski koko pieneen kaupunkiin – "Sais mennä poes tämä"

...
Syytteitä ei nosteta Kiuruveden Kallionsydämen asumisyksikön hoivakotikuolemista, kertoo Syyttäjälaitos tiedotteessa. Kyseessä ovat tapahtumat keväällä 2020, kun 12 hoivakodin asukasta kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Kallionsydämen vastuuhenkilöä epäiltiin asiassa työturvallisuusrikoksesta, kuolemantuottamuksista, vammantuottamuksista ja vaaran aiheuttamisista. Lisäksi Ylä-Savon sote-kuntayhtymän virkamiehiä epäiltiin virkavelvollisuuden rikkomisista.

Syyttäjän mukaan päätös syyttämättäjättämisestä tehtiin, koska poliisin esitutkinnan perusteella ei ollut todennäköisiä syitä epäillä henkilöitä rikoksista. Työturvallisuusrikoksen osalta oikeudenkäyntiä ja rangaistusta olisi syyttäjän mukaan pidettävä kohtuuttomina tai tarkoituksettomina.

Itä-Suomen aluehallintovirasto teki Itä-Suomen poliisilaitokselle vuoden 2020 toukokuussa tutkintapyynnön asumisyksiköstä ja Ylä-Savon sote-kuntayhtymän edustajien menettelystä. Epäilyksenä oli, että hoivakodin vastuuhenkilö ja viisi hoivakodin toimintaa valvonutta sote-kuntayhtymän virkamiestä olisivat laiminlyöneet tehtäviään.

Poliisi tutki koronakuolemien taustoja
Attendon Kiuruvedellä Pohjois-Savossa sijaitsevassa ikäihmisille tarkoitetussa Kallionsydän-hoivakodissa kuoli vuoden 2020 keväällä yhdeksän asukasta ennen kuin hoivakodin toimintavastuu siirtyi Ylä-Savon sote-kuntayhtymälle saman vuoden huhtikuussa. Yhteensä 12 hoivakodin asukasta kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kevään aikana. Myös hoivakodin henkilökuntaa sairastui.

Attendo on aiemmin huomauttanut, että koronaviruspandemia osui Kallionsydämeen varhaisessa vaiheessa.

Poliisin mukaan epäillyt kuolemantuottamukset, vammantuottamukset ja vaaran aiheuttamiset liittyivät koronaviruksen aiheuttamiin kuolemantapauksiin, sairastumisiin ja altistumisiin Kallionsydämessä.
...
Enemmän täällä: mtvuutiset.fi
31.3.2022 11:46

Re: Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Ei syytteitä

Lähetetty: To Maalis 31, 2022 1:33 pm
Kirjoittaja jekkumaisteri
Mukava valkku kirjoitti: Su Loka 24, 2021 6:01 pm Attendo ei todellakaan hyödy siitä, että hoivakodin asukkaat kuolevat, sillä vain elävien kirjoissa olevien "hoivaamisesta" kunta Attendolle maksaa.

Koronakuolemat ovat niin nopeita, että hinnaston mukaiset saattohoitolisätkin jäävät koronapotilaiden osalta helposti saamatta.
Attendo hoitokodit on rahan ahneita paikkoja niille kyllä kelpaa raha mutta koronalla tuskin rahastavat kun eihän kuollut asukas rahaa enää tuo Attendolle.

Attendossa kylläkin hoidon taso on todella alhaista. Asukkaat jotka ovat olleet sinne joutuessaan vielä kykeneviä omatoimiseen liikkumiseen niin heidät passivoidaan rauhoittavilla lääkkeillä sänkypotilsaksi jotka vain syö ja nukkuu valtaosan päivästä ja isketään vaipat housuun jotka vaihdetaan jos kehdataan.

Esimerkkitapaus :Mökki naapurin isä jonka tytär laittoi Attendoon niin kuukaudessa liikkuva ja virkeä mies vain nukkui oli dumpattu täyteen rauhoittavia lääkkeitä niitä oli annettu jo aamulääkkeissä, päivä ja iltalääkkeissä. Ajatella ihmiselle jonka ainoa peruslääke ennen attendoon joutumista oli verenpainelääke.??

Lopulta hän otti isän pois Attendosta luokseen asumaan ja rauhoittavat lääkkeet jätti pois niin isänsä virkistyi jo viikossa entiselleen mitä oli ennen Attendoa.

Re: Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Ei syytteitä

Lähetetty: To Maalis 31, 2022 5:19 pm
Kirjoittaja Bonafides
Ketjun otsikko on huono. Ymmärsin ainakin itse kysymyksen olevan siitä, johtiko liiallinen taloudellisen hyödyn tavoittelu lopulta koronakuolemiin.

Otsikko päivitetty
-NILS-

Re: Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Poliisi tutkii, hakiko Attendo taloushyötyä

Lähetetty: Pe Huhti 01, 2022 7:20 pm
Kirjoittaja sikakoira
semiconcious kirjoitti: La Loka 23, 2021 8:39 am Onkohan otsikko vähän harhaanjohtava, jos tutkitaan myös Ylä-Savon soten viranhaltijoiden toimintaa?

Olenko vähän simppeli, mutta en tajua miten koronalla voi rahastaa? 😅
Suomen tilanteesta en tiedä mutta USA:ssa jokaisesta Covid potilaasta tarjottiin tuntuva ylimääräinen maksu hoitolaitokselle. Tehohoito potilaista maksettiin lähes tuplamaksu. Vastaavia tapauksia kuin Kiuruvedellä on useita tutkinnassa USA:ssa.

Luonnollisesti potilaiden nopea vaihtuvuus oli siis hoitopaikkojen tavoitteena. :wink:

Re: Kiuruveden koronakuolemat 3/2020: Ei syytteitä

Lähetetty: To Huhti 07, 2022 5:37 pm
Kirjoittaja ruusumaa
^Jenkkilä painii terveydenhuollossa joka lailla eri sarjassa kuin Suomi.


En hyväksy Attendon kaltaisia "liikelaitoksia", mut ei ne mitään ylimääräistä rahaa saa, oli asiakkaalla sitten covid tai vihurirokko :roll: