Lasta ammuttu ilma-aseella leikkipuistossa – kahdesti iskenyt ampuja kateissa Tampereella
- Heisenberg420
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 517
- Liittynyt: Ti Elo 27, 2019 5:03 pm
Lasta ammuttu ilma-aseella leikkipuistossa – kahdesti iskenyt ampuja kateissa Tampereella
Poliisi kaipaa yleisön apua. Hervannan Pallopuistoon ammutut laukaukset ovat mahdollisesti peräisin läheisistä rakennuksista.
Sisä-Suomen poliisi pyytää yleisön apua poikkeuksellisen rikoksen tutkinnassa. Haussa on henkilö, joka on ammuskellut ilma-aseella Hervannan Pallopuistossa Tampereella oleskelleita ihmisiä.
Poliisin tiedossa on kaksi erillistä tapausta, joten ammuskelijoitakin voi olla enemmän kuin yksi.
Molemmilla kerroilla ampuja on osunut leikkipuistossa olleeseen henkilöön. Toisella kerralla uhri oli lapsi, toisella kerralla aikuinen.
– Ihmisistä on kaivettu hauleja pois, rikoskomisario Markus Antila kuvaa tekojen lopputulosta.
– Jos hauli osuu pehmytkudokseen, seuraukset voivat olla vakavat. Näissä tapauksissa vältyttiin vakavammilta vammoilta.
ENSIMMÄINEN EPÄILTY pahoinpitely tapahtui jo 24. marraskuuta. Tapaus ei jäänyt yksittäiseksi, sillä toisen kerran Pallopuiston kävijä sai haulista 3. tammikuuta. Molemmilla kerroilla ampuja iski keskellä päivää valoisan aikaan.
Lisäksi yhtä tapausta tutkitaan epäiltynä vaaran aiheuttamisena.
Tekijää ei ole vihjeistä huolimatta vielä löydetty. Laukaukset on ammuttu mahdollisesti jostain puiston ympärillä olevasta rakennuksesta.
Uhrien kannalta rikokset ovat tapahtuneet täysin yllättäen, kun osuma on aiheuttanut kipua.
– Kyseessä on ilmakivääri, ilmapistooli tai joku muu ilma-ase. Kyseiset aseet ovat lupavapaita.
POLIISI KEHOTTAA Pallopuiston alueella liikkuvia varovaisuuteen ja valppauteen. Lisäksi poliisi pyytää mahdollisia havaintoja ilma-aseella ammuskelevasta henkilöstä alueelta Parkanonpolku, Opiskelijanraitti ja Pallopuiston kenttä.
– Tällaisen hölmöilyn sopisi loppuvan. Toivottavasti ammuskelija huomaa uutiset ja ymmärtäisi lopettaa, Antila vetoaa.
Mahdolliset vihjeet ja havainnot pyydetään toimittamaan osoitteeseen [email protected] otsikolla ”Hervannan ilma-ase”.
Lisää https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 30033.html

"Nauru pidentää ikää, ellei sitten satu nauramaan väärälle henkilölle."
- AutumnForever
- Martin Beck
- Viestit: 759
- Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
- Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Re: Lasta ammuttu ilma-aseella leikkipuistossa – kahdesti iskenyt ampuja kateissa Tampereella
Mutakuonoterroristit harjoittelevat tulevaa varten.
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.

- Per Erik Hasselblad
- Nikke Knatterton
- Viestit: 199
- Liittynyt: Ma Touko 21, 2018 5:18 pm
Re: Lasta ammuttu ilma-aseella leikkipuistossa – kahdesti iskenyt ampuja kateissa Tampereella
Ei ainakaan ole pahvihousu kun on osunut.
Joku wannabe pekka-erik leikkii sniperiä
Joku wannabe pekka-erik leikkii sniperiä
Re: Lasta ammuttu ilma-aseella leikkipuistossa – kahdesti iskenyt ampuja kateissa Tampereella
Voi helvetin tolvanat, tuossahan on pallopuiston päiväkotikin aivan vieressä.
Ei näille oman elämänsä sankareille tietenkään tule mieleen että kuinka käy kun joku mukula juokseekin yhtäkkiä suoraan patin eteen.
KUN nämä jää kiinni, pitäis ripustaa vaikka munistaan roikkuun lähimpään koivuun, sanotaan nyt vaikka pariksi päiväksi.

Pää kiinni painajainen -Klamydia-
-
JanitaSlim
- Ben Matlock
- Viestit: 8690
- Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm
Re: Lasta ammuttu ilma-aseella leikkipuistossa – kahdesti iskenyt ampuja kateissa Tampereella
vai äärioikeisto harjoittelee talvileiriä varten?AutumnForever kirjoitti: Ma Tammi 10, 2022 7:56 pm Mutakuonoterroristit harjoittelevat tulevaa varten.
”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Re: Lasta ammuttu ilma-aseella leikkipuistossa – kahdesti iskenyt ampuja kateissa Tampereella
*Opettajanraitti. Jutussa on virhe näemmä vieläkin korjaamatta.Heisenberg420 kirjoitti: Ma Tammi 10, 2022 5:02 pm ammuskelevasta henkilöstä alueelta Parkanonpolku, Opiskelijanraitti ja Pallopuiston kenttä.
Re: Lasta ammuttu ilma-aseella leikkipuistossa – kahdesti iskenyt ampuja kateissa Tampereella
jos kakara juoksee patin eteen pallopuistossa tarhasta niin sit on kyllä melko fakiiri. aidattu piha joka on vielä talon takana pallopuistosta katsottuna jne. tuossa pitää kyllä jo syytteeseen laittaa tarhantäti joka ei oo valvonu ja huolehtinu lapsesta.inka kirjoitti: Ti Tammi 11, 2022 7:45 am Voi helvetin tolvanat, tuossahan on pallopuiston päiväkotikin aivan vieressä.
Ei näille oman elämänsä sankareille tietenkään tule mieleen että kuinka käy kun joku mukula juokseekin yhtäkkiä suoraan patin eteen.
KUN nämä jää kiinni, pitäis ripustaa vaikka munistaan roikkuun lähimpään koivuun, sanotaan nyt vaikka pariksi päiväksi.
Re: Lasta ammuttu ilma-aseella leikkipuistossa – kahdesti iskenyt ampuja kateissa Tampereella
Onkohan ollut kyseessä kaasulla/ilmalla toimiva teräskuula-ase, vai pellettejä ampuva ilmakivääri.
Hauli-termistä saisi käsityksen että ensimmäinen vaihtoehto, mutta kun epäillään myös ilmakivääriä, niin todennäköisempää että pelletit kyseessä.
Myöskin jos etäisyys ollut pitkä, niin teräskuulia ei saa uppoamaan ihon alle.

Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.
-
Nice shirt
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3264
- Liittynyt: To Joulu 17, 2020 3:58 pm
Re: Lasta ammuttu ilma-aseella leikkipuistossa – kahdesti iskenyt ampuja kateissa Tampereella
Ei ole tainnut vielä kiinni jäädä edes sekään, joka tunkeutui Tampereella jonkun huoneistoon yöllä ja ampui. Ihme kyllä, uhri selvisi ilmeisesti ilman osumiakin. Siitäkään jutusta ei ole kuulunut mitään.
Naantalissa paistaa aurinko sinnekin, mihin se ei muilla paista!
- poikani
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 9984
- Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
- Paikkakunta: ?? ???????
Re: Lasta ammuttu ilma-aseella leikkipuistossa – kahdesti iskenyt ampuja kateissa Tampereella
Pihtipudas: 1-vuotiasta ammuttiin muovikuula-aseella
Tuo tapahtui syyskuussa 2020. Osuma tuli sukupuolielimiin ja tapahtumapaikka oli leikkipuisto.
Erään minfolaisen epäily Pihtiputaan tapahtumien kulusta oli:

Olisiko Tampereella samanlaista ilmassa?Olisiko lapsella ollut liian värikkäät vaatteet puettuna, tai katsellut microaggressiivisesti rasistien suuntaan.
????? ?? ??????.
Re: Lasta ammuttu ilma-aseella leikkipuistossa – kahdesti iskenyt ampuja kateissa Tampereella
Aivan! Siis vaikka ilmakivääri tai ilmapistooli on harvemmin tappava, mutta silmän sillä kyllä puhkaisee. Toki todella huonolla tuurilla se henkikin voi lähteä. Järkyttävää. Tosiaan oli kyseessä nainen tai mies niin jonnekin ripustettavaksi ja ihan hyvin voisi jokainen käydä samalla aseella ampumassa ohi kulkiessaan takapuoleen. Onneksi kyse tuskin on mistään todella tehokaasta aseesta. En nyt muista mitä tehoja noissa tehokkaimmissa on, mutta ne voi kai jo sitten tappaa. Taisi olla lähemmäs 400m/sinka kirjoitti: Ti Tammi 11, 2022 7:45 am Voi helvetin tolvanat, tuossahan on pallopuiston päiväkotikin aivan vieressä.
Ei näille oman elämänsä sankareille tietenkään tule mieleen että kuinka käy kun joku mukula juokseekin yhtäkkiä suoraan patin eteen.
KUN nämä jää kiinni, pitäis ripustaa vaikka munistaan roikkuun lähimpään koivuun, sanotaan nyt vaikka pariksi päiväksi.
Tämä on tietenkin joku oikein lasten vihaaja. Raivostuttavaa. Toivottavasti jää kiinni.
Vain ne jotka rakastavat
näkevät polun siellä
missä muut näkevät muurin.
näkevät polun siellä
missä muut näkevät muurin.
Re: Lasta ammuttu ilma-aseella leikkipuistossa – kahdesti iskenyt ampuja kateissa Tampereella
Tässä kyllä veikkaisin yksinäistä,toimetonta, katkeraa, mt-päihde-ongelmaista (kenellä hoitosuhde syystä/tai toisesta ei toimi ) 15-40 vuotiasta ihan Kantista.AutumnForever kirjoitti: Ma Tammi 10, 2022 7:56 pm Mutakuonoterroristit harjoittelevat tulevaa varten.