MURHA.INFO

Minkälaisia kokemuksia tai mielipiteitä teillä on Abilifystä?

Olen aloittamassa kyseisen lääkkeen käyttöä, saan kelakorvauksen, jota varten sain jo uuden kelakortinkin. Se siis tosiaan tulee Venlafaxinin lisäksi, joka minulla on 225mg -annostuksella ja ideana kai lähinnä lisätä aloite- ja toimintakykyäni, joka on puutteellinen, vaikkakin parantunut mm. Venlafaxinin myötä ja kaiketi myös auttaa masennukseen ja ahdistukseenkin. Olen tavallaan velvoitettu aloittamaan tai ainakin kokeilemaan kyseisen lääkkeen käyttöä, koska se kuulemma kuuluu kuntoutuskuvioon ja on hankalampaa saada kuntoutustukea jos ei noudata lääkärin ohjeita lääkityksestä... Kuten sanottiin Venlafaxinistakin, jonka aloittamisesta en aluksi ollut lainkaan innostunut, mutta nykyään olen kiitollinen, että olen kyseisen lääkkeen käytön aloittanut, tosin kesän lopussa tehdyn BDIvaimikäsenytolikaan-testin mukaan olenkin jonkun verran masentuneempi kuin talvella olin. (aloitin Venlafaxinin käytön 1½ vuotta sitten)

Kaksi peräkkäistä viestiä minulta lyhyellä aikavälillä, koska ajattelen, että näin aiheet erottaa paremmin, jos joku esim. selailee pikaisesti ketjua läpi toisin kuin jos kaksi erillistä aihetta olisi samassa viestissä.

Olen käyttänyt sitalopraamia noin vuoden. On auttanut lieviin paniikkioireisiini, mutta ahdistuneisuushäiriöön ja lievään masennukseen ei juurikaan. Harkitsen käytön lopettamista tai lääkkeen vaihtamista, mutta pelkään, että sitten paniikkihäiriö tulee takaisin ja pahenee.

Edit. Tämä ei siis liittynyt edelliseen viestiin, pahoittelut, jos ketju on hankalasti luettava...

^ Mulle ei sopinut cipramil joten jätin sen silloin aikoinaan saman tien pois. Ei siitä mitään sivuoireita tullut, mutta se ei auttanut ainakaan minun paniikkihäiriöön ja ahdistukseen lainkaan. Nyt on käytössä mirtatsapiini ja se on ollut tehokas, huono ominaisuus siinä on kyllä se, että se lihottaa. Erään toisen mielialalääkkeen suhteen olen nyt tehnyt niin, että otan sitä vain yhden, aiemmin söin sitä kaksi per päivä. Siis deprakine on kyseessä ja hyvin olen nyt saanut nukuttua siitä huolimatta. Ja myös niitä muitakin lääkkeitä joita mulla on olen alkanut vähentämään, mm. yhden reumalääkkeen lopetin, samoin diabeteslääkettä vähennän jossain määrin.

Dr Bergmeister kirjoitti:^ Mulle ei sopinut cipramil joten jätin sen silloin aikoinaan saman tien pois. Ei siitä mitään sivuoireita tullut, mutta se ei auttanut ainakaan minun paniikkihäiriöön ja ahdistukseen lainkaan. Nyt on käytössä mirtatsapiini ja se on ollut tehokas, huono ominaisuus siinä on kyllä se, että se lihottaa. Erään toisen mielialalääkkeen suhteen olen nyt tehnyt niin, että otan sitä vain yhden, aiemmin söin sitä kaksi per päivä. Siis deprakine on kyseessä ja hyvin olen nyt saanut nukuttua siitä huolimatta. Ja myös niitä muitakin lääkkeitä joita mulla on olen alkanut vähentämään, mm. yhden reumalääkkeen lopetin, samoin diabeteslääkettä vähennän jossain määrin.

Mä olen käyttänyt Citalopram Orionia. Ei ole tosiaan ollut merkittävää hyötyä, joskaan ei haittaakaan. Mitään lihottavaa lääkettä en halua, kun painan nyt jo ihan tarpeeksi (olen pari kiloa ylipainon puolella). Pitäisi ehkä lopettaa koko lääkitys ja katsoa, millaiseksi olo menee.

Pari kiloa ei ehkä haittaa kovin paljon, mutta kun on ylimääräisiä kiloja ainakin parikymmentä niin jo haittaa. Ei mullakaan noussut paino sinä aikana, kun söin cipramilia, mutta tämä Mirtatsapin on kyllä paha lihottaja. Haluaisin luopua siitä, mutta sekin pitää tehdä vähitellen. Kerran yritin sen tuosta noin vain jättää pois, seurauksena painajaiset ja liian lyhyet yöunet. Ei sekään ollut hääviä.

Jos jotakin paikkaa sattuu kolottamaan, niin tätä osiota kun lukee niin kylläpä tulee nopeasti terve olo.
Ei ole vieläkään lääkärit todenneet tarvetta mielialalääkkeille. Liekkö heidän ammattitaidon puute kyseessä.

Jos jonakin aamuna herää niin, että ei mistään kohtaa kolota niin sitten sitä on kuollut

Lopetin sitten sen sitalopraamilääkityksen, ja kyllä se kannatti. En nimittäin huomaa mitään eroa siihen, kun söin lääkettä. Minulle ei ole tullut edes mitään vieroitusoireita. Yritän nyt olla ilman lääkitystä ja otan yhteyttä sitten uudestaan lääkäriin, jos se ei onnistu.

aga kirjoitti:Minkälaisia kokemuksia tai mielipiteitä teillä on Abilifystä?

Olen aloittamassa kyseisen lääkkeen käyttöä, saan kelakorvauksen, jota varten sain jo uuden kelakortinkin. Se siis tosiaan tulee Venlafaxinin lisäksi, joka minulla on 225mg -annostuksella ja ideana kai lähinnä lisätä aloite- ja toimintakykyäni, joka on puutteellinen, vaikkakin parantunut mm. Venlafaxinin myötä ja kaiketi myös auttaa masennukseen ja ahdistukseenkin. Olen tavallaan velvoitettu aloittamaan tai ainakin kokeilemaan kyseisen lääkkeen käyttöä, koska se kuulemma kuuluu kuntoutuskuvioon ja on hankalampaa saada kuntoutustukea jos ei noudata lääkärin ohjeita lääkityksestä... Kuten sanottiin Venlafaxinistakin, jonka aloittamisesta en aluksi ollut lainkaan innostunut, mutta nykyään olen kiitollinen, että olen kyseisen lääkkeen käytön aloittanut, tosin kesän lopussa tehdyn BDIvaimikäsenytolikaan-testin mukaan olenkin jonkun verran masentuneempi kuin talvella olin. (aloitin Venlafaxinin käytön 1½ vuotta sitten)

Kaksi peräkkäistä viestiä minulta lyhyellä aikavälillä, koska ajattelen, että näin aiheet erottaa paremmin, jos joku esim. selailee pikaisesti ketjua läpi toisin kuin jos kaksi erillistä aihetta olisi samassa viestissä.

Siis onko sinulle määrätty Abilifyä masennukseen? Kokemukseni mukaan ei auta masennukseen. On hyvä lääke psykoosisairauksiin, mutta ei välttämättä tuo mitään apua masennuskausiin.
Sivuoireetkin ko. lääkkeessä ovat niin suuria, että en kyllä mitenkäänpäin voi suositella ellei tosiaan ole kyse hyvin vakavasta tilasta johon mikään muu lääke ei ole tepsinyt.
Puolisollani on ollut kys. lääke käytössä nyt vuoden vaikeaan psykoosisairauteen (jota en nyt tässä tarkemmin määrittele), hänen käytöksensä on normalisoitunut, psykoottiset oireet jääneet pois eikä enää ole tarvinnut pelätä, että stressi laukaisee psykoosin. Selkeimpiä sivuoireita on mm. väsymys, jatkuva suun "mälväys", ajatuksenjuoksun hidastuminen ja "tyhjänlyöminen" ja lihominen. Voimakkaita masennuskausia esiintyy edelleen eikä niihin auttavaa lääkettä ole löytynyt.

Toivottavasti löydät jonkun muun lääkkeen.

Minulle määrättiin Abilify toiminta- ja aloitekyvyn parantamiseen. Ei minulle aloitettukaan kyseistä lääkettä (Abilify), syystä että korvattavuus 10mg:n tabuista oli loppunut ja lääkärin mielestä oli huono idea että 15mg:n pillerin yrittäisi laittaa puoliksi, koska pillereissä ei ole esim. jakouurretta. Ei sinänsä harmita. Venlafaxinin annostuksen olen nostanut 225mg->300 milligrammaan ja nyt sain reseptin Ketipinoreihin, kun sitä pyysin ja olin havainnut kelpo lääkkeeksi kun sain taannoin niitä exältä. Otan sitä ahdistukseen ja apuna nukkumiseen tai edes sängyssä makaamiseen rentouttamismielessä. (bentsoja mulle ei helposti myönnetä reseptillä päihdehistorian takia) Kyllähän kaikista psyykelääkkeistä kuulee paljon pahaa puhuttavan, mutta Abilifystä en ole koskaan lukenut kenenkään saaneen minkäänlaista suurempaa apua, negatiivisia vaikutuksia sen sijaan tuntuu olevan. Venlafaxin 300mg -annoksella, en ole huomannut juuri negatiivisia vaikutuksia vaan pikemminkin positiivisia jos jotain, enkä usko Ketipinoreistakaan suurempaa haittaa tulevan ja se haittakin mikä tulee on huomattavasti vähäisempi hyötyihin nähden.

aga kirjoitti: Kyllähän kaikista psyykelääkkeistä kuulee paljon pahaa puhuttavan.

No, kyllähän sitä paljon pahaa näistä puhutaan. Luulevat, että se lääke tekee ihmisen hulluksi, vaikka tilanne on ihan päin vastoin. Ei näitä kukaan huvikseen syö, mutta jos on joku sairaus ja paljon oireita, on pakko olla lääkkeitä, jotka sitä olotilaa helpottaa. Jos on masentunut, ahdistunut ja unettomuuskin vielä, niin ei siihen paljon muu auta kuin lääkehoito. Terapia on tietysti monelle tarpeen, mutta ei se pelkkä terapia auta, jos et esimerkiksi saa nukuttua. Ja esimerkiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö on sairaus, joka ei ihan pelkällä puhumalla parane. Syödään sitä muihinkin sairauksiin lääkkeitä ja niillä voi olla ihan yhtä lailla vaikeita sivuoireita, joskus ne voi olla jopa pahempia kuin psyykelääkkeiden haittavaikeudet.

Olen nyt syönyt vähän aikaa venlafaksiinia, kun sitalopraami ei auttanut. Venla on tuntunut tehokkaammalta: mieliala on kohentunut ja on vähemmän särkyjä ja kipuja. Olin ennen lääkevastainen, mutta ilman lääkkeitä en taida jaksaa tällä hetkellä. Terapiaakin olen harkinnut, mutten pidä sitä itselleni välttämättömänä.

Mulle on auttanut eniten hyvän terapeutin löytyminen. Epäonnistunut hoitokontakti haittasi enemmän kuin auttoi. Ilman lääkkeitä en usko selviytyväni kuitenkaan, ehkä koskaan. Lääkitystä olen toki valmis keventämään aina kun mahdollista.

Kummasti silti, vaikka terapia ja lääkitys on tuntunut olleen kohillaan jo vuosia, masennus ja ahdistus voi silti iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Puolen vuoden ajan ollut taas aika helvettiä. On se vaan kumma.

Sekin outoa, miten vaikeaa tässä kuopassa on uskoa, että vointi todennäköisesti vielä paranee, edes entiselleen. Vaikka niinhän se on ennenkin parantunut. Tässä tilassa tuntuu aina siltä, että täältä ei oo mitään muuta suuntaa kuin alaspäin. "Jännä" sairaus. Isolle osalle ympäristöäsi olet lähinnä kitisevä lusmu. Saat tasapainotella, ettet kuormita liikaa ympäristöäsi, mutta toisaalta että edes pikkasen tajuaisivat että miksi oot taas semmone. Hoitokontaktit vaatii potilaalta melkein enemmän kuin hoitotaholta: saat yrittää auttaa toista tajuamaan, missä mennään: ehket jouda vielä suljetulle, mutta olo on enimmäkseen karsee ja siksi ihan kaikki alkaa mennä päin prsttä. Ei voida todeta labrakokein tms. Yritä siinä sitten selittää. Ja muistaa että kaikkea mitä sanot, voidaan tulkita väärin, joskus jopa tahallaankin. Jippijaijjei.

On sitä kuitenkin syvemmistäkin kuopista silti vaan noustu. Vaikka mitä pidempään kärsimys jatkunut, sitä uupuneempi alkaa olla.

Olipa surullinen kirjoitus Michelangelalta. Voi surku!
Minä lähetän sinulle virtuaalisesti ison pussillisen voimia, iloa ja aurinkoa.

Ailar, kiitos paljon! Tämmöstähän tää on, laiffii. Yritän olla rypemättä liikoja, keskittyä mukaviin juttuihin minkä voin. Kun monet asiat elämässäni ovat kuitenkin hyvällä tai tyydyttävällä tolalla. Hävettää edes tunnustaa, mutta kun kerta usein ajattelen näin, niin menköön: olen usein toivonut että voisinpa vaihtaa tämän johonkin fyysiseen sairauteen. Kaikki ois niin paljon helpompaa (muka). Tää siis ihan vaan tunnetason haikailuani, ei oo tarkotus nyt loukata ketään, jolla somaattista vaivaa. Itellänikin niitä on, mutta suhteellisen vaivattomia vielä. Mutta kun sillon sun ei tartte niin paljoo ite yrittää vakuuttaa muita, että sattuu, en pysty, en jaksa, kun ongelmat näkyy ja on muutenkin helpommin todettavissa. Lääkityskin helpompi saada kohilleen jne. Entisestäänkin hataralle itsetunnollekaan ei oikein tee hyvää huomata kerta kerran jälkeen että "ahaa, tällainen surkea pikku-pskiainen mä sitten kuitenkin aina vaan oon". No juuh, tekee hyvää välillä vähän whinettääkin. Teissä palstan konkareissa on hyviä tyyppejä, jaksatte reagoida tällaisen keltanokankin, jolla ei itellään oo tälle foorumille mitään kummempaa antia, kunhan pyörin ihmettelemässä, puuskutuksiin - oon huomannu aikaisemminkin, joten kiitos siitä!