Tiktok-mieskaksikko kiipeilee Jätkäsaaressa tornitalojen seinillä ilman suojavarusteita
Lähetetty: Pe Huhti 08, 2022 7:53 am
Kaatuilu ja lautasten tahallinen rikkominen ja ruokailutilojen sotkeminen on aika kevyttä kiipeilyyn verrattuna.
Nämäkin ääliöt ovat kuvanneet videota TikTokiin.
Laitan tuonne perään jutun koulujen TikTok-ilmiöstä eli kaatuilusta.
Jos sikailet ravintolassa tulee korvauksia ja sakkoja.
Jos sikailet kouluruokalassa, kaverit palkitsee.
Kajaanin tyyppi näkyy olevan paikallista uimaseuraa edustava uimari.
https://yle.fi/uutiset/3-12394829
Yhtäkkiä 9. kerroksen saunan ikkunaan ilmestyi ihminen – asukkaat yllättyivät, kun kiipeilijät nousivat kerrostalon seinää ilman turvavarusteita
Helsingin Jätkäsaaressa ainakin kahden kerrostalon katolle on kiivetty ilman suojavarusteita. Poliisi varoittaa hengenvaarallisesta hölmöilystä ja kotirauhan rikkomisesta.
– Tässä hölmöilyssä on riskinä hengenvaara, ote voi livetä esimerkiksi seinustalla olevan jään takia. Lisäksi ollaan hyvin äkkiä kotirauhan rikkomisen piirissä, jos asuntoihin kurkitaan tai kuvataan sisään, rikoskomisario Jere Roimu sanoo.
Kotirauhan rikkominen ja salakatselu ovat asianomistajarikoksia eli asukkaiden pitää tehdä asiasta rikosilmoitus.
Asukkaiden mukaan kiipeilijät jakoivat kuvia ja videoita Instagramiin ja TikTokiin, mutta Yle ei löytänyt näitä enää myöhemmin saamillaan käyttäjätunnuksilla ja hakusanoilla.
https://yle.fi/uutiset/3-12391511
Tiktokissa leviää haaste, jossa kaadutaan tahallaan koulun ruokalassa – tarjottimen heittäminen oli ensin hauskaa, nyt se saa myös kritiikkiä
Kajaanilainen kasiluokkalainen Joonas Turrek päätti kokeilla tarjottimen kanssa kaatumista, kun kaverit innostivat asiaan palkkiolla.
– Astiat lensivät lattialle, ja kaikki alkoivat yhtäkkiä katsoa, että mitä tapahtui. En ole muihin videohaasteisiin osallistunut, enkä ole varma haluanko edes, kertoo Turrek.