13.12.2006: Jukan nuorempaa siskoa Päiviä kuulustellaan. Hän toteaa mm. seuraavaa: ”Minulla on tieto siitä, että Jukkaa on jotenkin uhkailtu, mutta en tiedä mieltä taholta uhka on tullut. Pirjo ja Jormakin ovat tästä asiasta tietoisia. Joskus Jukan ollessa laivalla joku oli tarttunut Jukkaa käsistä kiinni ja tämä henkilö oli sanonut, että hän tappaa Jukan. Jukka myös itse puhui jotakin, että taas häntä on uhkailtu. Minulla on se käsitys, että Jukkaa ovat uhkailleet sekä Outokummun irtisanotut henkilöt että tuntemattomat henkilöt. Uhkailujen syytä tuntemattomien taholta en osaa sanoa, mutta irtisanotuilla kai oli syynsä irtisanomisen vuoksi.”
13.12.2006: Päivin avopuolisoa kuulustellaan. Häneltä tiedustellaan mm. Jukan saamista uhkailuista, mihin hän toteaa seuraavaa: ”Minulle Jukka ei maininnut koskaan mitään tuollaista. Päivi muisti kyllä jotakin sellaista, että Jukka olisi kertonut jotakin Jukkaan kohdistuneista uhkailuista, jotka tapahtuivat jo muutama vuosi sitten. Jukka halusi kyllä perheensä kanssa muuttaa pois Porista takaisin Turkuun, koska kaikki heidän ystävänsä ja sukunsa asuvat tällä suunnalla. Jukka kertoi joskus, että hän voisi perheensä kanssa muuttaa johonkin lämpimään maahan ja sitten siellä Jukka voisi tehdä etätyönä tietokoneensa kanssa töitä. Jukka mainitsi tuollaisena maana esim. Espanjan. Käsitykseni mukaan Jukan perhe oli laittanut rahaa säästöön juuri sen vuoksi, että he muuttaisivat ulkomaille. Jukan vaimo piti jotakin nettisivuja ja kyllä niiden hoito olisi myös onnistunut ulkomailta käsin. Ulkomaille muuttamisen haave ei ollut pelkästään Jukan vaan se oli koko perheen haave.”
13.12.2006: Jukan nuorempaa siskoa Pirjoa kuulustellaan. Hän kertoo, että keväällä 2006 joku oli käynyt Jukan rinnuksiin kaupassa ja uhannut tappaa. Lisäksi Jukka oli kertonut hänelle, että on raskasta, kun täytyy irtisanoa pariskuntiakin. Pirjo ajattelee, että surmaaja on joku Luvatalta erotettu. Jukasta ja Annelista hän toteaa: ”Mielestäni heillä meni hyvin. He ottivat aina huomioon toisensa eli he kuuntelivat toisiaan ja tekivät kompromisseja. Käydessämme kylässä heillä oli rauhallista.”
13.12.2006: Pirjon miestä Seppoa kuulustellaan. Kertoo käyneensä Tähtisentiellä heti 1.12.2006 yhdessä poliisien kanssa hakemassa Annelin lasten tavaroita. Toteaa vaimonsa kautta saaneensa tiedon Jukkaan kohdistuneesta uhkailusta. Lisäksi mainitsee myös Jukan itsensä kertoneen hänelle uhkailuista ja tappamisella uhkaamisesta. Arvelee uhkailujen liittyneen Jukan työhön. Seppo kertoo Jukan ja Annelin yhteiselosta seuraavaa: ”Minun mielestäni heidän liittonsa oli hyvä ainakin minun kannaltani katsoen. He elivät perhe-elämää ja he halusivat lapsia ja lapsia he myös saivat. Minun käsittääkseni heidän liitossaan ei ollut mitään normaalista poikkeavaa. Jukka pyrki rauhoittamaan viikonloput siten, että hän olisi ollut perheensä kanssa."
13.12.2006: Myös Jukan kolmatta siskoa Birgittaa kuulustellaan. Hän on käynyt Ulvilassa vain kerran, vuonna 2003, mutta ollut Jukkaan usein puhelimitse yhteyksissä. Annelia hän ei mainitse käytännössä kertaakaan. Jukka on lainannut monille rahaa, hän kertoo. Lisäksi
”Jukka valitti joka ainoassa puhelussa, että hänellä oli paha mieli irtisanomisista”. ”Olen kostoteorian kannalla, joko Jukka ei ole antanut rahaa tai sitten se on joku irtisanotuista.”
13.12.2006: Jukan veljeä Jormaa kuulustellaan. Hän epäilee, että murhan takana on ”joku huumehörhö”.
Mielestäni kuulusteltavilta kysyttiin muutamia erikoisia kysymyksiä, kuten:
- Mitä teräaseita eli veitsiä/puukkoja teiltä löytyy kotoa?
- Onko teillä kotona fileointi- tai fileerausveistä?
Lunta on tuprutellut riittävästi ja yhdet lipatkin on jo tullut heitettyä. Onneksi oli pehmeää kaatua parikymmensenttiseen hankeen.