Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Ulrica
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: Ti Huhti 23, 2024 12:36 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Miss Holmes #1 kirjoitti: Pe Huhti 26, 2024 9:47 am Jos Tikkasesta paljastuu narsistisia piirteitä, hyvin mitätönkin asia hänen päässään on voinut olla loukkaava ja nöyryyttävä.
Narsisti ei kestä sitä, että joku muu henkilö nähdään häntä parempana tai häntä jyrkin sanoin arvostellaan.

Minulle ei ole täältä käynyt ilmi, että salatun kansion kuvat olisivat olleet ’valokuvia henkilöstä/löistä’? Itsestä tuntuu, että kuvat ovat olleet näyttökuvia viestittelystä.
Voiko joku korjata, jos olen väärässä.
Kansion kuvat ovat välituomiossa ja aiemmin ketjussa vahvistuneet rohkeiksi.

Jos ajatellaan, että henkilö tietoisesti valitsee pettää parisuhteessa vaikkapa suojaamattomalla seksillä, aiheuttaa tälläinen henkilö tahallisesti oman asiasta tietämättömän kumppaninsa hengen ja terveyden vaaraan erilaisilla tautimahdollisuuksilla. Tälläisen henkilön toiminta enemmän usein viittaa narsistisiin piirteisikn kukn petetyn toiminta asiassa.

On keskitytty tn toimintaan ja asian laajan salauksen vuoksi uhrin toiminta on jäänyt käsittelemättä ketjussa kokonaan tai spekulointi siitä.

Tn ei ole aiemmin toiminut uutiskynnystä ylittäen ennen mereenajoa. Syyt voisi löytyä parisuhteen sisältä. Kenenkään normaaliin toimintaan ei kuulu esim antaa rankaisua pettämisestä mereenajolla tai henkirikoksella. Joskus kiusatuksi, petetyksi tullut osapuoli voi olla nikn sairas lääkekomboillaan, että päätyy tällaisiin tekoihin, eikä se ole uhrin vika.

Uhrille asuminen Ullanlinnan kiinteistössä on voinut olla äärettömän tärkeä asia. Jäänyt sinne eron jälkeen. Kiinteistö on arvotalo, jolla mittava historia. Ehkäpä ihannoi Tabea ja järjesti samankaltaisia seurapiirijuhlia, kuten glögitilaisuus lauantaina yli 60 hlölle. Uhri ja hänen paras ystävänsä olivat laatineet vieraslista. Ei syytetyltä paljon kyselty. Hän oli vähän kuin sivustaseuraaja. Tabella oli melkoisen nimekkäitä seuralaisia, joista myös hänellä oli hallussaan rohkeita valokuvia, jotka hän myöhemmin julkaisi juttusarjana Jallu-lehdessä. Minkäköhän vuoksi uhri säilytti rohkeita kuvia vanhoissa puhelimissa.
Talvi24
Jane Marple
Viestit: 1036
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 5:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

Ulrica kirjoitti: To Huhti 25, 2024 9:40 pm
Talvi24 kirjoitti: To Huhti 25, 2024 9:20 pm
Sil5 kirjoitti: To Huhti 25, 2024 8:40 pm
Ehkä tällä oli silti oma merkityksensä. Varsin jos pojalla olisi ollut tarkoitus muuttaa asumaan äitinsä asuntoon? Olisiko tällaisesta mahdollisuudesta voinut tulla tietoa Roope T:lle? Tällaisessa tilanteessa surmatyö tai jopa sen suunnittelu olisi saattanut tulla hankalammaksi.
Ymmärsin, että samalla vuoroviikko järjestelyllä olisi asuminen jatkunut. Se mitä ja miten poika on kuulustelussa ja myöhemmin oikeudessa todistaessaan ei noiden tekstien mukaan tuonut esille mitään sellaista, mitä ketjussa (ilman mitään muuta tietoa kuin armejasta kotiutuminen) oli nostettu keskusteluun, kuinka pojan kuviteltiin ajattelevan ryhtyä "suojelemaan" äitiään ("kasvettuaan armejassa pojasta mieheksi").

Mutta toki realiteetit olivat jo toiset, kun äiti oli kuollut 3 pv ennen kuulusteluja ja oikeudenkäynti oli noin vuoden kuluttua siitä.

"Kantaja ei tykännyt Tn selityksistä. Ensin T surmasi äidin ja ***".

Helsingissä on kalliit vuokrat ja ehkä monet nuoret opiskelut aloitettuaan asuvat jonin aikaa vanhempiensa luona. Mutta ennen pitkää haluavat päästä omilleen.
Mä en ihan pitänyt luotettavana tai ehkä en ihan ajattele uhrin lapsen (pojan) niin kovin tarkkaan tietäneen mikä oli syytetyn lasten tilanne käydä isällään tuon vuoden 2022 osalta. Ajattelen, että oli kuitenkin 8 kk armeijassa ja vain lomien varassa, eikä ole ollut itse näkemässä oliko tilanne niin tosiaan viikko/viikko. Ajattelen, että joskus aiemmin on voinut olla niin, ehkä ennen mereenajoa. Muiden kommentteja asiassa ei ollut välituomiossa. Jos olisi uhrin tytön kertomana, tieto olisi ajankohtaisempi todistelu.

En usko syytetyn xn antaneen mereenajon jälkeen lapsia syytetylle. On pakosti ollut tietoinen lasten isän lääkeasioista ym

Osa naapureista vain todistellut, että nähnyt pienempiä lapsia syytetyn kanssa. Siinäkään ei ole viitattu ajankohtaan, voinut nekin havainnot olla ennen mereenajoa.

Muutoinkaan kukaan muu ei nosta syytetyn lapsia todisteluissa, ei uhrin ystävät. Erikoista, sellaista yhdessäoloa uusperheenä ystävien kanssa ei harrastettu.

Välituomion henkilötodistelu antaa hyvin subjektiivisen kuvan kokonaisuudesta siellä uusperheen sisäällä, vain uhrin läheisten kuulemiset.

Muistelisin, että tn muutti vain kesäksi, eikä kesällä 2020 Ullanlinnaan. Saatan muistaa väärin ja 2020 oikea.

Näin vähän tulkitaan kukin erilailla😊

Oliko jossain tieto, että Vn poika olisi suorittanut 8 kk palvelun? Eikä siis 6 kk tai 12 kk (ei ole enää 8 kk ja 11 kk).

Vn pojan todistelusta pari kohtaa ruotsiksi.

"Tikkanen hade målsängden träffat våren 2020 vid påsken. T hade efter det långsamt börjat vistas allt mer på Rådmansgatan, tills han flydde in där helt sommaren. - Muutti siis kokonaan (helt) kesällä, ei vain kesäksi.

>>> Pidän nuoren miehen todistusta, muistia luotettavana. Kesä on varmasti tarkoittanut kesää 2020 eikä seuraavaa 2021 kesää, jolloin pariskunta vihittiin 22.7.2021. Aiemmin ollut epävarmoja oletuksia Tn muuttaneen 2021 alussa. Nämä järjestlyt olisivat olleet noin 1,5 vuoden ajan ennen pojan armejaan menoa.

- Pariskunta näyttää edenneen varsin nopeasti suhteessaan. Jossain vaiheessa alkuvuoden puolella olivat tinderissä tavanneet. Alkuun seurustelleet "ilman" lapsia, oli tieto, että seurustelu oli aluksi vaikeaa lasten vuoksi. Pääsiäisenä Vn lapset tavanneet Tn ensimmäistä kertaa. Pääsiäinen näyttää olleen silloin 10.-13.4.2020. Jossain vaiheessa V tavannut Tn lapset.

- Vn epäröinti suhteen lopettamisesta näyttääkin ajoittuneen sellaiseen aikaan, kun T oli jo asunut puolisen vuotta Raatimiehenkadulla.

Jossain oli tieto, että V ja T menneet vappuna yhdessä johonkin juhlaan, ilmeisesti ensimmäisen kerran yhdessä. T esitelty suomenruotsalaiselle eliitille? Ehkä istumajärjestys-välikohtaus ei vielä tuolloin ollut. Se ollut kuitenkin ennen kihloihin menoa, kun T puhui naisystävästä eikä morsuamesta.

*****
Målsängden hade Träffat T var annan vecka. Han hade också träfat Tikkanens barn. De hade varit hos Tikkanen var annan vecka. De hade ett eget rum. … Någon närä kontakt hade de dock inte haft.

>>> ( … kohdassa huonejärjestykseen liittyvää). Viimeisen lauseen tulkitsen niin, että ilmeisesti Vn ja Tn lasten vuoroviikot menivät siten, että eivät ollet yhtäaikaa Raatimiehenkadulla.

En olisi minäkään Tn ex:n asemassa antanut lapsia enää mereenajon 8/2021 jälkeen Tn huolehdittaviksi mieluiten ei ollenkaan. Olisiko Voimassa olleen, yhteisesti sovitun järjestelyn purkaminen vaatinut käsitteluä KO:ssa? Mereenajo oli joo taputeltu silkaksi vahingoksi - myös Vn puhuessa, todistaessa näin. Siis mihin perusteeseen Tn ex olisi voinut vedota? Luulen, että vuoroviikko-systeemi on jatkunut ennallaan.

Vähän vaikea kuvitella naapureiden muistelleen nähneensä Tikkasta laste kanssa pihalla kauan aikaa, noin 1,5 v aiemmin. Epäilen olleen tuoreempia havaintoja.

Minusta ei ole yhtään erikoista, ettei kukaan nosta todistelussa Tn lapsia esille. Miksi olisi nostaneet. Lienee mahdollista, että V on kutsunut ystäväänsä / ystäviään heille silloin, kun on ollut omien lapsiensa viikko. Uusperheelle muotoutunut omat tapansa. T ei ehkä erityisen sosiaalinen? Vn ja Tn lapsien ikäero varsin iso.
Ulrica
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: Ti Huhti 23, 2024 12:36 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Jatkan vielä uhrin rohkeisiin kuviin kansiossa. Hänellä on ollut huomattavan merkittävissä asemissa olevaa piiriä ympärillään. Tämän vuoksi henkilö, joka esiintyy salatussa kansiossa, voi olla jopa poliittisesti merkittävässä asemassa, jota Tn googlettanut välituomion mukaan.

Laajalla salauksella voi myös olla oma roolinsa suojata juuri tätä henkilöä. Salattaviin säännöksiin liittyy erinäisiä kohtia ja yksi niistä on valtion ylimmissä viroissa toimivat ja tämän kaltaiset henkilöt. Valtion turvallisuuskysymykset jne.
Talvi24
Jane Marple
Viestit: 1036
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 5:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

Miss Holmes #1 kirjoitti: To Huhti 25, 2024 7:51 pm Se, että vaimo sitten paljastaa, että hänellä oli *** ***, on ilmeisesti koettu erityisen loukkaavana ja nöyryyttävänä.

>>> 2) Näyttää aivan selvältä, että epäilty on kärsinyt, koska vaimolla on ollut *** *** ***.

….oli ikävä exää
….kaipuu vanhaan elämään
….epäilyksiä avioliitosta
…..ollut epävärma avioliitosta
….miettinyt eroa
….epäilyjä heidän suhteestaan

Liian pitkä työpäivä, ei jaksa miettiä ruotsiksi, koska ei ole äidinkieleni.
Vielä kerran nämä oikeuspsykologin teksteistä, todistelusta poimitut tähän. Nämä molemmat lauseet ovat siis kohdassa, jossa oikeuspsykologi käsittelee mustasukkaisuutta.

1) Kun sitten käy ilmi, että vaimolla on ollut *** ***, on se ollut selvästi epäillylle erityisen haavoittava/loukkaava ja nöyryyttävä kokemus.

På detta tyder den misstänkes grubblerier, där han känner sig otillräcklig i jämförelse med sin livsleda, sociala och energiska hustru.
Detta att hustrun sedan framkommer att hon haft *** ***, har uppenbarligen upplevts som speciellt sårande och förnedrande.

2) Vaikuttaa selvältä, että epäilty on kärsinyt siitä, että vaimolla on ollut *** *** ***."

Det förefaller andå klart, att den misstänkte har lidit av att hustrun har haft *** *** ***.

Noista kahdesta lauseesta, (joissa molemmissa on kriittiset tiedot salattu) on huomioitava, että ne ovat asiantuntija oikeuspsykologin tekemän arvion tekstiä, eivät mitään Tn haastattelu-tekstiä. Oikeuspsykologi toteaa *** *** olleen selvästi epäillylle erityisen haavoittavaa / loukkaavaa ja nöyryyttävää. Toki oikeuspsykologi on haastatellut arviota tehdessään Tikkasta. Noin on oikeuspsykologi tulkinnut / arvioinut ehkä jnkl syväluotaavassa haastattelussa.

Ei kannata muuttaa ketjuun välituomiosta tuotuja facta-tietoja omiin ajatuksiinsa sopivammaksi.

Se, että vaimo sitten paljastaa, että hänellä oli *** ***, on ilmeisesti koettu erityisen loukkaavana ja nöyryyttävänä.

>>> On tärkeää, että ketjussa EI muunneta välituomion tekstiä, kun oikeuspsykologi ei ole todennut, että vaimo olisi paljastanut. Tietojen mukaan pikemminkin syytetylle on selvinnyt / paljastunut joskus loka- marraskuussa - niistä tietojen mukaan rohkeitakin kuvia sisältäneistä kuvakansiosta - paljastunut jotain, on se ollut selvästi (oikeuspsykologin arvion mukaan) epäillylle erityisen haavoittava/loukkaava ja nöyryyttävä kokemus. Eikä kuulosta miltään "kevyen luokan" jutulta, joita MH olet edellä miettinyt salattujen sanojen tarkoittavan. Syytetyn tuntemukset taitavat käydä yksiin paljastuneen materiaalin kanssa? Ei oikeuspsukologi ainakaan tuo esille epäsuhtaa.

>>> 2) Näyttää aivan selvältä, että epäilty on kärsinyt, koska vaimolla on ollut *** *** ***.

Vaikka sinusta MH - ihan niin kuin minustakin ja varmaan monesta muustakin tuntuu, ettei se, että kaikin puolin kehuttu, jalustalle nostettu, virheetön uhri olisi millään voinut esim. pettää puolisoaan, niin nyt vaan joudumme kohtaamaan sellaisenkin mahdollisuuden. Siihen taitaa olla aika paljon viitettä myös rohkeiksi mainittujen kuvien muodossa. Valitettavasti.

Mutta pitää uskaltaa tarkastella uhria muultakin kannalta. Huomaan itse alkavani heti selittää itselleni sitä miten ymmärrettävää olisikin, jos V olisi rankan syksyn aikana kohdannut jonkun lohduttajan jne. JOS noin olisi, ei hän voinut kuvitella, mitä lähitulevaisuus toisi tullessaan.

JOS epäilyt tuosta osottautuvat oikeiksi, tuo se osaltaan "ymmärrystä" henkirikokselle. Se, jos puoliso pettää ei oikeuta tappamaan / murhaamaan häntä.Suomalaisissa henkirikoksissa mustasukkaisuus (aiheellinen tai aiheeton) on ilmeisesti enemmän kuin tavallinen syy, ilmeisesti sekä suunnitelluissa että suunnittelemattomissa murhissa.
Avatar
Miss Holmes #1
Christopher Lorenzo
Viestit: 1635
Liittynyt: Ke Tammi 27, 2021 3:23 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Miss Holmes #1 »

tills han flydde in där helt sommaren.
Tuo on kyllä suomeksi ”koko kesäksi”. Voisiko joku (skoune) minua paremmin ruotsia taitava vahvistaa.

******
En yritä vääntää. Noihin kahteen ja kolmeen sanaan on vaikea ruotsiksi sijoittaa suhdetta, ilman, että sanat lisääntyvät.

******
Rohkeita voi olla myös tekstit viestittelyssä.

******
En yritä tehdä uhrista pyhimystä. Suhde on alkanut 2020 ja jos alku aikoina on ollut myös muita, ei se ole minusta maailman katastroofi. Uhri ei kuitenkaan suhtautunut suhteeseen vakavasti, koska todistetusti harkitsi eroa ennen kosintaa.
"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa,
joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa,
mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."
Abraham Lincoln (12.2.1809 – 15.4.1865)
Talvi24
Jane Marple
Viestit: 1036
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 5:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

Ulrica kirjoitti: Pe Huhti 26, 2024 10:26 am
Miss Holmes #1 kirjoitti: Pe Huhti 26, 2024 9:47 am Jos Tikkasesta paljastuu narsistisia piirteitä, hyvin mitätönkin asia hänen päässään on voinut olla loukkaava ja nöyryyttävä.
Narsisti ei kestä sitä, että joku muu henkilö nähdään häntä parempana tai häntä jyrkin sanoin arvostellaan.

Minulle ei ole täältä käynyt ilmi, että salatun kansion kuvat olisivat olleet ’valokuvia henkilöstä/löistä’? Itsestä tuntuu, että kuvat ovat olleet näyttökuvia viestittelystä.
Voiko joku korjata, jos olen väärässä.
Kansion kuvat ovat välituomiossa ja aiemmin ketjussa vahvistuneet rohkeiksi.

Jos ajatellaan, että henkilö tietoisesti valitsee pettää parisuhteessa vaikkapa suojaamattomalla seksillä, aiheuttaa tälläinen henkilö tahallisesti oman asiasta tietämättömän kumppaninsa hengen ja terveyden vaaraan erilaisilla tautimahdollisuuksilla. Tälläisen henkilön toiminta enemmän usein viittaa narsistisiin piirteisikn kukn petetyn toiminta asiassa.

On keskitytty tn toimintaan ja asian laajan salauksen vuoksi uhrin toiminta on jäänyt käsittelemättä ketjussa kokonaan tai spekulointi siitä.

Tn ei ole aiemmin toiminut uutiskynnystä ylittäen ennen mereenajoa. Syyt voisi löytyä parisuhteen sisältä. Kenenkään normaaliin toimintaan ei kuulu esim antaa rankaisua pettämisestä mereenajolla tai henkirikoksella. Joskus kiusatuksi, petetyksi tullut osapuoli voi olla nikn sairas lääkekomboillaan, että päätyy tällaisiin tekoihin, eikä se ole uhrin vika.

Uhrille asuminen Ullanlinnan kiinteistössä on voinut olla äärettömän tärkeä asia. Jäänyt sinne eron jälkeen. Kiinteistö on arvotalo, jolla mittava historia. Ehkäpä ihannoi Tabea ja järjesti samankaltaisia seurapiirijuhlia, kuten glögitilaisuus lauantaina yli 60 hlölle. Uhri ja hänen paras ystävänsä olivat laatineet vieraslista. Ei syytetyltä paljon kyselty. Hän oli vähän kuin sivustaseuraaja. Tabella oli melkoisen nimekkäitä seuralaisia, joista myös hänellä oli hallussaan rohkeita valokuvia, jotka hän myöhemmin julkaisi juttusarjana Jallu-lehdessä. Minkäköhän vuoksi uhri säilytti rohkeita kuvia vanhoissa puhelimissa.
Tuo mahdollinen pettämiskuvio on vähän problemaattinen. Kuten toisaalle kirjoitin, JOS sellainen on ollut, voinut käynnistyä hieman viattomasti. Joku Vn ystävä (oli sitten mies tai nainen) alkanut lohduttamaan Victoriaa, jolla ollut rankka syksy erityisesti Tn vuoksi. Koko avioliitto alkanut harmittaa, kun sen, Tn suhteen ei valoa näkyvissä. Sitten henkilön X kanssa liukunut ehkä tarkemmin ajattelematta suhteeseen ja kun tuon ikäisiä ovat pian seksisuhteeseenkin. Suhteeseen, jota ei välttämättä pitkäksi ajatellut.

V ei pitänyt loppuvuodesta yhteyttä ystäviinsä, tuntui ystävän mielestä sulkeutuneen. Mutta jospa hänellä oli joku hlö X, jolle uskoutua, jolta sai lohtua. Tällaista kai elämässä voisi käydä.

Ajatellen sitä, että puolivahingossa voi ryhtyä suojaamattomaan seksiinkin, kun ikää sen verran, ettei ole enää niin iso riski raskauteen, kun aiemmin. Jos ryhtyisi tietoisesti avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen /seksisuhteeseen, niin silloin paremmin raskauden ehkäisystäkin ehkä tulisi huolehdittua.

Uskon syiden löytyvän parissuhteen sisältä. Tn ja Vn ei olisi pitänyt koskaan kohdata - edes tinderissä. Liian kaukana toisistaan oli heidän kulttuurinsakin.

Luulen Tn lääkkeiden väärinkäytöllä olleen oma osuutensa murhaan. Enkä tarkoita, että olisi ollut teon hetkellä pöllyssä. Vaan sitä, miten se on osaltaan voinut mahdollisesti muovata hänen persoonaansa negatiiviseen suuntaa. Pitkään jatkunutta kun väärinkäyttö on ollut.

T on aiemmin ylittänyt uutiskynnyksen tutkimustensa osalta, ainakin kahden tutkimuksen, joista toinen väitöstyönsä julkistamisessa. Sitten oli se dokkari, joka olisi kyllä hyvä saada Areenaan. - Et ehkä näitä tarkoittanut?

Ei ole tietoa, mihin Vn edellinen avioliitto kariutui. Oliko siinä suhteessa ollut mahdollisesti pettämistä. Ei välttämättä. Jotenkin en usko tuon pariskunnan kohdalla "erilleen kasvamiseen."
Vn ex-mies ei tainnut olla juurikaan, jos ollenkaan ollut tekemisissä Tn kanssa. Vn katoamisen tultua ilmi oli hän pyytänyt Vn poikaa soittamaan T:lle, ei soittanut itse.

V ja ex-puolisonsa. olivat remontoittaneet Ullanlinnan asunnon 2016 (tieto asunnon myyntivideossa). Ero tullut 2019. On Ullanlinna ollut V:lle erityisen mieluisa paikka asua. Hän lienee sisustussuunittelijan kanssa suunnitellut remontin, joka onkin tosi kauniisti tehty. Sijaintikin varsin hyvä.
Talvi24
Jane Marple
Viestit: 1036
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 5:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

Miss Holmes #1 kirjoitti: Pe Huhti 26, 2024 11:51 am
tills han flydde in där helt sommaren.
Tuo on kyllä suomeksi ”koko kesäksi”. Voisiko joku (skoune) minua paremmin ruotsia taitava vahvistaa.

******
En yritä vääntää. Noihin kahteen ja kolmeen sanaan on vaikea ruotsiksi sijoittaa suhdetta, ilman, että sanat lisääntyvät.

******
Rohkeita voi olla myös tekstit viestittelyssä.

******
En yritä tehdä uhrista pyhimystä. Suhde on alkanut 2020 ja jos alku aikoina on ollut myös muita, ei se ole minusta maailman katastroofi. Uhri ei kuitenkaan suhtautunut suhteeseen vakavasti, koska todistetusti harkitsi eroa ennen kosintaa.
Tämä oli se muunnoksesi:
"Se, että vaimo sitten paljastaa, että hänellä oli *** ***, on ilmeisesti koettu erityisen loukkaavana ja nöyryyttävänä."

Kun ketjuun tuomani on:
"Kun sitten käy ilmi, että vaimolla on ollut *** ***, on se ollut epäillylle selvästi erityisen haavoittava / loukkaava ja nöyryyttävä kokemus.

>>> Noissa on hyvin merkittävä ero, kun vaimo ei ollut paljastanut todennäköisesti yhtään mitään, vaan T oli löytänyt jotain hyvin merkittävää Vn puhelimelta onalleen siirtämästään kansiosta. Oikeuspsykoloi ei arvellut, että epäilty olisi "ilmeisesti" kokenut, vaan hän totesi sen olleen epäillylle selvästi erityisen ...

- Tiedän, ettet laittanut tuota lainausmerkkeihin, mutta luulen, että se voisi hämätä jotain.

Uhrista on jo ehditty aiemmin tehdä pyhimys.

Minä luulen uhrin suhtautuneen suhteeseen juuri siellä alkupuolella vakavasti. Sekä uhrin ystävä että T kertoneet nimenomaan uhrin olleen siellä alkupuolella se innostunut ja aktiivinen. Epäröinti ajoittunut -20 / -21 vaihteen seudulle. Tietämättä syytä en pidä epäröintiäkään ihmeellisenä. Kypsassä iässä olevia ihmisiä joiden omaisiin ja muuhun lähipiiriin on tutustuttava, otettava heidätkin osaksi elämäänsä ja Tn lapset paljon nuorempia.
Talvi24
Jane Marple
Viestit: 1036
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 5:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

Talvi24 kirjoitti: Pe Huhti 26, 2024 12:20 pm
Miss Holmes #1 kirjoitti: Pe Huhti 26, 2024 11:51 am
tills han flydde in där helt sommaren.
Tuo on kyllä suomeksi ”koko kesäksi”. Voisiko joku (skoune) minua paremmin ruotsia taitava vahvistaa.

******
En yritä vääntää. Noihin kahteen ja kolmeen sanaan on vaikea ruotsiksi sijoittaa suhdetta, ilman, että sanat lisääntyvät.

******
Rohkeita voi olla myös tekstit viestittelyssä.

******
En yritä tehdä uhrista pyhimystä. Suhde on alkanut 2020 ja jos alku aikoina on ollut myös muita, ei se ole minusta maailman katastroofi. Uhri ei kuitenkaan suhtautunut suhteeseen vakavasti, koska todistetusti harkitsi eroa ennen kosintaa.
Tämä oli se muunnoksesi:
"Se, että vaimo sitten paljastaa, että hänellä oli *** ***, on ilmeisesti koettu erityisen loukkaavana ja nöyryyttävänä."

Kun ketjuun tuomani on:
"Kun sitten käy ilmi, että vaimolla on ollut *** ***, on se ollut epäillylle selvästi erityisen haavoittava / loukkaava ja nöyryyttävä kokemus.

>>> Noissa on hyvin merkittävä ero, kun vaimo ei ollut paljastanut todennäköisesti yhtään mitään, vaan T oli löytänyt jotain hyvin merkittävää Vn puhelimelta onalleen siirtämästään kansiosta. Oikeuspsykoloi ei arvellut, että epäilty olisi "ilmeisesti" kokenut, vaan hän totesi sen olleen epäillylle selvästi erityisen ...

- Tiedän, ettet laittanut tuota lainausmerkkeihin, mutta luulen, että se voisi hämätä jotain.

Uhrista on jo ehditty aiemmin tehdä pyhimys.

Minä luulen uhrin suhtautuneen suhteeseen juuri siellä alkupuolella vakavasti. Sekä uhrin ystävä että T kertoneet nimenomaan uhrin olleen siellä alkupuolella se innostunut ja aktiivinen. Epäröinti ajoittunut -20 / -21 vaihteen seudulle. Tietämättä syytä en pidä epäröintiäkään ihmeellisenä. Kypsassä iässä olevia ihmisiä joiden omaisiin ja muuhun lähipiiriin on tutustuttava, otettava heidätkin osaksi elämäänsä ja Tn lapset paljon nuorempia. Yhtälailla on saattanut Tikkanenkin jkv epäröidä perustamaan uusperhettä, Vn lapset silloin murrosikäisiä, mitä lie ajatellut suomenruotsalaisista seurapiireistä - ei ehkä tiennyt, mihin oli ryhtymässä sen osalta.
Talvi24
Jane Marple
Viestit: 1036
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 5:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

Ulrica kirjoitti: Pe Huhti 26, 2024 10:41 am Jatkan vielä uhrin rohkeisiin kuviin kansiossa. Hänellä on ollut huomattavan merkittävissä asemissa olevaa piiriä ympärillään. Tämän vuoksi henkilö, joka esiintyy salatussa kansiossa, voi olla jopa poliittisesti merkittävässä asemassa, jota Tn googlettanut välituomion mukaan.

Laajalla salauksella voi myös olla oma roolinsa suojata juuri tätä henkilöä. Salattaviin säännöksiin liittyy erinäisiä kohtia ja yksi niistä on valtion ylimmissä viroissa toimivat ja tämän kaltaiset henkilöt. Valtion turvallisuuskysymykset jne.
Tähän ei voi kommentoida muuta kuin "ai kamala", jos noin olisikin :roll:

Kieltämättä selittäisi laajoja salauksia. Tosin näyttää siltä, että arvoalueella asunut pariskunta, jonka suomenruotsalaiseen eliittiin kuuluva uhri taitaa olla riittävä syy salauksiin. Yksityiselämän mahdollisian kiemuroita on suojattava, on vaikkei niin tehdä tavallisten ihmisten ollessa kyseessä. Vn veljen toimesta varmaankin laajoja salauksia on vaadittu. Eikä veli edes välttämättä ole tiennyt ihan kaikkea Vn elämään liittyvää. Ei ilmeisesti ollut tietoinen siitäkään Vn ystävän havainnosta, ettei V loppuvuonna pitänyt yhteyttä ystäviin ja oli vaikuttanut sulkeutuneelta.
vanhavakanssi
Frank Drebin
Viestit: 380
Liittynyt: Ke Tammi 31, 2024 11:40 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja vanhavakanssi »

10 000 täynnä ja uhria kohtaan nousee myös mielenkiintoisia ajatuksia.
Avatar
Miss Holmes #1
Christopher Lorenzo
Viestit: 1635
Liittynyt: Ke Tammi 27, 2021 3:23 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Miss Holmes #1 »

Minun silmään ei ole osunut, että uhrin ystävä olisi kertonut uhrin olleen alussa vakavissaan. Ihastunut - hän mielestäni sanoi.
Tuo aktiivisuus-ilmaisu on Tikkasen kertomaa.

*****
Se että Tikkanen on muuttanut uhrin luo kesällä 2020 koko kesäksi, on voinut puolestaan tuoda nuo ero-ajatukset uhrille.
Pieniä lapsia, mahdollisesti laiskahko isä tekemään lasten eteen paljoa, häly, yms

2021 kosittu, puhuttu toisesta asunnosta samassa talossa.

Kovin ailahtelevaa sanoisin. Ei selkeää halua asua yhdessä tai avioitua.

Naisena sanoisin, ettei uhri ole ollut ”korviaan myöden rakastunut”.
"Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa,
joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa,
mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa."
Abraham Lincoln (12.2.1809 – 15.4.1865)
Talvi24
Jane Marple
Viestit: 1036
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 5:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

Detta att hustrun sedan framkommer att hon haft *** ***, har uppenbarligen upplevts som speciellt sårande och förnedrande.

>>>> Detta att hustrun sedan framkommer att hon haft utomäktenskaplig relation, har uppenbarligen upplevts speciellt sårande och förnedrande.

Kun sitten käy ilmi, että vaimolla on ollut *** ***, on se ollut selvästi epäillylle erityisen haavoittava/loukkaava ja nöyryyttävä kokemus.

Kun sitten käy ilmi, että vaimolla on ollut avioliiton ulkopuolinen suhde, on se ollut selvästi epäillylle erityisen haavoittava/loukkaava ja nöyryyttävä kokemus.

>>> Eli ruotsiksi mahtuu esim. juuri tuo ilmaisu ruotsinkieliseen tekstiin, ja ruotsiksi välituomio on kirjoitettu. Suomeksi vaatisi 3 sanaa.
Ulrica
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: Ti Huhti 23, 2024 12:36 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Jotenkin tämä laaja salaus pohdituttaa vieläkin mistä siinä on kyse.

Tällä laajalla salauksella on saatu mittavat otsikot ketjun aiheesta ja mereenajosta ja keskiö ollut psykiatrissa.

Mutta jos laajaa salausta ei olisi, voisiko otsikot huutaa enemmän tämänkaltaisia otsikoita, joissa psykiatri jäisi kuitenkin hyvin hyvin pieneen rooliin: "Xxxx Xxxxx:n salarakas löytyi Tabe Slioorin entisen asuintalon pihalta mattorullasta". Tällainen voisi olla suurempi skandaali.

Yliampuvaa, mutta laajalla salauksella on tällainen vaikutus asian julkiseen käsittelyyn. Ja se ei ole hyvä asia. Välituomiossa on hyvin paljon julkista tietoa, mutta media on jättänyt sen kokonaan uutisoimatta.

Omat mietteeni vain, näin ei tarvitse asian oikeasti olla.
Talvi24
Jane Marple
Viestit: 1036
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 5:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

Miss Holmes #1 kirjoitti: Pe Huhti 26, 2024 12:40 pm Minun silmään ei ole osunut, että uhrin ystävä olisi kertonut uhrin olleen alussa vakavissaan. Ihastunut - hän mielestäni sanoi.
Tuo aktiivisuus-ilmaisu on Tikkasen kertomaa.

*****
Se että Tikkanen on muuttanut uhrin luo kesällä 2020 koko kesäksi, on voinut puolestaan tuoda nuo ero-ajatukset uhrille.
Pieniä lapsia, mahdollisesti laiskahko isä tekemään lasten eteen paljoa, häly, yms

2021 kosittu, puhuttu toisesta asunnosta samassa talossa.

Kovin ailahtelevaa sanoisin. Ei selkeää halua asua yhdessä tai avioitua.

Naisena sanoisin, ettei uhri ole ollut ”korviaan myöden rakastunut”.
"Uhrin ystävä kertoi, että pari oli alkanut ensin viestitellä toisilleen, ja vappuna 2020 he olivat menneet yhdessä juhliin. Alussa uhri oli ollut valtavan ihastunut psykiatriin, mutta noin vuoden päästä hän oli alkanut epäröidä ja puhunut jopa haluavansa lopettaa suhteen.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010192297.html

Toisesta asunnosta, asunnon naapurissa olevasta asunnosta oli puhuttu ehkä jo ennen kosintaa; kun uhrin poika maininnut siitä ilmeisesti heti tuon muuttotiedon jälkeen, mutta että sensijaan ostivat kesähuvilan.

Jotain esteitä tuntuu kasaantuneen molempien etee - matkalla avioliiton satamaa. V oli alkanut epäillä ilmeisesti vuodenvaihteessa -20/-21 ja kohta tuon jälkeen - ehkä se Tn ikäväksi kokema tapahtuma olikin ollut jotain, joka saanut hänet puolestaan miettinään, mennäkö naimisiin vai ei - silmeisesti kihloissa olon aikana 2/21 - 7/21 tapahtunut.
Talvi24
Jane Marple
Viestit: 1036
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 5:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

Ulrica kirjoitti: Pe Huhti 26, 2024 12:59 pm Jotenkin tämä laaja salaus pohdituttaa vieläkin mistä siinä on kyse.

Tällä laajalla salauksella on saatu mittavat otsikot ketjun aiheesta ja mereenajosta ja keskiö ollut psykiatrissa.

Mutta jos laajaa salausta ei olisi, voisiko otsikot huutaa enemmän tämänkaltaisia otsikoita, joissa psykiatri jäisi kuitenkin hyvin hyvin pieneen rooliin: "Xxxx Xxxxx:n salarakas löytyi Tabe Slioorin entisen asuintalon pihalta mattorullasta". Tällainen voisi olla suurempi skandaali.

Yliampuvaa, mutta laajalla salauksella on tällainen vaikutus asian julkiseen käsittelyyn. Ja se ei ole hyvä asia. Välituomiossa on hyvin paljon julkista tietoa, mutta media on jättänyt sen kokonaan uutisoimatta.

Omat mietteeni vain, näin ei tarvitse asian oikeasti olla.
Olet oikeassa, media kyllä keksii raflaavimmat otsikot myynnin edistämiseksi. Tähän asti ovat ratsastaneet psykiatrilla - kaikkine kylmäävine ja hyytävine juttuineen.

Se kyllä ihmettää, ettei edes Seiska ole tuonut esille tiettyjä tietoja välituomiosta. On välituomiossa toki sellaista, mikä ei mediallekaan salauksen vuoksi heti avaudu.

Laaja salaus on saanut myös hyvin monet spekulaatiot - hyvin, hyvin laajasti (ketjun ulkopuolellakin) omiin sfääreihinsä. Kyllä laajalla salauksella on omat selvät haittansa. Toivottavasti oikeuden loppu-/päätösistunnosta uutisoivat riittävän määrän tietoa asiallisesti. Kyllä siinä pitäisi joku logiikka tapahtumille esittää.
Vastaa Viestiin