Juridianom kirjoitti: Ke Tammi 11, 2023 5:35 pm
PATOLOGINEN VALEHTELU
Pseudologia fantastica on sairaalloinen halu valehdella ja keksiä sepitettyjä tarinoita. Mytomaniaa sairastavia kutsutaan mytomaaneiksi, suomeksi yleensä patologisiksi valehtelijoiksi. Valehtelija kertoo toistuvasti ja kroonisesti lennokkaita, valheellisia tarinoita ilman selkeää motiivia ja jossa tarinat sisältävät usein itsekorostusta.
Patologinen valehtelija valehtelee mielivaltaisesti. Valehteleminen on kokonaisvaltaista ja toistuvaa, myös sellaisissa tilanteissa, kun ei tarvitsisi valehdella. Valheissa saattaa olla epäjohdonmukaisuuksia. Mukana saattaa olla vaikeasti varmistettavia asioita, ja toisinaan kertomus on niin yleisluontoinen, ettei valheellisuus paljastu. Kertomus sisältää usein sekä todellisia että valheellisia seikkoja ja kertomus voi sinällään olla mahdollinen.
MOTIIVIT
Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen on tutkinut paljon valehtelua.
Patologinen valehtelija haluaa
sympatiaa ja huomiota. Valheet ovat usein hänen
toiveittensa toteutumia. Valheet syntyvät spontaanisti, mutta mikäli ne ovat dramaattisia, monimutkaisia ja yksityiskohtaisia, niistä joutuu helposti vaikeuksiin, Ojanen kertoo.
”Normaali” valehtelija huijaa, kun siitä on hänelle rahallista tai muuta hyötyä, mutta patologinen valehtelija valehtelee muulloinkin. Patologiselle vedättämiselle on tunnusomaista pakonomaisuus,
toistuvuus,
hyödyn puuttuminen,
pitkäaikaisuus,
heikko syyllisyyden tunto ja
vähäinen kiinni joutumisen pelko. Valehtelusta tulee elämäntyyli, Ojanen kuvaa.
Patologista valehtelua on vaikea erottaa tietoisesta, tavoitteeseen tähtäävästä satuilusta. Vallitsee vahva psykologinen lainalaisuus.
Kun toistaa jotakin väitettä lukuisia kertoja, siihen alkaa itsekin uskoa. Valehtelu on aluksi voinut olla tietoista, mutta vähitellen siitä tulee patologista, Ojanen selvittää. Valehtelusta tulee elämäntyyli.
Joskus tähtäimessä ei kuitenkaan ole suora hyötyminen tai pälkähästä pääseminen. Kyse voi olla
sosiaalisesta pelistä ja viihdykkeestä, kun valehtelija tarkkailee, kuinka tarinat uppoavat. Valheilla saatetaan hakea arvostusta, hyväksyntää tai sympatiaa. Toisinaan valheista ei seuraa minkäänlaista hyötyä, vaan niitä kerrotaan vain niin sanotusti tavan vuoksi.
Valehtelu ei herätä patologisessa valehtelijassa omantunnonpistoksia tai häpeää. Valehtelija ei mieti vastapuolen tunteita valehdellessaan. Monet
patologiset valehtelijat valehtelevat tilannesidonnaisesti, vaikuttaakseen käsillä olevaan tilanteeseen, kertoo kriminaali- ja oikeuspsykologian dosentti Helinä Häkkänen-Nyholm.
Patologinen valehtelija ei tunne syyllisyyttä eikä katumusta. Usein hän ajattelee, että kaikki huijaavat. Häikäilemättömyys yhdistyneenä patologiseen valehteluun on pelottava yhdistelmä, Ojanen toteaa.
SAIRAUS VAI OMINAISUUS
Pakonomainen valehtelu ei ole lääketieteellinen diagnoosi, vaan se liittyy muihin mielenterveyden ongelmiin oireena. Vankisairaalan vastaavan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan valehtelu menee sairauden puolelle, jos se on ihmiselle pakonomaista tai jos se palvelee hänen sisäistä tasapainoaan niin, että vaihtoehtoja ei ole.
Jos ihminen hakee valehtelusta hyötyä, se saattaa olla osa narsistista persoonallisuushäiriötä. Käyttäytymismuodosta voi parantua, jos kokee sen itse ongelmaksi, mutta esimerkiksi narsistiseen persoonallisuushäiriöön liittyvää valehtelua ei voi saada parantumaan, sillä henkilö ei itse koe sitä ongelmaksi. Patologista valehtelua voidaan hoitaa psykoterapialla, mutta tulokset ovat usein laihoja. Ojasen mukaan muutosta on vaikea saada aikaan, koska terapoitava ei useinkaan tunnista käytösmallejaan. Ongelmana on sekin, että valehtelija huijaa herkästi myös hoitotilanteessa.
Psykologi Vesa Nevalainen sanoo, että osalla ihmisistä on synnynnäinen taipumus valehteluun. He eivät koe sitä niin pahaksi, ja heillä on joustava käsitys todellisuudesta. He eivät näe kovin vahvasti sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Joillakuilla tämä taipumus vahvistuu iän myötä. Patologinen valehtelu voi johtua aivojen biologisista häiriöistä tai persoonallisuushäiriöistä, kuten narsismista. Taustalla voivat olla myös kokemus uhrina olemisesta, sympatian ja huomion tavoittelu sekä itsetuntemuksen puute.
Patologisen valehtelun taustalla voi olla ahdistusta tai alhainen itsearvostus. Persoonallisuushäiriöistä patologista valehtelua esiintyy erityisesti epävakaassa-, narsistisessa- ja antisosiaalisessa persoonallisuushäiriössä. Lapsuudessaan patologinen valehtelija on saattanut kohdata kaltoinkohtelua tai järkyttäviä tapahtumia, kuten läheisen vakavan sairastumisen. Lapsuuden fyysinen ja seksuaalinen väkivalta, vanhempien taholta koettu hyljeksintä, huomion puute ja rakkaudettomuus näyttävät luonnehtivan tekijöiden lapsuutta useammin kuin muussa väestössä.
Patologiseen valehteluun voi altistaa aivojen biologiset häiriöt, persoonallisuuden häiriöt (esimerkiksi narsismi, sosiopatia, paranoidisuus, epävakaa persoonallisuushäiriö), uhrin kokemus, sympatian ja huomion saaminen, itsetuntemuksen ja -tiedostuksen puute tai vilkas mielikuvitus ja harjoitteluun perustuva oppiminen.
Lähimpänä pseudologia phantasticaa psykopatiakriteereihin kuuluvat patologinen valehtelu, petkuttaminen ja manipulointi. On myös ehdotettu, että sekä teeskentelyhäiriö että pseudologia phantastica kuuluisivat "petkuttamishäiriöön", jolla olisi ominaista valehtelu ja huijaaminen eri asioissa ilman selvää hyötymistarkoitusta. Tässä häiriössä motiivit valehteluun ovat pikemminkin psykologisia ja yksilön kehityshistoriaan liittyviä kuin ulkoisia, kertoo Jaana Haapasalo, psykologi, oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti.
Tapauksessa on mukana myös kehittymätön moraalikäsitys. Valehtelijat kokevat, että toiset ansaitsevat heidän valehtelunsa – mitäs uskovat kaikenlaiset jutut, Nevalainen kertoo. Psykologin on vaikea arvioida, onko ihminen patologinen valehtelija vai ei. Ojanen sanoo, että määrällisesti noin 5–10 prosenttia ihmisistä valehtelee paljon, mutta ”emme tiedä, mikä osuus siitä on patologista”.
Psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen mukaan patologista valehtelua on vaikea erottaa tietoisesta, tavoitteeseen tähtäävästä valehtelusta. Kun ajatellaan vaikka Donald Trumpia, patologisuutta on ehkä 80% prosenttia, tietoista 20%. Vaikka patologinen valehtelu ei ole sukupuolisidonnaista, kuuluisat valehtelijat ovat enimmäkseen miehiä. Tällainen on Ojasen mukaan esimerkiksi huijaririkollisena tunnettu Frank Abagnale. (Ota kiinni jos saat)
Jotkut tutkimukset viittaavat siihen, että patologinen valehtelu liittyy tiettyyn neurologiseen malliin, johon liittyy pieni muistin puute sekä heikentyneet etulohkot, jotka voivat vaikuttaa negatiivisesti tapaan, jolla yksilö arvioi tietoa. Tutkimuksellisella tasolla tiedetään myös, että moni patologinen valehtelija on kertonut aloittaneensa valehtelemisen varhaisella iällä. He ovat huomanneet, että on tehokkaampaa valehdella, kuin argumentoida tehokkaasti.
MISTÄ VALEHTELIJAN VOI TUNNISTAA?
Psykologi ja psykoterapeutti Maaret von Wright kertoo, että usein voi olla aika vaikea tunnistaa, valehteleeko joku. Joistakin ihmisistä sen näkee helpommin kuin toisista.
Yleensä valehtelu keskittyy joko nykyisen identiteetin tai keksityn identiteetin vahvistamiseen ja puolustamiseen. Ihan kaikesta tuskin koskaan valehdellaan, koska silloin ei enää selviä yhteiskunnassa. Silloin kyse on vakavasta mielenterveyden häiriöstä. On myös ihmisiä, jotka sovittavat puheensa aina toisten odotusten mukaisesti.
Tavallisesti kyseessä on jokin valheellinen identiteetti. Muuten he elävät koko lailla normaalia elämää.
Helinä Häkkänen-Nyholm kertoo, että patologinen
valehtelija tarkkailee kuulijaansa ja arvioi ja mukauttaa toimintaansa sen perusteella, kuinka hyvin hänen kertomuksensa uppoaa. Vilpillisyyteen ja valheeseen liittyy usein se, että
vastaus on epäselvä ja epäoleellinen, äänellinen epävarmuus ja tauot lisääntyvät,
yksityiskohdat ja oma rooli kerronnassa vähenevät,
oma-aloitteinen tuotteliaisuus kertojana vähenee ja
kuuntelijalle tulee olo, että toinen puhuu hermostuneesti.
Keksittyjä tarinoita kyseenalaistaessa patologinen valehtelija kiistää usein valheensa ja korjaa tilanteen kertomalla uuden sepitetyn tarinan.
Vastaukset kysymyksiin saattavat olla myös hyvin epämääräisiä ja
patologinen valehtelija saattaa puhua hyvinkin paljon vastaamassa kuitenkaan kysyttyyn asiaan. Aiemmin kerrottujen valheiden unohtuessa,
voivat myös kertomukset samasta tilanteesta muuttua ja tuottaa erilaisia versioita tapahtuneesta.
Patologinen valehtelija voi loukkaantua tai esittää katuvaa tai hyökätä, jos identiteettinsä kyseenalaistetaan. He tietävät, että
mitä vähemmän he kertovat yksityiskohtia, sen parempi. He tietävät piilottaa kasvonsa, jotta ne eivät anna heitä ilmi, ja he tietävät, että
moniselitteisyys on heidän parhaakseen.
Huomion voi kiinnittää se, että henkilön antamissa tiedoissa esiintyy ristiriitaisuuksia. Henkilö voi vaikuttaa samaan aikaan hyökkäävältä ja vaativalta ja
puheissaan epämääräiseltä ja välttelevältä. Hän voi myöntää valheet ja paikata ne uusilla tarinoilla, jos valheet tunnistetaan tai osoitetaan hänelle.
Patologiset valehtelijat esimerkiksi muuttavat kertomustaan ja
peruvat jotakin jota sanoivat menneisyydessä tai liioittelevat tarinoitaan. He elävät rinnakkaistodellisuudessa
eivätkä ole kykeneviä reagoimaan ristiriitaiseen tietoon, joten he syyttävät muistiongelmia.
Useimmiten valheilla koetetaan selviytyä ongelmista ja säilyttää positiivinen minäkuva, mutta patologiset valehtelijat eivät toimi näin, vaan vaikeuttavat valehtelulla omaa elämäänsä. Patologiset valheet paljastuvat aikanaan, sillä valehtelija puhuu itsensä umpikujaan, ellei hän jatkuvasti voi vaihtaa keskustelukumppaneita. He ovat vaikeita ihmisiä, sillä me arvostamme luotettavuutta. Koska heidän itsetiedostuksensa on heikko eikä muutoksen tarvetta ole, toiminta jatkuu vuosikausien ajan.
Eräässä tutkimuksessa ihmisiä pyydettiin kirjoittamaan tietystä hotellista arvosteluja. Osa arvostelijoista oli käynyt hotellissa, osa ei.
Paikkaansa pitämättömät arviot keskittyivät vahvasti narratiiviin, tarinaan, jossa he olivat monesti itse osallisina. Ne, jotka olivat olleet hotellissa, keskittyivät enemmänkin kuvailemaan esimerkiksi huonetiloja. Tutkimuksen yksi johtopäätös oli se, että valheen kertominen vaikuttaa myös itse kertomisen tapaan. Esimerkiksi minä-persoonapronominin käyttö valheellisessa hotelliarviossa voi kertoa siitä, että valehtelija yrittää tehdä sen avulla palturinsa uskottavammaksi.
Tavallinen ihminen tunnistaa valheen hyvin sattumanvaraisesti, ja Häkkänen-Nyholm vertaa valheen tunnistamista kolikon heittämiseen. Patologisen valehtelijan tunnistaminen ei ole yhtään sen helpompaa. Vaikka ihminen on taipuvainen olemaan luottavainen, on Häkkänen-Nyholmin mukaan syytä epäilyyn, jos valheita tulee ilmi jatkuvalla syötöllä.
Kannattaa luottaa omaan intuitioon, jos tulee sellainen tunne, että tässä on nyt jotain mätää.
MITEN VALEHTELU ILMENEE?
Patologinen valehtelu voi näyttäytyä esimerkiksi väärinä syytöksinä tai omaa identiteettiä koskevina valheina. Tarinat voivat olla yliampuvia mutta eivät täysin mahdottomia.
Tarinoissa voi olla totta siteeksi sen verran, että totuuden siemeneen kytketyt valheet vaikuttavat uskottavilta. Valehtelija saattaa kääntää asiat päälaelleen. Joskus vaikuttaa siltä, että hän heijastaa omia tekojaan tai tunteitaan, kuten vihaa, karkeasti toisiin. Hän on yleensä taitava vakuuttamaan muut tarinoistaan ja näyttää itsekin uskovan niihin. Tässä mielessä pseudologia phantasticaan näyttäisi liittyvän jonkinasteinen (dissosiatiivinen) realiteettitajun pettäminen. Jos valehtelija jää valheestaan kiinni, hän tavallisesti kiistää valehdelleensa ja sepittää tilalle uuden tarinan, joka paikkaa entistä. Joissakin tapauksissa hän voi myöntää valheet, jos muuta keinoa ei ole.
Tyypillisesti patologinen valehtelija esittää asiansa hyvin vakuuttavasti ilman epäröintiä tai katumusta. Aivan kuin hän itsekin uskoisi olevansa oikeassa. Valheissa saattaa myös olla elementtejä siitä, mitä valehtelija toivoisi tai millainen hän haluaisi olla. Hän voi valehdella olevansa arvostetussa asemassa tai ammatissa,
hankkineensa arvostetun koulutuksen tai tuntevansa arvovaltaisia merkkihenkilöitä.
Ojasen mukaan patologisia valehtelijoita on kahta perustyyppiä. Osa ottaa eri tilanteissa erilaisia rooleja ja valehtelee monissa asioissa, kun tilanne on sille otollinen. Osa taas esittää yhden ison valheen ja pitää siitä sinnikkäästi kiinni. Valehtelu keskittyy yleensä nykyisen tai keksityn identiteetin vahvistamiseen ja puolustamiseen. Tavallisesti kyseessä on väärä identiteetti, Ojanen tähdentää.
Patologista valehtelua esiintyy yleensä omaan identiteettiin ja elämänkertaan liittyen, sepitetyissä itseen tai läheiseen liittyvissä sairaskertomuksissa ja syytöksissä muita ihmisiä kohtaan. Kerrotut sepitykset voivat heijastella sitä, millaisia asioita henkilö toivoisi elämäänsä tai mitä hän haluaisi olla. Patologiseen valehteluun liittyy paljon paradoksaalisuutta.
On tärkeää tietää, että
patologisilla valehtelijoilla ei ole kontrollia siihen mitä he sanovat, tai käsitystä siitä minkälaisia seurauksia heidän valehtelustaan on. Heidän valheensa ovat yleistettyjä, suhteettomia, itsepintaisia ja monet niistä ovat spontaaneja eivätkä loppuun asti mietittyjä.
TYYPIT
Patologisen valehtelun kirjo on suuri, koska siihen vaikuttavat valehtelijan persoonallisuuden piirteet. Tunnetaan hyväntahtoisia valehtelijoita, jotka suoltavat valheita tarkoittamatta pahaa. Heillä on usein liiallisia käsityksiä itsestään, mikä saa heidät hakeutumaan valheilla tehtäviin, joissa he aluksi näyttävät selviytyvän hyvin, mutta jäävät lopulta kiinni. Myös Suomessa on ollut useita henkilöitä, jotka ovat esiintyneet lääkäreinä ja hoitajina melkoisella menestyksellä. Sitten on häikäilemättömiä valehtelijoita, joita on helppo tunnistaa. He etsivät valehtelulla oma tai jonkin ryhmän etua. Suurin osa valehtelusta lienee tietoista, mutta joukossa on myös niitä, jotka uskovat siihen, mitä puhuvat.
Kolmanneksi on ihmisiä, joiden puheissa on jatkuvasti pieniä valheita, mikä näkyy siinä, että he puhuvat samasta asiasta aivan eri tavoin eri ihmisille. He eivät huomaa tätä itse ja hämmästyvät ja suuttuvat, jos siitä heille sanotaan.
Neljänneksi oma lukunsa ovat auervaarat, joilla yhtyy patologinen valehtelu ja valloitushalu. He ajattelevat olevansa naisten ilahduttajia ja auttajia. He varmaankin uskovat itseensä. Kun kuitenkin esiintyy vaikkapa lääkärinä tietämättä lääketieteestä juuri mitään, luulisi sen tulevan tietoisuuteen. Mukana on varmaan myös jännitystä ja itsensä testaamista. Jatkaminen houkuttaa, kun huomaa, miten paljon ihmiset luottavat.
Viidenneksi voidaan ajatella, että usko salaliittoihin on patologista valehtelua. Salaliittoihin uskovat toistavat niitä jatkuvasti ja levittävät niitä muille. He uskovat aidosti salaliittoihin ja elävät niiden mukaisesti.
Kuudenneksi valehtelun lievin muoto on omaan elämään liittyvien kuvitteellisten tarinoiden kertominen. Osa näistä on harmittomia (Calamity Jane) osa voi tuottaa paljonkin harmia (Anna Anderson esiintyi Nikolai toisen tyttärenä).
SEURAUKSET
Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen katsoo, että
patologinen valehtelija voi selviytyä, jos hän saa valta-asemallaan kiedottua joukon ihmisiä valheiden verkkoon. Kuitenkin useimmiten vedättäjälle käy lopulta huonosti.
Patologiset valehtelijat jättävät jälkeensä paljon mielipahaa ja ”savuavia raunioita”.
He eivät kestä yksitoikkoisuutta, vaan aina pitää saada uusia valloituksia ja voittoja. Heidän jäljiltään syntyy paljon petettyjä ja katkeria ihmisiä, Ojanen kuvaa.
Nevalainen kertoo, että jotkut saattavat menettää patologisen valehtelijan vuoksi kaiken: rahat, rakkauden ja uskon ihmiskuntaan. Itsekin olen ollut tekemisissä patologisen valehtelijan kanssa. Kyllä se aiheuttaa sen, että miettii monien muittenkin kohdalla sitä, yritetäänkö minua taas huiputtaa.
Patologinen valehtelija menettää lopulta uskottavuutensa muitten silmissä, eikä häntä uskota enää silloinkaan, kun hän ei valehtele. Tämä johtaa lopulta yksinäiseen elämään.
Kun kukaan ei osaa lopettaa tätä käytöstä, se lisääntyy entisestään ja silloin myös hyödyt lisääntyvät – kierre on valmis, Nevalainen kuvailee.
Patologiset valehtelijat eivät ole syyllisiä heidän häiriöönsä, mutta he ansaitsevat apuamme.
Jos yrität auttaa heitä, he jättävät sinut usein huomiotta.
(Rankasti copypastattu ei-tieteellinen referaatti aihetta käsittelevistä julkaisuista)
