Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Jason
Poliisikoira Rex
Viestit: 272
Liittynyt: Su Touko 27, 2007 10:15 am
Paikkakunta: Helsinki

Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja Jason »

Merenpohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita – KRP valmistelee nyt tutkimuksia

Viime vuonna henkirikostutkinnan yhteydessä Airistolta löydettiin kaksi vainajaa. Tarkistamatta jäi vielä jopa kymmeniä mereen kuulumattomia kohteita, joita poliisi haluaa nyt tutkia.
KRP kartoitti saamansa virka-avun perusteella Turun saaristosta alueen, jolta löytyi noin 30 potentiaalista kohdetta. Niistä jo kaksi on osoittautunut vainajiksi.

Keskusrikospoliisi harkitsee etsintöjen aloittamista Turun Airistolla merenpohjassa olevien kohteiden tarkistamiseksi.

Viime vuonna henkirikostutkinnan yhteydessä Airiston merenpohjasta löydettiin kaksi vuosikymmeniä kateissa ollutta vainajaa. Tarkistamatta jäi vielä lukuisia kohteita, jotka eivät tutkimusten mukaan kuulu merenpohjaan.

Niiden joukossa saattaa olla löytymättömiä vainajia.

Rikosylikomisario Risto Lohi vahvistaa, että asia on KRP:lla työn alla.

Hän toteaa, että KRP on henkirikostutkinnan yhteydessä, Puolustusvoimien antaman virka-avun perusteella, saanut tietoonsa myös muita mahdollisesti poliisia kiinnostavia kohteita Airiston merialueella.

– Keskusrikospoliisi jatkaa asian selvittämistä yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa niiltä osin, kun aiemmassa kartoituksessa paikannettiin sellaisia kohteita, jotka voisivat liittyä kyseisellä vesistöalueella vielä oleviin vainajiin, Lohi kommentoi sähköpostitse.

Airiston halki kulkee vilkas laiva- ja venereitti. Esimerkiksi Ruotsin-laivoilta on kadonnut kymmenien vuosien aikana useita henkilöitä.
Yli 30 kohteesta tutkimatta ”merkittävä osa”

Poliisia kiinnostavat tunnistamattomat kohteet paikannettiin vuonna 2021.

KRP tutki tuolloin turkulaisen lakimiehen Ilpo Härmäläisen henkirikosta. Härmäläinen oli kadonnut vuonna 1994.

Tutkinnassa saatujen tietojen perusteella poliisi määritteli Airistolta alueen, josta Härmäläisen ruumis voisi todennäköisimmin löytyä. Alue oli laajuudeltaan 1 km x 4 km.

Merivoimat kartoitti aluetta teknisesti. Se havaitsi pohjassa noin 750 mereen kuulumatonta kohdetta.

Tarkan analysoinnin perusteella etsittävät kohteet rajattiin 32:een lupaavimpaan. Ne jaoteltiin värikoodein punaisiin ja keltaisiin, joista punainen oli potentiaalisempi.

Loppuvuodesta 2021 KRP pyysi Puolustusvoimilta virka-apua määritellyn alueen tarkistamiseksi.

Jo ensimmäisellä sukelluksella 23. helmikuuta 2022 tehtiin ruumislöytö. Vainaja ei kuitenkaan ollut Ilpo Härmäläinen, vaan vuonna 1979 kadonnut mies. Hänen kuolemaansa ei liittynyt rikosta.

Seuraavilla sukelluksilla pohjasta löydettiin halkosäkki ja kaksi moottoripyörää.

Muutaman sukelluksen jälkeen, 2. maaliskuuta 2022, löydettiin Ilpo Härmäläisen ruumis. Vainaja oli säilynyt yllättävän hyvin, koska yli 40 metrin syvyydessä vesi on viileää ja vähähappista.

Härmäläisen ruumis oli alunperin merkitty keltaiseksi kohteeksi.

Koska tutkinnan keskiössä ollut vainaja oli löytynyt, etsinnät lopetettiin. Tarkastamatta jäi vielä useita kohteita.

Rikosylikomisario Risto Lohi ei ota toistaiseksi kantaa, kuinka monta kohdetta 32:sta on jäänyt tutkimatta.

– Voin tässä vaiheessa vain todeta, että merkittävä osa, hän vastaa.

KRP on vaitonainen yksityiskohdista
Vaikka asia on poliisissa työn alla, KRP ei tässä vaiheessa ota tarkemmin kantaa, milloin kohteita voitaisiin alkaa tutkia.

Ja koska toimenpiteet ovat valmistelussa, ei Lohi myöskään voi vastata tarkemmin mahdollisten vainajien paikantamiseen liittyviin kysymyksiin.

– Valitettavasti tarkemmin aikatauluista tai etenemisestä emme tässä vaiheessa voi tiedottaa, Lohi kommentoi.
https://yle.fi/a/74-20013645

16:17

Tekstiä tiivistetty
-NILS-
sikapäivät2020
Hetty Wainthropp
Viestit: 463
Liittynyt: To Loka 08, 2020 12:02 pm

Re: Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja sikapäivät2020 »

Tästä voi tulla mielenkiintoista.🤔
realisti-lissu

Re: Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja realisti-lissu »

Mikähän Bermudan kolmio siellä on?
Liekkö ryssätkin upottanut sinne joitain?
Hyvä että on jotain mielenkiintoista seurattavaa ja jos joitain löytyy vielä niin saa mahdolliset omaiset rauhan.
Clover

Re: Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja Clover »

Toivottavasti joillekin omaisille löytyy vastaus näiden tutkimuksien ansiosta. Hienoa, että KRP tarttuu toimeen.
Paikalla
canis lupus
Javier Pena
Viestit: 1893
Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 11:35 pm

Re: Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja canis lupus »

Jospa se Jimmy Hoffakin viimein löytyisi.
Mens malus in corpore sano
Hattivatti
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 97
Liittynyt: La Huhti 26, 2014 10:14 pm

Re: Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja Hattivatti »

Halkosäkki ja kaksi moottoripyörää!. Mitä helvettiä :lol:
Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1311
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

canis lupus kirjoitti: To Tammi 19, 2023 8:11 pm Jospa se Jimmy Hoffakin viimein löytyisi.
Tämä tuli mieleen. Samoin JFK:n ampujat.
Carelin
Rico Tubbs
Viestit: 1260
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:37 am

Re: Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja Carelin »

Diileri nimisessä kirjassa tämä lakimiehen upottaminen Airistoon tiedettiin jo paljon aiemmin kuin poliisit aloittivat tutkinnan.
Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4477
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Olisiko merivirtaukset sellaisia, että vaikkei just tuolla olisi upotettukaan, niin kulkeutuu vuosien saatossa? Ei siis mitään oikeaa tietoa tästä. Sitä mietin myös, että voisikohan noista Turusta liikennöiviltä ruotsinlaivoilta kadonneista joku tai jotkut löytyä? Toki jos merivirrat ei kuljeta tuonne, niin vähän turhan lähellä rantaa olisi mereen hypätty tai päädytty.

Seura-lehdessä muuten kerrottiin jo joskus kesällä näistä lähes 30 potentiaalisista ruumiishavainnota, jotka oli vielä tutkimatta.
Ake
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Ke Heinä 08, 2015 4:51 pm
Paikkakunta: Piikkiö

Re: Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja Ake »

Eipä tuo kohteiden määrä pohjassa sinänsä yllätä. Tuohon Airiston keskelle on oikeastaan kohtuu helppo päästä ja hävittää mitä ikinä haluaakaan.
Caracalla
Remington Steele
Viestit: 223
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 5:05 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja Caracalla »

Luulisi, että olisi ollut helpompaa ja halvempaa sukeltaa kaikki kohteet saman tien kun muutenkin oltiin paikalla sukelluskamat päällä. Pahimmassa tapauksessa ehtii joku henkirikoksen tehnyt tällä välin häipyä vähin äänin Suomesta.
Isovaalea
Agentti Scully
Viestit: 699
Liittynyt: To Loka 15, 2015 8:41 pm

Re: Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja Isovaalea »

realisti-lissu kirjoitti: To Tammi 19, 2023 7:51 pm ...
Liekkö ryssätkin upottanut sinne joitain?
...
Ryssän upotuksia (asennuksia) on poistettu Saaristomereltä useita vuosikymmeniä
Osku
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: To Kesä 02, 2011 11:46 pm

Re: Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja Osku »

Tää vaikuttaa mielenkiintoiselta, pitänee koittaa seurata tarkemmin.
Itselleni mielenkiinnon herätti heti kommentti hyvin säilyneestä ruumiista. Ja aloin pohtimaan miten vedenpaine, lämpötila ja vähähappisuus vaikuttavat ruumiin hajoamisprosessiin. Onko vainaja lähes "tuoreen" oloinen, vai mitkälle mädäntynyt, mutta kasassa vielä.
Avatar
Alfred J. Kyy
Lauri Hanhivaara
Viestit: 142
Liittynyt: Ma Heinä 22, 2019 6:30 pm

Re: Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja Alfred J. Kyy »

Osku kirjoitti: To Tammi 19, 2023 10:31 pm Tää vaikuttaa mielenkiintoiselta, pitänee koittaa seurata tarkemmin.
Itselleni mielenkiinnon herätti heti kommentti hyvin säilyneestä ruumiista. Ja aloin pohtimaan miten vedenpaine, lämpötila ja vähähappisuus vaikuttavat ruumiin hajoamisprosessiin. Onko vainaja lähes "tuoreen" oloinen, vai mitkälle mädäntynyt, mutta kasassa vielä.
Ilmeisesti Itämeren olosuhteet on otolliset ruumiin säilymiselle. Tästä oli Hesarissa juttua: https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000008670014.html

Harmi että on maksumuurin takana, mutta jo otsikko ja avauskappale toteaa keskeisen:
Itämeri voi ”säilöä” ruumiin – Oikeuslääketieteen professori kertoo, mistä harvinaisessa ilmiössä on kyse

Kylmä vesi voi aiheuttaa sen, että pohjalle vajonnut ruumis ei nouse pinnalle pitkään aikaan tai kenties koskaan.
Clover

Re: Meren pohjassa Turun Airistolla saattaa olla useita ruumiita

Viesti Kirjoittaja Clover »

^ Mutta tämähän on hyvä uutinen! Itse en pääse maksumuurin taakse (koska en halua). Mutta tuohan jo antaa toivoa, että Kylmä vesi voi aiheuttaa sen, että pohjalle vajonnut ruumis ei nouse pinnalle pitkään aikaan tai kenties koskaan.
Vastaa Viestiin