Nainen hakattiin kuoliaaksi Siuntiossa 31.1.2023 - Kari Dietrichille 10 vuoden tuomio taposta
-
- Hercule Poirot
- Viestit: 7962
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Nainen hakattiin kuoliaaksi Siuntiossa 31.1.2023 - Kari Dietrichille 10 vuoden tuomio taposta
LÄNSI-UUDENMAAN poliisi tutkii Siuntiossa 31.1.–1.2. tapahtunutta epäiltyä tappoa.
Poliisi vaati rikoksesta epäiltynä vangittavaksi 59-vuotiasta miestä, jolla on aiempaa väkivaltarikostaustaa. Mies vangittiin perjantaina todennäköisin syin epäiltynä taposta.
Lisäksi vangittavaksi vaadittiin vuonna 1974 syntynyttä miestä, jota epäillään rikoksentekijän suojelemisesta. Kyseisen rikoksen tekoaika on sama kuin epäillyssä henkirikoksessa, mutta tekopaikkana on Vihti. Hänet vangittiin lievemmällä syytä epäillä -perusteella.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Högman kertoo, että henkirikostutkinnasta ei voi toistaiseksi tiedottaa mitään, koska tutkinta on kriittisessä vaiheessa. Poliisi ei toistaiseksi kerro, millaisissa olosuhteissa epäilty rikos on tapahtunut tai miksi taposta epäiltyä vaaditaan vangittavaksi vasta kuukausi epäillyn tapahtuma-ajan jälkeen.
TAPOSTA epäilty mies on ollut aiemminkin syytettynä henkirikoksesta vuonna 2015, mutta tuolloin käräjäoikeus päätyi hylkäämään tapposyytteen. Syyttäjä ja uhrin omaiset valittivat tuomiosta hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Kyseinen syyte liittyi Uudenmaan alueella toukokuussa 2015 tapahtuneeseen epäiltyyn henkirikokseen. Tapaus nousi julkisuuteen, kun poliisi etsi taposta epäiltyä miestä nimen ja kuvan kanssa tavoittaakseen tämän. Tiedotteen yhteydessä poliisi kertoi, että miehellä on vakavaa väkivaltarikostaustaa.
Enemmän Iltasanomissa: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009431910.html
Otsikko päivitetty x3
-NILS-

Re: Mystinen henkirikostutkinta Siuntiossa: Taposta epäillyllä miehellä karmea teko taustallaan
Eli tämä tyyppi epäiltynä:
viewtopic.php?f=11&t=18836
47-vuotiaan turkulaismiehen kuolema, Nurmijärvi 2015
Lisätty ketjun otsikko
-NILS-
viewtopic.php?f=11&t=18836
47-vuotiaan turkulaismiehen kuolema, Nurmijärvi 2015
Lisätty ketjun otsikko
-NILS-
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Re: Mystinen henkirikostutkinta Siuntiossa: Taposta epäillyllä miehellä karmea teko taustallaan
Yllättäen tuore naikkonen löytyy kainalosta... Varmaan saa selkäänsä hänkin kun vähän hermot palaa.
-
- Martin Beck
- Viestit: 835
- Liittynyt: Ma Marras 21, 2022 12:01 am
Re: Mystinen henkirikostutkinta Siuntiossa: Taposta epäillyllä miehellä karmea teko taustallaan
https://yle.fi/a/74-20021131Katoamistutkinta muuttuikin epäillyksi henkirikokseksi − poliisi pyytää havaintoja punaisesta Volkswagenista Uudellamaalla
Rikoksesta epäilty on vangittu todennäköisin syin epäiltynä tappoon.
Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta.
Poliisi aloitti tutkinnan, kun se sai ilmoituksen kadonneesta henkilöstä, jonka etsintöjen yhteydessä heräsi epäily taposta. Poliisi epäilee henkirikoksen tapahtuneen 31. tammikuuta−1. helmikuuta. Tapauksen uhri on edelleen kateissa.
Rikoksesta epäilty on vangittu todennäköisin syin epäiltynä tappoon. Lisäksi asiaan liittyen on vangittu yksi henkilö syytä epäillä -perusteella rikoksentekijän suojelemiseen.
Länsi-Uudenmaan poliisin 2023 maaliskuussa etsimä punainen Wolksvagen golf takaa.
Poliisin etsimän auton apukuskin puoleisen takaoven ikkuna on korvattu pleksillä tai muovilla ja auton takaluukun lasi on hajalla.
Poliisi pyytää havaintoja Uudenmaan alueella liikkuneesta punaisesta Volkswagen Golfista. Auton apukuskin puoleisen takaoven ikkuna on korvattu pleksillä tai muovilla, ja auton takaluukun lasi on hajalla.
Poliisi pyytää lisäksi havaintoja autolla liikkuneista henkilöistä.
16:04
Viimeksi muokannut Ei mitään hajua, Ma Maalis 06, 2023 5:14 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Angus MacGyver
- Viestit: 6519
- Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
- Paikkakunta: aarniometsä
Re: Mystinen henkirikostutkinta Siuntiossa: Taposta epäillyllä miehellä karmea teko taustallaan
Sitä juuri piti kysyä, siis vanhaa rikosta, niin voidaan aloitus yhdistää vanhaan. Niin saadaan CV paremmin näkyville koko kansalle.L'amourha kirjoitti: ↑Pe Maalis 03, 2023 8:38 pm Eli tämä tyyppi epäiltynä:
viewtopic.php?f=11&t=18836
Kumma kun tälläsilläkin on kavereita jotka suojelee, mutta olihan sarjahukuttajallakin.
Toivottavasti suojelija on puhunut jos tietää Kropsusta jotakin.
Re: Katoamistutkinta muuttuikin epäillyksi henkirikokseksi − poliisi pyytää havaintoja punaisesta Volkswagenista Uudella
Liittynee myös tähän. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009429685.html
Torstaina oli Kirkkonummella jonkinasteinen etsintäoperaatio.
Torstaina oli Kirkkonummella jonkinasteinen etsintäoperaatio.
-
- Martin Beck
- Viestit: 835
- Liittynyt: Ma Marras 21, 2022 12:01 am
Re: Mystinen henkirikostutkinta Siuntiossa: Taposta epäillyllä miehellä karmea teko taustallaan
Iltalehdessä hieman enemmän juttua...Siuntiossa outo henkirikostutkinta: Uhri kateissa – Epäillyn taustalla karmea teko
Taposta epäilty mies yritti vuosia sitten paloitella ruumiin.
Siuntiossa tapahtui noin kuukausi sitten epäilty henkirikos. Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii asiaa tappona. Poliisi aloitti tutkinnan, kun sai tiedon kadonneesta henkilöstä. Samalla heräsi epäily taposta. Uhri on edelleen kateissa.
Epäilyn mukaan henkirikos tapahtui tammi–helmikuun taitteessa. Teosta epäilty mies vangittiin vasta maalikuun alussa. Asiassa epäillään toista henkilöä tekijän suojelemisesta.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi vuonna 1963 syntyneen miehen todennäköisin syin taposta epäiltynä. Vuonna 1974 syntynyt mies vangittiin epäiltynä rikoksentekijän suojelemisesta.
Suojelemisesta epäilty mies vangittiin syytä epäillä kynnyksellä, eli poliisi voi pitää miehen tutkintavankeudessa korkeintaan viikon. Tämän jälkeen miestä täytyy esittää uudelleen vangittavaksi, jos lisänäyttöä on kertynyt, tai hänet on vapautettava.
Molemmilla epäillyillä on runsaasti rikostaustaa. Taposta epäilty mies on ollut aiemmin etsintäkuulutettuna henkirikoksesta epäiltynä.
Yritti paloitella ruumiin
Pääepäillyllä on vakavaa väkivaltataustaa. Hän kerran yrittänyt hävittää ruumiin paloittelemalla.
Miestä ei lopulta tuomittu henkirikoksesta, vaan pahoinpitelystä ja hautarauhan rikkomisesta sekä huumausaineen käyttörikoksista.
Uhri kuoli epäselvissä olosuhteissa 10.–11. toukokuuta 2015.
Mies myönsi pahoinpidelleensä uhria sekä viiltäneensä tämän kaulaa veitsellä, mutta viiltäminen tapahtui vasta uhrin kuoleman jälkeen. Hänen mukaansa uhri aloitti tappelun ja oli vielä hengissä, kun hän poistui asunnolta. Kun hän palasi asunnolle seuraavana iltana, ei uhri enää hengittänyt.
Oikeuden mukaan uhri saattoi kuolla joko väkivallan seurauksena tai tapaturmaisesti. Epävarmassa tilanteessa tuomiota taposta ei tullut.
Noin viikkoa myöhemmin, 18. toukokuuta, mies kävi ostamassa Hong Kong -tavaratalosta työkaluja, suojakäsineitä ja hengityssuojaimia. Mies yritti paloitella ruumiin. Hän ei kuitenkaan onnistunut yrityksessään.
Hän yritti myös hävittää uhrin vaatteita ja omaisuutta uhrin kuoleman jälkeen.
Mies jätti ruumiin asunnon vessa lattialle, josta asunnon haltija ystävineen lopulta löysi sen.
– [Mies] on käsitellyt [uhrin] hautaamatonta ruumista pahennusta herättävällä tavalla, oikeus linjasi tuomiossaan.
Silloinen Hyvinkään käräjäoikeus tuomitsi miehen marraskuussa 2015 vankeuteen 50 päiväksi. Helsingin hovioikeus ei muuttanut tuomiota.
Rattijuopumuksia
Paloittelutapauksen lisäksi mies on ollut kymmenen viime vuoden aikana oikeudessa lukuisia kertoja muun muassa pahoinpitelyistä, huumausainerikoksista ja rattijuopumuksista.
Tänä vuonna Helsingin hovioikeus tuomitsi miehen yli 20 rikoksesta vuoden ja viiden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Suuri osa tuomioon johtaneista rikoksista oli rattijuopumuksia.
Tällä hetkellä hänellä on Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa vireillä kaksi rattijuopumusasiaa.
Rikoksentekijän suojelemisesta epäilty vuonna 1974 syntynyt mies on ollut syytettynä samantyyppisistä rikoksista.
Poliisi kaipaa havaintoja
Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja Uudenmaan alueella liikkuneesta punaisesta Volkswagen Golfista. Auton apukuskin puoleisen takaoven ikkuna on korvattu pleksillä tai muovilla, ja sen takaluukun lasi on hajalla. Poliisi pyytää lisäksi havaintoja autolla liikkuneista henkilöistä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e58d ... 8e985279d5
Tänään klo 15:53
Re: Mystinen henkirikostutkinta Siuntiossa: Taposta epäillyllä miehellä karmea teko taustallaan
Siis mitä?? Yritti paloitella ruumiin sekä yritti hävittää uhrin omaisuutta.
Tuomio 50 päivää vankeutta
Tuomio 50 päivää vankeutta
- Haista Kaavittu
- Sofia Karppi
- Viestit: 423
- Liittynyt: To Helmi 16, 2023 8:22 am
Re: Mystinen henkirikostutkinta Siuntiossa: Taposta epäillyllä miehellä karmea teko taustallaan
Kuvan kokoa kohtuullistettu
Havainnot voi lähettää poliisille sähköpostitse [email protected] tai ne voi kertoa jättämällä viestin vihjenumeroon 0295 413 031.
-NILS-
Tämä paikka on täynnä idiootteja!
-
- Martin Beck
- Viestit: 835
- Liittynyt: Ma Marras 21, 2022 12:01 am
Re: Mystinen henkirikostutkinta Siuntiossa: Taposta epäillyllä miehellä karmea teko taustallaan
Miksiköhän rekkari on piilotettu?
Ettei vaan tekijän nimi paljastuisi... ja kuitenkin Iltalehti julkaisi tekijän kuvan ja nimen sen vuoden 2015 rikoksen yhteydessä.
Ettei vaan tekijän nimi paljastuisi... ja kuitenkin Iltalehti julkaisi tekijän kuvan ja nimen sen vuoden 2015 rikoksen yhteydessä.
-
- Aloitteleva Besserwisser
- Viestit: 13
- Liittynyt: Pe Elo 14, 2020 11:25 am
Re: Mystinen henkirikostutkinta Siuntiossa: Taposta epäillyllä miehellä karmea teko taustallaan
Pyydettiin havaintoja autolla liikkuneista henkilöistä. Jos sellaisia tulee, niin olisi parempi, että havaintojen tekijällä ei olisi nimeä ja kuvaa tiedossaan ennenkuin kertoo havainnoistaan. Hyvä syy peittää rekkari. Vanhalle uutiselle ei tietenkään poliisi voi tässä vaiheessa enää mitään.Ei mitään hajua kirjoitti: ↑Ma Maalis 06, 2023 8:45 pm Miksiköhän rekkari on piilotettu?
Ettei vaan tekijän nimi paljastuisi... ja kuitenkin Iltalehti julkaisi tekijän kuvan ja nimen sen vuoden 2015 rikoksen yhteydessä.
Re: Mystinen henkirikostutkinta Siuntiossa: Taposta epäillyllä miehellä karmea teko taustallaan
Voi että.punainen auto koitunut jonkun nuoren miehen kohtaloksi?
Ties missä sangoissa uhri lepää.
Voimia ja jaksamista omaisille.
Ties missä sangoissa uhri lepää.
Voimia ja jaksamista omaisille.
Olin, kunnes en ollutkaan.
Re: Mystinen henkirikostutkinta Siuntiossa: Taposta epäillyllä miehellä karmea teko taustallaan
Vai liittyykö tapaukseen nainen?
Olin, kunnes en ollutkaan.
Re: Mystinen henkirikostutkinta Siuntiossa: Taposta epäillyllä miehellä karmea teko taustallaan
No se on 100varma.
Olin, kunnes en ollutkaan.
Re: Mystinen henkirikostutkinta Siuntiossa: Taposta epäillyllä miehellä karmea teko taustallaan
Ylen uutista on päivitetty tiedoilla kadonneesta.
https://yle.fi/a/74-20021131Noin 30-vuotiaan naisen katoamistutkinta muuttui henkirikosepäilyksi − taposta epäillyllä miehellä mittava väkivaltarikostausta
Poliisi aloitti tutkinnan, kun se sai ilmoituksen kadonneesta henkilöstä, jonka etsintöjen yhteydessä heräsi epäily taposta. Kadonnut henkilö on noin 30-vuotias nainen. Rikoskomisario Matti Högman kertoo, että epäily taposta heräsi, kun muut vaihtoehdot katoamiselle suljettiin pois tutkinnassa.