Sivu 1/1

359 385 palautettua pulloa ja tölkkiä herätti epäilyt petoksesta

Lähetetty: To Huhti 13, 2023 8:11 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa on puitu nyt jo liiketoimintansa lopettaneen kauppiaan epärehellistä pullonpalautusvyyhtiä. Syyttäjä vaati kauppiaalle tuomiota törkeästä petoksesta, jossa kauppias oli saanut Suomen Palautuspakkaus Oy:lta Palpalta perusteettomia panttikorvauksia yhteensä yli 193 000 euron edestä.

Sipoon Nikkilässä sijaitsevaan kauppaan oli asennettu pullonpalautusautomaatti vuonna 2009. Palpan kanssa solmitun sopimuksen mukaan kauppias sai kahdesti kuussa rahallisen korvauksen Palpalta niistä tyhjistä pulloista ja tölkeistä, jotka asiakkaat olivat palautteet kauppaan. Korvauksen ehtona oli, että kauppias puolestaan palauttaa tyhjät pullot ja tölkit Palpalle.
Vuodesta 2011 lähtien Palpan kauppiaille maksamat tilitykset palautetuista pulloista ja tölkeistä olivat perustuneet ainoastaan palautusautomaatin tallentamiin tietoihin. Kauppias sai siis hyvityksen pakkauksista riippumatta siitä, oliko automaattiin palautetut pullot tosiasiassa palautettu aina Palpalle asti.
Näin oli käynyt myös sipoolaisen kauppiaan kohdalla. Kauppias myönsi oikeudessa, ettei hän ollut palauttanut automaattiin tulleita pulloja ja tölkkejä Palpalle enää vuoden 2015 huhtikuun jälkeen.

Palautettujen pullojen ja tölkkien määrät herättivät epäilyksiä kauppiaan vilpillisistä toimista.
Vielä vuonna 2016 palautuksia oli tullut nikkiläläiseen kauppaan keskimäärin 4 500 kappaletta kuukaudessa. Tammikuussa 2017 palautusmäärät olivat nousseet noin 2 000:lla, mutta määrää pidettiin vielä maltillisena.
Palautukset jatkoivat kasvua vuoden 2017 aikana niin, että toukokuussa 2017 nikkiläläiseen automaattiin palautettiin jo lähes 29 500 pulloa ja tölkkiä. Huippukuukausi oli heinäkuu, jolloin palautuksia oli jo lähes 44 000 kappaletta.
Vuonna 2018 sipoolaiskaupan palautusautomaattiin oli palautettu kaikkiaan 359 385 pakkausta, kun tilastossa toisena olevaan, Salossa sijaitsevan Perttelin Saleen on palautettu samana vuonna vajaat 184 000 pulloa ja tölkkiä.

Oikeudessa sipoolaisyrittäjä ei osannut vastata, miksi hänen kauppaansa oli tehty palautuksia eniten koko Suomessa.
Epäilyttävää oli myös vuorokauden aika, jolloin palautukset olivat tapahtuneet. Suurin osa pulloista ja tölkeistä oli nimittäin syötetty automaattiin kello 21–23, vaikka kauppa oli suljettu jo kello 21.

Oikeus tuomitsi kauppiaan ehdolliseen vankeuteen vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi, jonka lisäksi hänen tulee suorittaa 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Yrittäjä tuomittiin myös kolmen vuoden liiketoimintakieltoon. Lisäksi hänen maksettavaksi tulee erinäisiä korvauksia yli 210 900 euron edestä.
Sipoolaisyrittäjä on ilmoittanut olevansa tyytymätön koko tuomioonsa.

https://www.ess.fi/teemat/5860489

Re: 359 385 palautettua pulloa ja tölkkiä herätti epäilyt petoksesta

Lähetetty: Pe Huhti 14, 2023 12:52 am
Kirjoittaja maalittaja
Pölli lähes 200 000e ja tuomioksi sormen heristelyä. Paljonkohan olisi tullut vuosia, jos olisi murtautunut jonnekkin ja vienyt saman summan?

Re: 359 385 palautettua pulloa ja tölkkiä herätti epäilyt petoksesta

Lähetetty: Pe Huhti 14, 2023 7:49 am
Kirjoittaja Porukan petturi
No miksei ottanut suomalainen ruotsalainen korttia esiin✋olisi selvinnyt pelkällä nuhtelulla, samma på svenska.

Re: 359 385 palautettua pulloa ja tölkkiä herätti epäilyt petoksesta

Lähetetty: La Huhti 15, 2023 4:30 pm
Kirjoittaja jhou
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: To Huhti 13, 2023 8:11 pm Epäilyttävää oli myös vuorokauden aika, jolloin palautukset olivat tapahtuneet. Suurin osa pulloista ja tölkeistä oli nimittäin syötetty automaattiin kello 21–23, vaikka kauppa oli suljettu jo kello 21.

https://www.ess.fi/teemat/5860489
"Epäilyttävää"? Tästä muotoilusta voisi jo jutun kirjoittanutta henkilöä onnitella. No shit, Sherlock. :D

Re: 359 385 palautettua pulloa ja tölkkiä herätti epäilyt petoksesta

Lähetetty: Ma Huhti 17, 2023 9:20 pm
Kirjoittaja ed_gein
Ei taida olla suomalainen tämä kauppias.

Re: 359 385 palautettua pulloa ja tölkkiä herätti epäilyt petoksesta

Lähetetty: Ke Huhti 19, 2023 7:47 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Valtavan pullohuijauksen tehtaillut kauppias on edustanut Suomea MM-kisoissa – Entinen suurlupaus jatkoi toimintaa vuosia
Petoksesta tuomittu kauppias on juniori-ikäisenä ollut urheilulajissaan yksi maamme suurimmista lupauksista. Hän on muun muassa edustanut Suomea ikäluokkansa MM-kisoissa.
Urheilu-ura huipputasolla jäi lyhyeksi, mutta vielä viime vuosina hänellä on ollut rooli lajin pääkaupunkiseudulla vaikuttavassa seurassa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ec66 ... 323ef43df8

Re: 359 385 palautettua pulloa ja tölkkiä herätti epäilyt petoksesta

Lähetetty: Ke Huhti 19, 2023 8:59 am
Kirjoittaja dippainssi
ed_gein kirjoitti: Ma Huhti 17, 2023 9:20 pm Ei taida olla suomalainen tämä kauppias.
Onko ruma-ählämi?

Re: 359 385 palautettua pulloa ja tölkkiä herätti epäilyt petoksesta

Lähetetty: Ke Huhti 19, 2023 10:51 am
Kirjoittaja Rundi
dippainssi kirjoitti: Ke Huhti 19, 2023 8:59 am
ed_gein kirjoitti: Ma Huhti 17, 2023 9:20 pm Ei taida olla suomalainen tämä kauppias.
Onko ruma-ählämi?
Ihan sipoolainen suomenruotsalainen hyvin nähtävästi on. Koska edustanut suomeakin MM tasolla joskus nuorena.
Tietysti pieni mahdollisuus, että toisen tai kolmannen polven maahanmuuttaja?

Re: 359 385 palautettua pulloa ja tölkkiä herätti epäilyt petoksesta

Lähetetty: Ke Huhti 19, 2023 12:05 pm
Kirjoittaja Jamesii
Tämmöisissä petostapauksissa ihmetyttää aina se miten kauan tämmöinen toiminta voi jatkua ilman että kukaan puuttuu asiaan. Vuosikausia ja satojen tuhansien eurojen edestä. Mun mielestä hälytyskellojen pitäisi hieman aikaisemmassa vaiheessa alkaa soimaan myös Palpalla. "Kylläpäs siellä pikkukaupassa palautetaan pulloja ihmeen paljon. Alueella varmaan asuu tosi paljon pullonkerääjiä."

Älkääkä olko huolissanne pieneltä tuntuvasta tuomiosta. Kunhan verottaja tajuaa, ettei kauppias ole maksanut henkilökohtaisista pullonpalautustuloistaan veroa, niin siitähän heilahtaa kymmenen vuoden linnatuomio.

Re: 359 385 palautettua pulloa ja tölkkiä herätti epäilyt petoksesta

Lähetetty: Pe Huhti 21, 2023 12:56 am
Kirjoittaja JasseHames
Jamesii kirjoitti: Ke Huhti 19, 2023 12:05 pm Tämmöisissä petostapauksissa ihmetyttää aina se miten kauan tämmöinen toiminta voi jatkua ilman että kukaan puuttuu asiaan. Vuosikausia ja satojen tuhansien eurojen edestä. Mun mielestä hälytyskellojen pitäisi hieman aikaisemmassa vaiheessa alkaa soimaan myös Palpalla. "Kylläpäs siellä pikkukaupassa palautetaan pulloja ihmeen paljon. Alueella varmaan asuu tosi paljon pullonkerääjiä."

Älkääkä olko huolissanne pieneltä tuntuvasta tuomiosta. Kunhan verottaja tajuaa, ettei kauppias ole maksanut henkilökohtaisista pullonpalautustuloistaan veroa, niin siitähän heilahtaa kymmenen vuoden linnatuomio.
Oikeusvaltiossa ei ole velvollisuutta maksaa veroja rikoshyödystä. Jossain hullussa jenkkilässä voi olla toisin, mutta velvollisuus ilmoittaa rikoshyöty verottajalle sotisi mm. itsekriminointisuojaa vastaan.