Ukkosmyrsky surmasi naisen Helsingin Puistolassa 4.10.1998
Lähetetty: Ke Touko 17, 2023 6:26 pm
Tähän alkuun on heti todettava, että eräässä uutisessa mainittiin kuoleman tavoittaneen naisen Heikinlaaksossa, mutta yhtä kaikki, siinähän ne alueet ovat rinnakkain.
Se pieni päävika - usein ihan itse hankittu sellainen - toi tällä kertaa noin 10 vuoden pudotuksen tuomioon.
Kuinkahan sille mtt:ssä todetulle päävammalle kävi? Paraniko se sillä, että suoritti vähemmän vuosia kuin terveiksi todetut? Vai ohjattiinko mies vapauduttuaan saamaan hyvää hoitoa? Jos ei, niin mikä järki on vapauttaa raaka silpoja ihmisten ilmoille aiemmin kuin muut vastaavaan tekoon syyllistyneet? Mihin tälläinen huutava vääryys perustuu? Murhaaja suoritti saman verran kuin 10 kiloa hippiheinää myynyt hönö.
Tuo seutu - Heikinlaakso ja Puistola - eivät ole enää aikoihin olleet ns. lintukotoja. Me muistamme, että pari vuotta Ukkosmyrskyn riehumisen jälkeen Heikinlaaksossa surmattiin ampumalla aseen myyjä - surmaaja oli se Kulosaaren kidnappaaja. Helmikuussa 1994 Puistolassa taasen oli liikkeellä pahojen aikeiden pariskunta, jolloin kaksi eläkeläismiestä potkittiin ja puukotettiin kuoliaiksi.