Poliisi epäilee törkeää kavallusta Rovaniemen Palloseuran rahankäytössä
Lähetetty: Ti Kesä 13, 2023 2:12 pm
Rovaniemen Palloseuran velka-asiaa koskeva tutkinta etenee syyttäjälle. Rikoksesta epäillään yhtä henkilöä.
Rovaniemen Palloseuraa koskeva esitutkinta on siirtymässä syyteharkintaan. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ossi Granat kertoo, että tapauksessa epäillään törkeää kavallusta.
RoPSin johtokunta kertoi viime vuoden marraskuussa jättäneensä tutkintapyynnön seuran markkinointiyhtiö Blueidea oy:n ja Rovaniemen Palloseura ry:n varojen käytöstä.
Tutkintapyynnön mukaan asiassa on epäilty aiheutetun seuralle ja yhtiölle huomattavaa taloudellista vahinkoa.
– Esitutkinnan aikana on tutkittu erityisesti seuran palkanmaksuun ja muihin kuluihin liittyviä yksityiskohtia. Esitutkinnassa on kuulusteltu rikoksesta epäiltynä yhtä henkilöä sekä muissa rooleissa useita muita seuran toiminnassa mukana olevia henkilöitä, poliisi kertoo.
Seura teki tutkintapyynnön poliisille itse
Seura kertoi marraskuussa, että tutkintapyyntö tehtiin yleisen oikeusturvan takia. Tällöin seura kertoi, että tutkintapyyntö koskisi seuran silloista toimitusjohtajaa ja hallituksen puheenjohtajaa. Seuran varapuheenjohtaja Pekka Konstenius kertoi, että kyse on merkittävistä rahasummista ja tutkintapyyntö koskee useampaa vuotta.
Tämä kokonaisuus siirtyy nyt syyttäjälle, joka päättää syyteharkinnasta.
https://yle.fi/a/74-20036485