Huutaja Jaana kirjoitti: ↑Pe Elo 18, 2023 11:18 pm
Carelin kirjoitti: ↑Pe Elo 18, 2023 9:15 pm
Epävakaa persoonallisuushäiriöinen on vaikea hoidettava. Hän tuntuu usein tietävän kaikki itse paremmin. Sitoutuminen hoitoon on todella haastavaa. Hän splittaa jatkuvasti ja kusee helposti sen mitä sovitaan. Elämä on jatkuvasti hajalla ja kun vähän olo helpottaa hän poistuu hoidosta. Itse uskon, että hänen kanssaan on tehty kaikki voitava, mutta syy etsitään muualta kuin itsestä.
Se voi olla et Mikillä oli ollut sellaista käytöstä sairaalassa että ei ollut sinne enää tervetullut. Jos siellä käyttäytyy (varsinkin muita potilaita kohtaan) kuin rokkitähti, tie nousee pystyyn hyvin nopeasti.
Sama on käynyt itsellä mielessä.
viivahattu kirjoitti: ↑La Elo 19, 2023 7:23 am
Masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien kanssa se ei mene näin. Ei mielenterveyspuolella ole mitään "kirurgia", joka ulkopuolelta sörkkisi korvien välin kuntoon, vaan viime kädessä se täytyy tehdä itse. Ulkopuolelta tulee vain neuvoja ja tukea. Miki Liukkosella oli kaikki mahdolliset hoitokontaktit, oli osastojaksoja ja oli terapiaa. Ainoa mikä puuttui, oli oma kyky tai motivaatio tarttua ongelmiaan sarvista ja alkaa tehdä niille jotakin, ainakin jos miehen omista somepostauksista voi mitään päätellä. Hänen läheisistään varmasti tuntuu, ettei hänen auttamisekseen tehty tarpeeksi, mutta mihinkään todellisuuteen tällainen ei perustu.
Totta kaikki tuo. Ongelmen luonteeseen kun kuuluu, että epävakaa voi tässä hetkessä olla sitoutunut päihteettömyyteen ja hoitosuunnitelmaan, mutta tunnin päästä tilanne on aivan toinen. Miki ilmeisesti onnistui olemaan päihteittä ainakin jonkin aikaa, joten olisihan se saattanut onnistua uudestaankin. Epävaikauden hoitoon on aika kehitetty omanlaisensa käyttäytymisterapia, josta on saatu melko hyviä tuloksia. Ongelmainen oppii säätelemään paremmin tunnetilojaan, pysyy hengissä ja vanhetessa ongelma useilla lievittyy. Eihän tuokaan onnistu, jos päällä on paha päihdeongelma.
Terapiasta ja osastolta lentää kyllä ulos päihteiden takia. Ehkä hän on mennyt terapiaan humalassa, ehkä vienyt viinaa tai ylimääräisiä lääkkeitä osastolle ja silloinhan hoito katkeaa.
Persoonallisuushäiriöiden juuret ovat lapsuudessa ja ehkä tässäkin tapauksessa parasta olisi ollut saada apua silloin. Äidin pitkäaikainen syöpäsairaus ja kuolema ovat varmasti vaikuttaneet tähän. Onhan aikuisellekin helvetillistä elää tilanteessa, jossa puoliso sairastuu syöpään, joka uusii ja koituu lopulta kohtaloksi. Puheet siitä, että lapset kyllä sopeutuvat ovat melkoista paskaa, jos unohdetaan tärkeä loppusoa; JOS heillä on tukea ja joku turvallinen aikuinen.
Syöpäsairaukssisakin tulisi automaattisesti tarjota henkistä tukea perheen lapsille, puolisolle ja sairaalle itselleen, ettei käy ainakaan niin, että sairastunut alkaa käyttää lasta uskottuna tai tukena ja vuodattaa kaiken tuskansa tämän niskaan. Yllättävän huonoa tuo tuen tarjoaminen lapsille on vakavien psykiatristen ongelmienkin kohdalla. Sairastuminen on valtava kriisi koko perheelle ja se tervekin aikuinen on aika kovilla, eik välttämätt pysty tukemaan lapsia niin hyvin kuin ehkä haluaisi.
Kaikkia ei pystytä pelastamaan, eikä Miki ole ainoa vastaavista ongelmista kärsivä. Eiköhän moni huumeisiinkin kuollut ole kärsinyt yhtä aikaa sekä päihde- että mielenterveysongelmista. Mikin kuolema nousi otsikoihin ja avaisi mahdollisuuden varhaisen avun merkityksen pohtimiseen yhteiskunnallisella tasollakin, mutta tuskinpa mikään muuttuu.. ainakana parempaan suuntaan.