Nainen raiskasi sidotun miehen
Lähetetty: Pe Heinä 07, 2023 11:10 pm
Hovioikeuden istunnossa Oona Petra Kristiina Wahlsten ei kiistänyt vierasesineen työntämistä uhrin peräsuoleen. Hän kuitenkin katsoi, että kyse on pahoinpitelystä.
Nainen kiisti sen, että hänellä olisi ollut seksuaalista tarkoitusta. Hän kertoi olleensa teon aikaan sekaisin ja halunneensa vahingoittaa miestä mahdollisimman julmalla tavalla.
Väitetyn rengasraudan sijasta Wahlsten oli kertomansa mukana käyttänyt teelusikan vartta. Uhri oli saanut vain pienen haavauman peräsuoleensa.
Velkasumma satakertaistui
Vastoin kiistämistä Turun hovioikeus piti Walstenin menettelyä raiskauksena kuten myös Varsinais-Suomen käräjäoikeus aiemmin.
Hovioikeus nosti esiin sen, että sekä kanssasyytetyn että uhrin mukaan Oona Wahlsten oli tekonsa aikana sanallisesti kommentoinut uhrinsa seksuaalisuutta.
Hovioikeuden mukaan teko oli ollut ollut muutoinkin luonteeltaan uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaava.
Teko on raiskaus.
Tuntikausien piina
Rikos tapahtui Turussa joulukuussa 2019. Uhri oli ollut väitetysti velkaa Oona Wahlstenille. Wahlsten oli perinyt mieheltä velkaa, joka olisi ollut ehkä aluksi vain 30 euroa, mutta sitten noussut viime vaiheessa peräti 3 000 euroon.
Mukana perintätoimissa oli ollut kaksi miestä, joista toisen syytteet kaatuivat jo käräjäoikeudessa.
Rikoksen tarkat yksityiskohdat eivät ole tiedossa. Hovioikeuden julkisesta selosteesta on kuitenkin luettavissa, että uhri sidottiin ilmastointiteipillä. Häntä lyötiin kymmeniä kertoja. Mies oli ollut tuntikausia sidottuna.
Tekijöiden lopulta poistuttua paikalta uhri pääsi ambulanssilla hoitoon.
12 350 euron korvaukset
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi viime vuonna Wahlstenin törkeästä vapaudenriistosta, pahoinpitelystä, raiskauksesta ja varkaudesta kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen
Uhrilleen Wahlstenin tulee maksaa erilaisia korvauksia yhteensä 12 200 euroa ynnä anastetusta omaisuudesta 150 euroa.
30-vuotiaan miehen syytteet kaatuivat edellä mainitusti.
35-vuotias mies sai törkeästä vapaudenriistosta, pahoinpitelystä ja varkaudesta vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistuksen.
Kyseinen mies joutuu osallistumaan korvauksiin Wahlstenin kanssa. Wahlsten vastaa kuitenkin yksin raiskauksen korvauksista, jotka ovat 5 700 euroa.
Hovioikeus vahvisti
Sekä 35-vuotias mies että Wahlsten valittivat käräjätuomiosta hovioikeuteen.
Hovioikeus järjesti asiassa toukokuussa uuden käsittelyn ja antoi tuomionsa kuluvan viikon torstaina. Hovioikeus piti käräjäoikeuden määräämät rangaistukset voimassa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/578c ... 26b01efd4b
Oonalle ei kannata näköjään jäädä edes pientä summaa velkaa. korot yläkanttiin ja saattaapi olla, että löydät vierasesineitä perseestäsi. Olisi antanut edes pillua uhrille, mutta ehei vaan kakkoseen roipetta.