Sivu 1/1

Mieheltä huijattiin 2,5 miljoonaa euroa krypto­­kaupoilla – tekijälle 4 vuotta linnaa

Lähetetty: Ti Heinä 18, 2023 9:26 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
TURUN hovioikeus määräsi sijoitushuijauksesta tuomitun miehen 4 vuoden vankeuteen ja yhteensä 3 188 060 euron vahingonkorvauksiin viivästyskorkoineen.
Tuomioasiakirjan mukaan oikeus piti käytännössä ennallaan Pirkanmaan käräjäoikeuden joulukuussa 2022 antaman päätöksen.

OIKEUDESSA käsiteltiin valheellisin perustein tehtyjä sijoituksia virtuaali- eli kryptovaluuttaan. Vastaajan katsotaan esimerkiksi huijanneen asianomistajia sijoittamaan valtavia summia bitcoin-virtuaalivaluutan ostamiseksi, ilman että asianomistajat ovat hyötyneet mitenkään.
Vastaaja oli vaatinut hovioikeudelta vähintään rangaistuksen alentamista perusteenaan, ettei hän ollut rikoksen tekijä. Hän sanoi joutuneensa identiteettivarkauden uhriksi, ja muut henkilöt olivat käyttäneet hänen nimeään ja identiteettiään.

SYYTTÄJÄN mukaan petoksessa tavoiteltiin huomattavaa hyötyä. Yhdelle asianomistajalle katsotaan koituneen 2 518 666 euron vahingot ja toiselle 669 394 euron menetykset.
Syyttäjän mielestä petos on kokonaisuutena törkeä, kun otetaan huomioon teon pitkäkestoisuus ja teon suunnitelmallisuutta osoittava tekotapa.

Hovioikeuden 13. heinäkuuta antamaan ratkaisuun on vielä mahdollista hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

https://www.is.fi/digitoday/art-2000009725244.html

Re: Mieheltä huijattiin 2,5 miljoonaa euroa krypto­­kaupoilla – tekijälle 4 vuotta linnaa

Lähetetty: Ke Heinä 19, 2023 12:59 am
Kirjoittaja Varvikello
Alkujaanhan kryptot oli vaan jotain tietokoneissa ja peleissä käytettävää "leikkirahaa". Nyt siitä on tullut omaisuutta josta voidaan tuomita vankeutta ja jota valtiokin voi takavarikoida, tehdä jopa bisnestä. Myydään vasta korkean kurssin aikaan mutta tuomio annetaan alhaisen kurssin aikaan...

Re: Mieheltä huijattiin 2,5 miljoonaa euroa krypto­­kaupoilla – tekijälle 4 vuotta linnaa

Lähetetty: Ke Heinä 19, 2023 7:51 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Tamperelaismiehet jäivät sijoitushuijarin kynsiin – menettivät 3,2 miljoonaa euroa, luulivat tekevänsä kauppaa Wall Streetillä
Tamperelaismiehet hävisivät sijoitushuijarille yhteensä 3,2 miljoonaa euroa. Ulkomaalaishuijari käytti rahoja kalliisiin timanttisormuksiin, merkkivaatteisiin, kenkiin ja luksuselämään.

Rikoksistaan kiinni jäätyään mies väitti, että joku oli varastanut hänen identiteettinsä, hakkeroinut hänen äänensä ja tehnyt petoksia hänen nimissään. Käräjäoikeus ja hovioikeus pitivät miehen selityksiä pötypuheina.
Huijaukset alkoivat niin, että uhrit saivat sähköpostiviestin sijoitusyritykseltä ja ottivat itse yhteyttä yritykseen. Yhteyshenkilö selitti yrityksen toimintaperiaatteet ja pyysi henkilötiedot sekä sähkölaskua tai muuta tiliotetta.
Toinen uhreista ehti kuolla ennen asian oikeuskäsittelyä, joten oikeudessa ehdittiin kuulla vain toista uhreista.
Mies kertoi sijoittaneensa ensin tuhat euroa, mikä summa miltei tuplaantui ensimmäisen päivän aikana. Koukku oli tarttunut kiinni ja mies innostui sijoittamisesta.
Hänelle luotiin tili kryptovaluutan välityspalveluun ja tämän jälkeen hän antoi etänä pikaviestipalveluiden kautta ohjeita osake- ja valuuttakauppaan. Taas hän takoi muutaman tonnin tuloksen lyhyessä ajassa.

Tolkuton tuotto koukutti
Nyt huijarin koukku oli syvällä sijoitusinnostuksen saaneen suomalaisuhrin lompakossa.
Mies teki tarkistuksia internetissä ja googlasi kaikki tiedot henkilöistä, joiden kanssa kuvitteli toimivansa. Hän luuli tarkastaneensa näiden taustat hyvin.
Uhri suostui sijoitusyhtiön pyynnöstä asentamaan tietokoneelleen AnyDesk-ohjelman, jolla sijoitusyhtiö pääsi etähallitsemaan uhrin konetta. Oikeudessa kuullun asiantuntijan mukaan tämä on tyypillisin tapa, jolla sijoitushuijarit toimivat.
Tamperelaismies luuli tekevänsä kauppaa yhä kovenevilla panoksilla Wall Streetillä ja Hongkongin pörssissä, mutta tosiasiassa hänen rahansa siirtyivät nopeimmillaan eteenpäin rahanpesujärjestelmässä seitsemän minuutin kuluttua siirrosta.
Kun mies yritti kotiuttaa rahojaan, ilmeni uusia ja uusia haasteita. Piti maksaa niitä ja näitä kuluja, jotka tosiasiassa olivat vain huijarin viimeiset raharutistukset uhrinsa lompakosta.
Kun mies tajusi, ettei saisi rahojaa, hän marsii poliisin pakeille tekemään rikosilmoituksen. Tähän mennessä hän oli luovuttanut huijarille yhteensä yli 2,5 miljoonaa euroa.
Samaan aikaan samaan halpaan lankesi toinenkin tamperelaismies. Hän ehti sijoittaa huijaukseen 670 000 euroa.

Huijarilla monimutkainen selitys
Sijoitushuijari jäi kiinni lopulta Ranskassa, joka luovutti miehen Suomeen. Mies on ollut kiinni nyt vuoden heinäkuusta 2022 saakka.
Huijari kertoi polveleivan tarinan siitä, miten hänen identiteettinsä oli varastettu ja myös hänen sijoittamansa rahat oli varastettu. Hän oli tehnyt asiasta rikosilmoitus Iso-Britanniaan ja Israeliin.

Vankilaan neljäksi vuodeksi
Oikeus totesi, että miehen väitteet identiteettivarkaudesta olivat pötypuhetta. Oikeuden mukaan todisteet osoittivat, että merkittävä osa huijatuista rahoista päätyi varmuudella huijarin omaan käyttöön.
Miehen tileiltä oli tehty ostoksia pitkin Eurooppaa hotelleissa, merkkivaateliikkeissä ja lentokentillä. Tileiltä oli siirretty myös rahaa esimerkiksi Arabiemiraatteihin.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 40-vuotiaan Adam Mahmoud Nimerin neljäksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä petoksesta. Rikos tapahtui puolentoista vuoden aikana vuosina 2019 ja 2021.
Lisäksi tuomittu määrättiin maksamaan huijaamansa rahat takaisin uhreilleen.

Huijari valitti ratkaisusta Turun hovioikeuteen. Hovioikeus totesi, että miehen puhelimesta löytyi valokuvia timanttisormuksista ja muista ylellisyystavaroista, joita mies oli todisteiden mukaan ostanut huijaamillaan rahoilla.
Turun hovioikeus piti tuomion voimassa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tam ... #gs.3a8d2f

Re: Mieheltä huijattiin 2,5 miljoonaa euroa krypto­­kaupoilla – tekijälle 4 vuotta linnaa

Lähetetty: Pe Heinä 21, 2023 10:32 am
Kirjoittaja Wildchild79
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ti Heinä 18, 2023 9:26 am TURUN hovioikeus määräsi sijoitushuijauksesta tuomitun miehen 4 vuoden vankeuteen ja yhteensä 3 188 060 euron vahingonkorvauksiin viivästyskorkoineen.
Tuomioasiakirjan mukaan oikeus piti käytännössä ennallaan Pirkanmaan käräjäoikeuden joulukuussa 2022 antaman päätöksen.

OIKEUDESSA käsiteltiin valheellisin perustein tehtyjä sijoituksia virtuaali- eli kryptovaluuttaan. Vastaajan katsotaan esimerkiksi huijanneen asianomistajia sijoittamaan valtavia summia bitcoin-virtuaalivaluutan ostamiseksi, ilman että asianomistajat ovat hyötyneet mitenkään.
Vastaaja oli vaatinut hovioikeudelta vähintään rangaistuksen alentamista perusteenaan, ettei hän ollut rikoksen tekijä. Hän sanoi joutuneensa identiteettivarkauden uhriksi, ja muut henkilöt olivat käyttäneet hänen nimeään ja identiteettiään.

SYYTTÄJÄN mukaan petoksessa tavoiteltiin huomattavaa hyötyä. Yhdelle asianomistajalle katsotaan koituneen 2 518 666 euron vahingot ja toiselle 669 394 euron menetykset.
Syyttäjän mielestä petos on kokonaisuutena törkeä, kun otetaan huomioon teon pitkäkestoisuus ja teon suunnitelmallisuutta osoittava tekotapa.

Hovioikeuden 13. heinäkuuta antamaan ratkaisuun on vielä mahdollista hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

https://www.is.fi/digitoday/art-2000009725244.html
Ihan hyvän tuntipalkan saa tämä petosmies jos kryptomassit jemmassa. Noin 88€/H jokaiselta istutulta tunnilta + majoitus, vaatetus, ruoka ja ilmaista oheistoimintaa.

Re: Mieheltä huijattiin 2,5 miljoonaa euroa krypto­­kaupoilla – tekijälle 4 vuotta linnaa

Lähetetty: Pe Heinä 21, 2023 1:06 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Oudosti jutun käräjäoikeuskäsittelyt jäivät pimentoon. Vain pari maakuntalehteä oli asiassa aktiivinen - siis silloin joulukuussa 2022.
- Tuomittu tiedettiin tummaksi ja nimi eksoottiseksi, niin oletan, että natsisyytösten pelossa monet mediatalot ikään kuin "unohtivat" koko jutun ja keskittyivät kivapuheeseen, Sanna Marinin (sd) kehumiseen, suomalaisten syyllistämiseen ja huutavasta työvoimapulasta uutisoimiseen.
Suomalaismiehet uskoivat sijoittavansa bitcoineihin – käräjäoikeus tuomitsi miehen yli kolmen miljoonan euron huijauksesta

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut 40-vuotiaan miehen vankeuteen yli kolmen miljoonan euron edestä tehdyistä virtuaalivaluuttahuijauksista.

Käräjäoikeuden tiistaina antaman tuomion mukaan kaksi suomalaismiestä uskoi sijoittavansa bitcoin-virtuaalivaluuttaan sijoitusfirman kautta tehden kaupoilla voittoa. Käräjäoikeuden mukaan miehet menettivätkin rahansa ja heidän varojaan päätyi syytetyn hallussa olleille virtuaalivaluuttatileille. Rikollinen toiminta jatkui heinäkuusta 2019 vuoden 2021 loppuun.

Uhria houkuttelivat tuotot
Oikeudessa toinen petoksen uhriksi joutunut kertoi koukuttuneensa siitä, että bitcoin-kauppojen avulla pystyi saamaan suuria voittoja. Hän kertoi alun perin saaneensa sähköpostia eräältä sijoitusyhtiöksi esittäytyneeltä taholta, kokeilleensa pienellä rahasummalla sijoitusta ja yllättyneensä siitä, miten alkupääoma oli noussut päivän aikana lähes kaksinkertaiseksi.

Lopulta miehelle oli luotu tietokoneen etähallintaohjelman avulla tilejä eri kryptovaluuttojen kauppapalveluihin. Hän uskoi olleensa useiden ihmisten kanssa tekemisissä.

Oikeuden mukaan etähallintaohjelman avulla miehen varat siirrettiin nopeasti tältä eteenpäin. Vastaavasti toimittiin toisen miehen kanssa. Suomalaismiesten siirtämiä rahoja päätyi oikeuden mukaan tileille, jotka olivat syytetyn hallinnassa.

Sijoittajista toinen menetti yhteensä yli 2,5 miljoonaa euroa, toinen lähes 670 000 euroa.

Syytetty itse kiisti rikoksen ja väitti oikeudelle, että hänen henkilötietonsa oli varastettu ja niitä oli hänen tietämättään käytetty hyväksi rikollisessa tarkoituksessa. Käräjäoikeus ei kuitenkaan uskonut miehen väittämää, koska hänen kertomuksensa oli ristiriidassa muun näytön kanssa.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Adam Mahmoud Nimerin törkeästä petoksesta vankeuteen neljäksi vuodeksi. Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan suomalaissijoittajille heidän menettämänsä rahat.
Itä-Häme
20.12.2022 15:39, päivitetty 20.12.2022 16:01

Saman konsernin Savon Sanomissa oli myös ao. uutinen.
Uhria houkuttelivat tuotot
Miten se vanha sanalasku menikään... Ahneella on...

Re: Mieheltä huijattiin 2,5 miljoonaa euroa krypto­­kaupoilla – tekijälle 4 vuotta linnaa

Lähetetty: Pe Heinä 21, 2023 10:50 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Kyllä tälle uhrillekkin olisi voinut pari vuotta laittaa kakkua, ihan tyhmyyden vuoksi.

Re: Mieheltä huijattiin 2,5 miljoonaa euroa krypto­­kaupoilla – tekijälle 4 vuotta linnaa

Lähetetty: La Heinä 22, 2023 2:17 pm
Kirjoittaja Rapsuttaja
Wildchild79 kirjoitti: Pe Heinä 21, 2023 10:32 am Ihan hyvän tuntipalkan saa tämä petosmies jos kryptomassit jemmassa. Noin 88€/H jokaiselta istutulta tunnilta + majoitus, vaatetus, ruoka ja ilmaista oheistoimintaa.
Tässä olisi täysin kohtuullista, että petosmies joutuu korvaamaan puuttuvat rahat pakkotyöllä. Palkka 5€ per päivä, eli sama minkä muutkin vankilassa työtoimintaan osallistuvat saavat. Vois yhtäkkiä löytyäkin jostain pari miljoonaa.