Munkki_Tuck kirjoitti: ↑Su Elo 20, 2023 2:46 am
Juutalaiset uskonoppineet pitävät Jeesusta vääränä messiaana, joka yritti vapauttaa juutalaiset Rooman vallasta siinä epäonnistuen.
Tämä on siksi mielenkiintoista, että kristinuskon itsensä mukaan tämä nimenomaan ei ollut tarkoitus. Mutta jos tunnustetaan, että tämä ei ollut tarkoitus, niin siinä tapauksessa tällaisen henkilön pitäisi esittää joku muu käsitys, mahdollisesti todenmukainen tai kristinuskon itsensä ilmoittama. Mutta jos henkilöllä on jonkinlainen psyykkinen allergia vastustajansa näkemyksien
olemassaolon tunnustamiseen, joka on eri asia kuin tunnustaa, että ne olisivat
hyviä tai
totta, niin hänen täytyy tehdä se tällä tavalla projisoimalla.
Harva tuntuu tietävän lännen katolisuuden pelastuskäsitystä. Tiivistettynä se menee niin, että ennen luomista oli olemassa vain Jumala, joka on kolmiyhteinen siksi, että Hyvyys, Olemassaolo eli Isä on eri persoona kuin Totuus eli Poika, joka vuorostaan on eri persoona kuin Rakkaus eli Pyhä Henki. Eli Jumala
on näitä kaikkia, mutta luomakunta
osallistuu niihin ja
saa ne Jumalalta. Luomisen järjestyksessä on sitten aineettomat tietoisuudet eli henget eli enkelit. Sitten on eloton materia, kasvikunta ja eläimet. Ihminen on kahtalainen olento siten, että ihmisellä on sekä eläimen tapaan ruumis, että enkelten tapaan aineeton tietoisuus eli henki.
Koska Jumala on olemassaolon ja totuuden lähde, ja näiden rakastaminen on osallistumista Jumalan luontoon, on minkä tahansa tietoisuuden olemassaolon kannalta sen keskeisin kysymys, että tahtooko se tätä osallistumista vai ei. Enkeleiden tietoisuudelle tehdään selväksi heti niiden luomisen hetkellä se, keitä he ovat ja mikä heidän tehtävänsä ja tarkoituksensa on, ja he sitten valitsevat välittömästi ja lopullisesti omaa luomistaan koskevien tosiasioiden puolesta tai vastaan. Niistä, jotka valitsevat vastaan, tulee langenneita enkeleitä eli demoneja.
Joku voi ajatella tätä rangaistuksena, jopa ankarana ja mielivaltaisena. Mutta näin ei ole, koska ei ole sellaista valtaa tai voimaa tai uutta tietoa, mikä saisi jonkun enkeleistä näkemään asiat ja olemassaolonsa eri tavalla tai muuten muuttamaan mielensä. Ihmisillä taas ruumiillisuus aiheuttaa sen, että muutos tahdon suuntautumisessa Jumalaa kohti tai Jumalasta pois tapahtuu asteittain, ja siksi siihen on koko materiaalinen elämä aikaa. Mutta siinä on myös tietty inertia, että mitä pidempään menee väärään suuntaan, niin sen vaikeampi sieltä on tulla pois.
Ihmisen olemassaolon tarkoitus on siis tahtoa eli rakastaa olemassaoloa, joka on sama asia kuin Jumalan rakastaminen. Mutta jotta tämä olisi mahdollista, ihminen tarvitsee oikeaa tietoa asiasta, eli ihmisen tulee rakastaa myös totuutta. Katolinen käsitys sovituksesta on, että Kristuksen elämän tarkoitus oli kertoa Jumalan rakastamisesta. Siis siitä, miten Poika rakastaa Isää. Ja tämä tapahtui ei vain tiedon tasolla, joka on siis evankeliumien opetukset, etenkin Vuorisaarna, vaan myös esimerkin ja toteutuksen tasolla, joka on pääsiäisen tapahtumat. Katolinen pelastusoppi on siis, että se, joka rakastaa Jumalaa enemmän kuin luotua maailmaa, eli palvelee henkeä enemmän kuin ruumista ja materiaa, pelastuu.
Joka on riittävästi lukenut Raamattua itsenäisesti, voi varmasti löytää sieltä runsaasti jakeita, jotka tukevat tätä kertomusta. Alkaen Luuk. 10:27.
Protestantit
Uuden Testamentin ajan farisealaisuus kiisti ihmisen olemassaolon hengellisen merkityksen. Sen tilalla oli ajatus, että ihminen on toisaalta ruumiillinen olento, mutta samalla ihmisen korkeampi luonto ilmenee kulttuurin, yhteisön, talouden, sosiaalisten suhteiden ja poliittisen vallan muodossa. Kun katolisesta opista poistetaan hengellinen sisältö, ja siihen tuodaan tilalle farisealainen ihmiskuva ja maailmankuva, niin saadaan se, mikä tunnetaan protestanttisena, etenkin luterilaisena evankeliumina.
Siihen kuuluu sen kiistäminen, että ihminen voisi olla hengellinen olento tai tuntea Jumalan tai rakastaa Jumalaa. Sen tilalla on Lutherin ajatus "kätketystä jumalasta", jonka perään ei saa kysellä, ja "ilmoitetusta jumalasta", jonka Luther väittää olevan evankeliumien Jeesus, jonka tarkoitus oli tulla, ei mahdollistamaan Jumalan tunteminen ihmisille, vaan vapauttamaan ihmiset koko Jumalan tuntemisen tarpeesta.
Luuk. 20:14
Mutta kun viinitarhurit näkivät hänet, neuvottelivat he keskenään ja sanoivat: 'Tämä on perillinen; tappakaamme hänet, että perintö tulisi meidän omaksemme'.
Tämä on käytännössä luterilainen evankeliumi. Kun ihmiskunta on vapautettu Jumalan tuntemisen pakosta, tarpeesta tai mahdollisuudesta, se voi nimenomaan pystyttää siihen tilalle sekulaarin yhteiskunnan ja täysin poliittisen ihmiskunnan, näennäisellä tai nimellisellä Jumalan siunauksella. Siinä hengellisen maailmankuvan tilalla on jännite yhteisön sääntöjen ja yksilön vapauden välillä. Tämä jännite on olemassa aivan jokaisessa poliittisessa järjestelmässä, mutta protestanttisissa maissa siihen vaihdetaan vähän nimiä ja sitä kutsutaan hengellisyydeksi. Sitten istutetaan Päivi Räsänen kiikkulaudan toiseen päähän, Seta ry toiseen ja leikitään, että kaikki yksilön moraali on uskontoa ja yhteisön moraalin pitäisi perustua vain materiaalisiin tosiasioihin.
Katolisesta näkökulmasta Lutherin "kätketty jumala" on siis todellinen kristinuskon Jumala, joka on "kätketty" pelkästään luterilaisuuteen kuuluvien ukaasien voimalla, jotka kieltävät ihmisiä koskemasta metafysiikkaan. Tai uskomasta, että ihmisen järki siihen kykenee, tai että siitä voi seurata mitään hyvää. Tai että kaikki hengelliset asiat riippuvat siitä. Kun taas Lutherin "ilmoitettu jumala" on ideologinen kyhäelmä, joka julistaa valtaosan Raamattua liian hapokkaaksi ja muutaman pätkän siellä seassa sanomaksi siitä, miten Jumala on vapauttanut ihmiskunnan kaikesta hapokkuudesta kärsimällä itse koko hapokkuutensa.
Jokainen sekulaari poliittinen järjestelmä joutuu väistämättä perustumaan loputtomalle väännölle "lain" ja "vapauden" tai "vasemmiston" ja "oikeiston" tai "edistyksen" ja "taantumuksen" tai "järjestyksen" ja "kaaoksen" välillä. Jos kumpikaan voittaa lopullisesti, niin järjestelmä tuhoutuu. Keskeistä on ymmärtää, että metafysiikka viittaa niin yksilön kuin yhteisön ulkopuoliseen, niiden olemassaoloa järjestelevään ja sen sisältävään todellisuuteen. Kun taas sekulaari maailmankuva ja sen sisältö on aina yhteisön tai kollektiivin luomus.
Asia, mikä tekee C. S. Lewisin Narniasta, Star Warsin alkuperäisestä trilogiasta, Tolkienin sormustaruista ja Wagnerin sormusoopperoista suuria kertomuksia, on se, että ne kuvaavat siirtymistä metafyysisestä maailmankuvasta sekulaariin maailmankuvaan. Ne ovat protestantismin tulo kerrottuna myyttisessä ja maagisessa muodossa. Tämä on samalla Hegelin fenomenologian keskeinen sisältö. Ihmiset puhuvat Hegelistä vaikeaselkoisena tai käsittämättömänä ja viljelevät fraaseja, kuten "ihminen ei ole koskaan lakannut lukemasta Hegeliä", juuri tämän transitionaalisen luonteen vuoksi. Hegelin filosofia ei ole kuin kuva, kartta tai rakennus, vaan kuin videopätkä.
Nuo eri versiot kertovat "metafysiikan ajautumisesta kriisiin" (kuten Star Warsin ensimmäinen trilogia). Mutta tämä kriisi taas ei ole tapahtuma todellisuudessa, vaan ensimmäinen askel fiktion sisällä. Samanlainen fiktio kuin Jumalan kätkeminen Lutherin toimesta (tai Jumalan murha Nietzschen puheissa), joka tapahtuu yksinomaan siihen uskomisen voimalla. Tämä sitten tekee välttämättömäksi fiktion seuraavan askeleen, joka on siirtyminen dualistiseen, jännitteiseen, sosiaalisesti ja poliittisesti konstruoituun, sekulaariin ja immanenttiin todellisuuteen. "Kaikki on tässä ja nyt. Me olemme ne ihmiset, joita me olemme odottaneet." Tai joita Nietzsche oli odottanut.
Tämä sama vallankumous tapahtui sitten viimein lännen katolisuudessa heti vuoden 1958 tai paavi Pius XII:n kuoleman jälkeen. Ensin vähin äänin ja sitten rysäyksellä. Kirkossa oli sitä ennen yli vuosisata käyty vääntöä metafyysikoiden ja metafysiikan lopettajien välillä, ja jälkimmäisten lopullinen voitto varmistui Angelo Roncallin valinnan myötä, joka tunnetaan Johannes 23:na. Jos tahtoo ymmärtää niin Vatikaani 2:n kuin Karol Wojtyłan (siis niinsanotun Johannes Paavali 2:n) tekstien keskeisen ytimen, niin se on tämän sekulaarin järjestyksen julistaminen uudeksi normaaliksi. Tai subjektiivisen, sosiaalisen ja poliittisen julistaminen uudeksi hengelliseksi.
Tässä on siis yksi keskeinen paradoksi. Ihminen ei voi siirtyä reaalitodellisuudesta tai metafyysisestä todellisuudesta sosiaalisesti ja poliittisesti luotuun todellisuuteen olemalla tietoinen tästä siirtymisestä. Vaan asuakseen aidosti sosiaalisesti ja poliittisesti luodussa todellisuudessa hänen pitää uskoa, että sen ulkopuolella ei ole mitään todellisempaa, vaan että se itse on reaalitodellisuus. Hänen pitää siis pysyä tietämättömänä sosiaalisesti ja poliittisesti luodun todellisuuden sosiaalisesti ja poliittisesti luodusta olemuksesta. Tämä toteutuu parhaiten sen tarjoamien erilaisten kertomusten sisällä, joita ovat esimerkiksi finanssitalous, demokratia ja sekulaari tiede.
Juutalaiset ja Israel
Mitä juutalaisiin tulee, niin lännen katolisuuden käsitys ennen sitä 1960-luvulla kohdannutta vallankumousta oli, että Israelin pelastus tuli Juudeaan ajanlaskun alussa. Abrahamin kanssa tehty liitto täyttyi Kristuksessa ja Mooseksen kanssa tehty liitto päättyi Jerusalemin hävityksessä. Tämä tarkoittaa sitä, että kristinuskon näkökulmasta niillä, jotka nyt tunnetaan juutalaisina, ei ole mitään erityistä asemaa. Sama tarjous on voimassa jokaiselle yksilölle, mutta mitään kollektiivista systeemiä ei ole enää olemassa. Lisäksi Vanhan Testamentin lupaukset koskivat etnistä ryhmää. Niistä, jotka tänään tunnetaan juutalaisina, on etnisesti alkuperäistä Israelia hyvin pieni vähemmistö.
Kun sanotaan, että "lopussa kaikki Israel on pelastuva", niin tämän päivän protestanttien ja fundamentalistien käsitys on osapuilleen se, että nyt juutalaisina tunnettu ryhmä kerää ympärilleen kymmenen kadonnutta kansakuntaa "maailman ääristä" ja sitten tapahtuu jokin suuri etninen tai poliittinen kääntymys jonkin Lähi-Idässä tapahtuvan kaoottisen myllerryksen yhteydessä. Katolinen käsitys oli, että Israelin kadonneet heimot olivat—monesta syystä, joihin en nyt mene sen tarkemmin—Amerikan intiaanit, joiden pelastus tapahtui, kuten oli kirjoitettu, "aikojen lopussa". Se tarkoittaa "suuren luopumuksen" alkua, siis protestantismin tuloa, joka ajoittui samaan kuin Amerikan valtaus Euroopasta. Keskeinen merkitys tässä on myös Guadalupen ilmestyksellä, josta itse uskon, että se kuvaillaan Ilmestyskirjassa.
Kristinusko siis oli vaikka miten pitkään, toisin sanoen yhdeksäntoista vuosisataa, tällainen huimaavan kattava ja selkeä metafyysinen ihmiskuva, maailmankuva ja todellisuuskuva. Jos saa käsityksen alkuperäisestä, niin siihen vertailemalla kaikki vähäisemmät versiot vaikuttavat huomattavasti ohuemmilta ja puutteellisilta.