Kööpenhaminassa ammuskelu – Viiteen ihmiseen osunut, yksi kuollut
Lähetetty: Su Elo 27, 2023 10:07 am
Kööpenhaminan poliisin mukaan Christianian kaupunginosassa Kööpenhaminassa on tapahtunut ampumatapaus. Tanskalaismedioiden tietojen mukaan ammuttujen joukossa olisi Hells Angels -järjestön jäsen.
Kööpenhaminan poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa, että yhteensä viiteen ihmiseen on osunut. Yksi viidestä ihmisestä on kuollut ja yksi on kriittisessä tilassa. Poliisin mukaan kuolonuhri oli 30-vuotias mies, joka tunnetaan jengitaustastaan, kertoo tanskalainen TV 2. Tapauksen kerrotaan liittyneen kannabiksen salakuljetukseen.
Kööpenhaminan poliisin mukaan ampumisen takana oli kaksi tummiin pukeutunutta ja naamioitunutta henkilöä. Poliisi etsii heitä edelleen. Kaksi muuta henkilö on pidätetty epäiltynä osallisuudesta.
Kööpenhaminan poliisi kertoi viestipalvelu X:ssä (ent. Twitter) saaneensa ilmoituksen ammuskelusta Christianian kaupunginosassa.
Berlingske-lehden mukaan poliisi kertoo, että hälytys ammuskelusta tuli kello 19.25. Lehden paikan päällä olevien lähteiden mukaan kaksi ihmistä on viety pois ambulanssilla.
Expressenin mukaan ampuminen tapahtui lähellä Stjerneskibet-taloa Pusher Streetillä. Useat silminnäkijät kertoivat nähneensä kaksi tekijää. Yhden ammutuista kerrotaan olleen nainen.
Tanskalaismedioiden tietojen mukaan ammuttujen joukossa olisi myös Hells Angels -järjestön jäsen.
Suuri poliisioperaatio
Kaksi ambulanssia on poistunut paikalta. Alueelle on lähetty erittäin paljon poliiseja.
Alueelta levinneiden kuvien perusteella näyttää siltä, että Christianiassa on paikalla ainakin kaksi paloautoa, erikoisjoukkojen ajoneuvoja, hälytysajoneuvoja ja neljä ambulanssia. Lisäksi alueella on useita poliiseja konepistooleineen.
Christiania on Kööpenhaminan keskustassa sijaitseva vapaakaupungiksi julistautunut alue. Paikka on 1970-luvulta lähtien toiminut eräänlaisena rinnakkaisyhteiskuntana vaihtoehtoista elämäntapaa noudattaville ihmisille.
Alue tunnetaan suhteellisen avoimesta huumekaupastaan joka on keskittynyt Pusher Streetin ympäristöön.
DR:n mukaan poliisi on viime vuosina raportoinut jengiväkivallan lisääntymisestä Pusher Streetillä. Christianian asukkaat ovat protestoineet alueella toimivia rikollisryhmiä ja huumekauppaa vastaan.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/deb ... 12571797a3