Mika Kristian Markoila - alkuperäinen "Hullu Holopainen"
Lähetetty: To Heinä 03, 2008 8:36 pm
Onkohan näitä liikanimellä Hullu Holopainen (väliviivan kanssa tahi ei) ollut kaksi henkilöä? Se mistä olen kuullut ja lukenut oli nimeltään Pentti Juhani Holopainen, syntynyt vuonna 1949 tai 1950. Väittää olevansa kotoisin Hämeenlinnasta. Holopaista epäiltiin Riihimäellä -74 sattuneen henkirikoksen tekijäksi http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=4318 mutta turhaan.
Suvunsa musta lammas, joka muutti nimensä - Mika Kristian Markoila. Vapautui vankilasta 1985, ryösti pimeän viinan myyjän saman tien ja istui sen sekä vanhoja pohjia päästen vapauteen tammikuussa 1991, jolloin oli istunut elämästään jo puolet vankiloissa.
Markoilan kertoi haastattelun lopuksi, että alamaailma ei hänestä pidä ja siksi hän muutti nimensä ja aikoo paeta Kööpenhaminaan. Jos pelkää ja aikoo paeta, niin se onkin sangen fiksua kertoa uusi nimensä ja pakopaikkansa...
Lähde Alibi 6/91
Muistatteko kun 90-luvun alussa Helsingin "steissin" alueella vartijat olivat potkineet spurguja. Ainoa kuka nosti metelin asiasta ja pääsi Hesariin oli ex Hullu Holopainen, eli Markoila.
Tuolla osion aloituksessa tarkoitin tätä hemmoa. Mutta, kait heitä on sitten kaksi. Tai jopa useampia tuolla nimellä? Täsmennyksiä, kiitos!